Mahdollisuus ryhmänohjaajakoulutukseen
Elämäntarina-ryhmämalli on yksi HelsinkiMission seniori-ikäisten elämänvoimaa ja hyvää elämää ylläpitävä toimintamuoto.Lähtökohtana on tarinallinen, narratiivinen lähestymistapa, jossa ajatellaan, että ihminen elää elämäänsä ikään kuin se olisi tarina, jonka päähenkilö hän itse on. Elämä on kudelma elettyjä, koettuja ja kerrottuja tarinoita. Tarinoiden, kertomusten avulla ihminen jäsentää elämänsä tapahtumia ja niiden kirjavaa moninaisuutta luoden siitä mielessään johdonmukaisen kokonaisuuden. Kertomalla kokemuksistaan ihminen antaa niille muodon ja samalla etäännyttää ne itsestään. Elämän irralliset tapahtumat jäsentyvät juoneksi, kokkonaiseksi tarinaksi, jolloin alkuperäiset tapahtumat voidaan ymmärtää uudella tavalla. Elämän erilaisille kokemuksille löytyy merkitys.
Elämäntarina syntyy useamman ryhmäkokoontumisen aikana kertojan ja kuulijoiden vuorovaikutuksen myötä.
Ikäihmisillä oman elämäntarinan kertominen, oman elämän muistelu, on elämän uudelleen hahmottamista. Se voi eheyttää, toimia luovana prosessina.
Elämäntarinan kertomisessa on tärkeää, että jokainen tulee mukaan vapaaehtoisesti ja haluaa käydä läpi ja kertoa omaa elämäntarinaansa. Ryhmän edetessä ja eri elämänvaiheita läpikäytäessä jokaisella on valinnan mahdollisuus, mitä itsestä ja elämäntarinastaan haluaa jakaa toisten ryhmäläisten kanssa.
Kaikki ryhmässä puhuttu ja kuultu on ehdottoman luottamuksellista
Ryhmä kokoontuu sopimallaan tavalla, ehkä 2 viikon välein, 8-10 kertaa, kahdeksi tunniksi kerallaan. Ryhmän koko on 7-8 jäsentä + kaksi ohjaajaa.
Ryhmän työskentelyssä elämäntarinat käydään läpi syntymästä alkaen:
varhaisista vuosistani.
Jokainen ryhmässä saa kertoa oman tarinansa tästä elämän vaiheesta.
Seuraavilla kerroilla jatketaan lapsuuden seuraavista vaiheista, koulun alkamisen muistoista jne. Näin käydään elämää läpi vaihe vaiheelta niin, että jokainen saa jokaisessa kokoontumisessa oman osuutensa.
Kussakin vaiheessa kiinnitetään myös erityistä huomiota siihen, mikä auttoi selviytymään, mitä elämän evästä tuo vaihe antoi jatkoon.
Elämäntarinaryhmämallin käytöstä kiinnostuneille vanhustyön ammattilaisille on järjestetty koulutuksia muutaman vuoden ajan. Koulutus kestää 8-9 kahden tunnin ryhmäkokoontumista. Järjestämme myös kauempaa tuleville koulutuksia, jotka on tiivistetty kahteen viikonloppuun.
Koulutuksen tavoitteena on tarjota valmius omassa työssä elämäntarinaryhmän kokoamiseen ja ohjaamiseen.
Koulutukseen sopivat ihmissuhdetyön koulutuksen saaneet työntekijät kuten teologit, diakoniatyöntekijät tai hoitoalalla työskentelevät. Ryhmän ohjaajana voi toimia myös jo eläkkeelle siirtynyt ihmissuhdekoulutuksen saanut henkilö, jolla on taitoa ja intoa toimia seurakunnassa tai järjestössä vapaaehtoistyöntekijänä esim. työntekijän kanssa yhteistyössä.
Elämäntarinaryhmämalli sopii myös muiden kohderyhmien kuten työttömyyden, sairauden tai muun elämänmuutoksen kokeneiden tukemiseen.
Seuraava koulutusryhmä elämäntarinaryhmän ohjaajaksi on alkamassa vuoden 2008 keväällä.
Koulutuksen hinta on noin 460€, tarvittaessa majoitus, ruokailu ja matkat aiheuttavat lisäkustannuksia.
Koulutusryhmien vetäjinä ovat toimineet rovasti Liisa Tuovinen, erikoislääkäri, psykoterapeutti Inari Hytönen ja yhteisöpalvelujen johtaja, pastori Pirjo Kantala.
Koulutus perustuu omakohtaiseen kokemukseen oman elämäntarinan kertomisesta sekä käytännön ohjeista ryhmien ohjaamiseen.
Jos olet kiinnostunut Elämäntarinaryhmistä ota yhteys:
Sari Vapaavuori
HelsinkiMissio
puh. 09-25282715
etunimi.sukunimi@helsinkimissio.fi








