×
Käytämme evästeitä (cookies) parantaaksemme sivujemme toimivuutta ja käyttäjäystävällisyyttä. Lisätietoja ›

KUVIONUOTIT®

Kuvionuottien avulla kaikki oppivat soittamaan

Nuottien oppiminen voi tuntua ylivoimaiselta kenelle tahansa, miksei siis kehitysvammaiselle ihmiselle.

Resonaarin johtaja, musiikkiterapeutti Kaarlo Uusitalo kehitti 1990-luvulla kehitysvammaisten oppilaittensa tarpeisiin kuvionuottijärjestelmän, koska vaihtoehtoisia nuotinnusjärjestelmiä ei ollut olemassa.

”Kehitysvammaisten tarpeisiin oli aiemmin luotu numero- ja värimenetelmiä, joilla he oppivat soittamaan mekaanisesti: painamaan tiettyä nappulaa silloin kun pyydettiin. Soittajat eivät kuitenkaan oppineet ymmärtämään itse nuottikuvaa”, Uusitalo kertoo.

Kuvionuottijärjestelmä on konkreettinen ja helppo ymmärtää. Kuvionuottien avulla kuka vain voi oppia soittamaan ja kokea hallitsevansa omaa soittamistaan.

”Kehitysvammaisille soittaminen on tapa järjestää kaoottisena näyttäytyvää maailmaa. Kun kehitysvammainen oppii soittamaan, hän hyötyy siitä taidosta muussakin elämässä. Jos ongelmia oppii ratkaisemaan musiikissa, niitä oppii selvittämään myös arjessa, jolloin itsetunto vahvistuu”, Uusitalo kuvailee.

Kuvionuottijärjestelmä syntyi kokeilemalla, eikä vastaavaa järjestelmää ole tiettävästi olemassa.

Kuvionuotit eivät näytä nuottikirjoitukselta, mutta kirjoituksessa on sama informaatio kuin perinteisissä nuoteissa. Kuvioina käytetään ristiä, palloa, neliötä ja kolmiota. Värien käyttöä oli suosittu jo aiemmin musiikin erityismusiikkikasvatuksessa.

Nykyään kuvionuotit ovat käytössä erityismusiikin opetuksessa jo useissa maissa ympäri maailmaa.

 

Kuvionuottimenetelmä

Kuvionuoteissa nuotti-informaatio merkitään konkreettisesti muotojen ja värien avulla. Konkreettisen merkintätavan ansiosta soittaminen onnistuu välittömästi, soittaja kokee onnistumisen iloa ja syntyy into ja motivaatio soittamiseen.

Kuvionuoteilla voidaan merkitä vastaava nuotti-informaatio kuin perinteiselläkin nuottikuvalla;

  • oktaavialat,
  • eri sävelet,
  • sävelten kestot,
  • ylennykset ja alennukset,
  • tauot,
  • sointumerkit sekä
  • tahdit ja kappaleen rakenne.

Koska soittaja hyödyntää soittamisen alkuhetkistä lähtien vastaavaa informaationkäsittelytapaa kuin perinteisellä nuottikuvalla soitettaessa, on kuvionuoteista helppo siirtyä myöhemmin perinteisen nuottikuvan käyttöön mikäli soittajalla on siihen halua ja valmiuksia.

Kuvionuottimenetelmän tutkimus- ja kehittämistoiminta on tapahtunut Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarissa vuodesta 1998 lähtien. Kehittämistoimintaa on tukenut Raha-automaattiyhdistys.

Resonaarissa ja sen verkostoon kuuluvissa yhteistyötahoissa on tehty lukuisia kehittämis- ja tutkimushankkeita kuvionuottien käytöstä kuntoutuksessa, terapiassa, musiikin erityispedagogiikassa ja musiikinopetuksessa.

 

Tee itse kuvionuotteja

Jos haluat tehdä itse kuvionuotteja Word-ohjelmalla, lataa ja tallenna omalle koneellesi alla oleva liite Kuvionuotit_tee itse nuotteja Wordilla. Löydät liitteistä myös 4-kielisen kuvionuottikitaran sekä bassokitaran PDF- ohjeen. Opetusta ja ohjausta varten ladattavissa ovat myös suuret sointulaatikot joista voi laminoida sointumagneetteja.