HelsinkiMissio
 

Ryhmänohjaajana seniorisalonki- ja virikeryhmissä

”...Se on vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä sekä iloa, lämpöä ja turvaa.”

Seniorisalonki- ja virikeryhmien ohjaajaksi hakeutuvalla vapaaehtoisella ei välttämättä tarvitse olla kokemusta ryhmän ohjaamisesta tai vanhustyöstä. Ryhmän ohjaamisessa tarvittavia ominaisuuksia ovat mm. innostavuus, luotettavuus, taito toimia erilaisten ihmisten kanssa ja kuunnella heitä. Omia harrastuksia voi hyvin ryhmissä hyödyntää: esimerkiksi sauvakävelyn harrastaja voi innostaa vanhusryhmän yhteiselle sauvakävelylenkille.

Vapaaehtoiset ohjaavat ryhmiä useinmiten pareittain, sillä yhdessä ohjaaminen on sekä itselle että ryhmälle mielekkäämpää. Vapaaehtoistoiminnankoulutus sekä sen jälkeen säännölliset tapaamiset työnohjauksissa toisten vapaaehtoisten ja senioripuolen työntekijöiden kanssa antavat tukea vapaaehtoistoiminnassa.

Ryhmänohjaajat saavat koulutuksen ja työnohjauksien lisäksi tarvittaessa tukea senioripuolen työntekijöiltä ryhmien suunnittelussa ja aloittamisessa. Vapaaehtoistyön koordinaattori ja SenioriTrainerin -projektin työntekijät toimivatkin HelsinkiMission senioritoiminnan osalta vapaaehtoistoiminnan taustalla koordinoijina ja toiminnan mahdollistajina.

Ryhmien ohjaaminen on vapaaehtoiselle hieno mahdollisuus olla ja toimia vanhusten kanssa, mikä parhaimmillaan tarkoittaa vapautunutta ja luontevaa yhdessäoloa. Vanhukselle vapaaehtoisen mahdollistama ryhmä voi merkitä niin paljon, että se on tilaisuus, jota etukäteen odotetaan ja jälkeenpäin muistellaan.

Tällä hetkellä ryhmiä toimii Palvelutalo Ceciliassa Vuosaaressa, Kinaporinkadun toimitiloissa Sörnäisissä sekä Tehtaankadulla Agricolan kirkon tiloissa. Lisäämme ryhmiä vähitellen eripuolille pääkaupunkiseutua.

Hakemus vapaaehtoiseksi

Vapaaehtoistyön koordinaattori
Kaisa Kauhanen
puhelin 050-323 7651

Senior Trainer projektipäällikkö
Maria Mäntylä-Granda
puhelin 044-0546 230


Data Universum Oy