TESTAMENTTILAHJOITUS

Lahjoittamalla HelsinkiMissiolle voit lievittää toisen ihmisen hätää ja antaa hänelle mahdollisuuden parempaan huomiseen. Monet ehkä ajattelevat, että vain varakkaat ihmiset kirjoittavat testamentin, mutta meille kaikki lahjat - niin pienet kuin isotkin - ovat yhtä tervetulleita.
Ohessa on tietoa testamentista, mutta voit toki ottaa myös yhteyttä ja lähetämme sinulle esitteen. Puh. 09-2528 2711
MIKÄ ON TESTAMENTTI?
Testamentti on määrämuotoinen asiakirja, jolla voit määrätä, miten omaisuutesi jaetaan kuolemasi jälkeen.Testamentti eli viimeinen tahto, on yksipuolinen oikeustoimi, joka tulee voimaan tekijän kuoltua. Näin ollen tekijä voi muuttaa sitä vapaasti milloin tahansa eläessään, esimerkiksi olosuhteiden muuttuessa.
MIKSI TESTAMENTTIA TARVITAAN?
Testamentti tarvitaan, jos jäämistön jaossa halutaan poiketa perintökaaren määräyksistä. Jos testamenttia ei ole, jäämistö jaetaan lain mukaan: ensisijaisesti perillisiä ovat lapset ja lähiomaiset. Jos serkkuja läheisempiä ei ole, jäämistön perii valtio. Aviopuoliso perii avio-oikeuden perusteella, ellei puolisoilla ole avioehtosopimusta.
Testamentti voidaan tehdä myös yhdistykselle tai säätiön hyväksi. Yleishyödylliset yhdistykset ja säätiöt ovat lain mukaan vapaita perintö- ja lahjaverosta.
MITÄ TESTAMENTATAAN?
Testamentissa voidaan määrätä joko koko omaisuudesta tai sen osasta, tietystä rahasummasta, tietystä omaisuuserästä jne. Tärkeintä on, että asiakirjasta käy selvästi ilmi, mitä ja kuinka paljon ja kenelle halutaan antaa. Jos testamentti määrää vain osasta omaisuutta, loput jaetaan sukulaisille lain mukaisesti.
TESTAMENTIN TEKO-OHJEET
Yksinkertaisessa tapauksessa määräys omaisuuden jakamisesta voi alkaa esimerkiksi seuraavasti:
"Minä allekirjoittanut NN ilmoitan täten viimeisen tahtoni ja testamenttini olevan, että kuolemani jälkeen omaisuuteni on jaettava seuraavasti: MM:lle on annettava:_________________"
Paikka ja aika
Testamentin tekijän omakätinen allekirjoitus, nimenselvennys, henkilötunnus, ammatti ja kotipaikka.
Todistajat todistavat esim. näin:
"Vartavasten kutsuttuina ja samanaikaisesti läsnä olleina todistajina vakuutamme täten, että NN, jonka hyvin tunnemme, on omakätisesti allekirjoittanut edellä olevan testamenttinsa ja ilmoittanut sen olevan hänen viimeinen tahtonsa. Hän on tehnyt tämän terveellä ja täydellä ymmärryksellä, vapaasta tahdostaan ja täysin käsittäen oikeustoimen merkityksen."
Paikka ja aika kuten edellä.
Kahden todistajan omakätinen allekirjoitus, nimenselvennys, ammatti ja kotipaikka.
§ Todistajien on oltava samanaikaisesti paikalla, kun testamentin tekijä allekirjoittaa testamenttinsa.
§ Todistajien on oltava vähintään 15 vuotta täyttäneitä ja täysivaltaisia, mutta ei testamentin tekijän eikä testamentin saajan lähisukulaisia tai riippuvuussuhteessa näihin.
§ Testamentin saaja(t) on syytä merkitä huolellisesti: koko nimi, kotikunta tai senhetkinen osoite sekä yksityishenkilöistä mahdollinen sukulaisuussuhde. Vähänkin monimutkaisemmissa tapauksissa suosittelemme asiantuntija-avun käyttämistä.







