Ajankohtaista
Hyvän syöminen on nyt hyvä teko
27.04.2010
Ihmiset jonottivat päästäkseen
lahjoittamaan Nuorten kriisityölle
HelsinkiMission Nuorten kriisityö oli mukana yhtenä kolmesta hyväntekeväisyyskohteesta Ben&Jerry´s -jäätelöketjun reilussa hankkeessa. Syömällä jäätelöä sai tehdä hyvää.
Ben & Jerry´s tarjosi jäätelöt Helsingin Kampin kauppakeskuksen jäätelöbaarissaan. Jokainen sai valita oman lahjoituskohteensa, vaikka jäätelö oli ilmainen. Lahjoituskohteita olivat Nuorten kriisityön lisäksi WWF ja Luonnonsuojeluliitto.
Ben & Jerry´s oli ensimmäisiä yrityksiä maailmassa, joka otti vakavasti yhteiskuntavastuunsa. Suomessa toimintatavaksi on valittu paikallisten järjestöjen tukeminen. HelsinkiMission Kriisityö oli mukana lahjoituskohteena nyt toisen kerran.
Yhtiö sertifioi maailman ensimmäisenä jäätelöyrityksenä raaka-aineitaan Reilun kaupan sertifikaatin mukaisiksi vuonna 2005. Helmikuussa 2010 Ben & Jerry´s tiedotti tekevänsä ensimmäisenä jäätelöyrityksenä maailmassa saman muutoksen koko valikoimaansa: Koko jäätelövalikoima muuttuu Reilun kaupan tuotteiksi maailmanlaajuisesti vuoteen 2013 mennessä.
Voit kartuttaa Nuorten kriisityölle kertyvää lahjoitussummaa marraskuuhun asti äänestämällä nettiosoitteessa: http://www.benjerry.fi/reiluhanke/
Käy äänestämässä!
HelsinkiMission puhelinnumerot ovat vaihtuneet 25.08.2010
Ben & Jerry´s REILU HANKE jatkuu marraskuuhun asti 11.06.2010
Irti arjestaaurinkoisessa Suomenlinnassa 17.05.2010
Kaukopartiomies-elokuva on Vuoden Huippu 16.04.2010
Fennia lahjoitti sähkömopon Ceciliaan 03.02.2010
Voisitko olla avuksi? 21.01.2010
JOULUINEN KYNTTILÄKONSERTTI täytti Agricolan kirkon kylmästä ja tuiskusta huolimatta 20.12.2009
HelsinkiMissio järjesti vapaaehtoisineen joulujuhlan yksinäisille vanhuksille 17.12.2009
Ceciliassa juhlittiin itsenäisyyttä 06.12.2009
Tuhannet askartelivat kortin vanhuksille 04.11.2009
Arkisto








