Keikka-


auttajaksi


seniorille


Asiat, jotka ovat sinulle pieniä, saattavat olla seniorille isoja haasteita arjessa. Voit esimerkiksi käydä seniorin kanssa kävelyllä tai auttaa ruokaostosten kanssa – pienistä arkisista asioista saatte kumpikin iloa.

Keikka-auttajana toimiminen sopii sinulle, jos pystyt ottamaan vastaan kertaluontoisia keikkoja pääosin päiväsaikaan. Hae vapaaehtoiseksi jo tänään!

Keikkalaisena tuot iloa seniorin päivään

Keikkailu on helppo tapa aloittaa vapaaehtoistoiminta. Senioreiden keikka-auttajana eli ”keikkalaisena” tarjoat konkreettista apua ikäihmiselle arjen pulmatilanteissa kertaluontoisesti. Tavoitteena on myös yksinäisyyden ehkäiseminen ja lievittäminen. Keikka-auttajana voit esimerkiksi lähteä saattajaksi lääkärikäynnille tai auttaa pienissä kodin askareissa.

Tarkoituksena ei ole, että sinä teet autettavasi puolesta kaiken yksin, vaan teette asioita yhdessä. Usein vapaaehtoinen voi määritellä auttamisajankohdan itse, sillä kaikki avunpyynnöt eivät ole sidottuja tiettyyn päivään tai kellonaikaan.

Vapaaehtoiset keikka-auttajat eivät tee yritysmuotoisen tai julkisen sektorin kotihoidon piiriin kuuluvia tehtäviä, kuten siivousta tai ruuanlaittoa.

Kuka voi hakea vapaaehtoiseksi?

Aiempaa kokemusta vapaaehtoisena toimimisesta ei tarvita. Tärkeitä ominaisuuksia ovat muun muassa innostavuus, luotettavuus sekä taito toimia erilaisten ihmisten kanssa ja kuunnella heitä.

Edellytämme, että keikka-auttaja:

  1. Pystyy tekemään auttamiskeikkoja pääosin päiväsaikaan
  2. Pystyy toimimaan Helsingissä, jossa apua tarvitsevat seniorimme pääasiassa asuvat
Iloinen nainen katsoo suoraan silmiin

Näin helposti haet!

  1. Täytä alla oleva yhteydenottolomake, niin saat linkin hakulomakkeeseen sähköpostiisi. Tarkistathan myös roskapostikansiosi, sillä joskus linkki valitettavasti ohjautuu sinne.
  2. Haastattelemme hakuilmoituksen perusteella kaikki tehtävään sopivat hakijat, joista valitaan vapaaehtoiset tehtävään.
  3. Tarjoamme koulutuksen verkossa. Senioripalveluiden koordinaattorit ovat tukenasi koko vapaaehtoisena toimimisen ajan.
  4. Pääset osaksi vapaaehtoisten yhteisöä.

Seniorien keikka-auttajien ja seniorikavereiden koulutuksen sisältö on sama. Keikka-auttajakoulutuksessa saat samalla valmiudet seniorikaverina toimimiseen. Siten voit halutessasi ryhtyä kaveriksi jollekulle seniorille, jota olet auttanut keikkaluonteisesti.

Huom. Tällä hetkellä emme kouluta uusia keikka-auttajia. Seniorikavereita koulutamme jatkuvasti.

Hae keikka-auttajaksi

Lisätietoja:

puh. 09 2312 0220
seniorityo@helsinkimissio.fi