Yrityslahjoitus


vähentää


yksinäisyyttä


Yksinäinen nuori

Tee yrityslahjoitus ja autat yksinäisiä

Tänään joka kymmenes suomalainen kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisten määrä on kolminkertaistunut viime vuosien aikana ja avun tarve on suuri. Tee yrityslahjoitus ja autat nuoria, vanhuksia ja lapsiperheitä saamaan apua yksinäisyyteen.

Yrityslahjoitukset sekä yritysten antama muu tuki on arvokas apu työllemme – samalla se viestii yrityksen arvoista ja vastuullisuudesta eri sidosryhmille. Kestävä kehitys ei viittaa pelkästään ympäristön kestävään kehitykseen, vaan se huomioi myös ihmiset. Työmme yksinäisyyden vähentämiseksi edistää monia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.

Näin lahjoituksesi auttaa

Jokainen lahjoitus on tärkeä. Alla muutama esimerkki siitä, miten lahjoitukset auttavat apua tarvitsevia.

Nuori poika hymyilee

750 €

Lahjoituksella mahdollistat, että 18 apua tarvitsevaa nuorta saa koulutetun vapaaehtoisen tukea. Yhdessäolo voi olla keskustelua, ulkoilua tai yhteinen elokuvailta.

Yksinäinen lapsi

5 000 €

Lahjoituksella mahdollistat 125:lle tukea tarvitsevalle lapsiperheelle kouluttamamme perhekaverin tukea. Lasten parempi tulevaisuus on pienestä kiinni.

Yksinäinen ikäihminen

10 000 €

Lahjoituksella mahdollistat Aamukorva-puhelinpalvelun toiminnan kolmen kuukauden ajaksi. Aamukorva on ikäihmisiä auttava puhelin, jonne seniorit voivat soittaa vuoden jokaisena aamuna, myös jouluaattona.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö ja autamme ympäri Suomen yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä.

Tyttö kuulokkeet kaulalla

Kumppaniksi kanssamme

Pääyhteistyökumppanit

Nuori juttelemassa kalliolla

Yksikin kohtaaminen voi olla elintärkeä

140-vuotiaasta HelsinkiMissiosta on kasvanut Suomen johtava yksinäisyyden asiantuntijaorganisaatio.

Antamamme valtakunnallinen apu yksinäisyydestä kärsiville on tutkitusti tuloksellista, yksinäisyyttä vähentävää ja hyvinvointia vahvistavaa. Esimerkiksi Nuorten kriisipisteemme antaa keskusteluapua apua tarvitseville nuorille maksutta. Kohtasimme keskustelu- ja kriisiavussa viime vuonna 1 288 nuorta yhteensä 5 028 kertaa. Jokainen kohtaaminen on tärkeä yksinäisyyden vähentämisessä.

Yksinäinen nuori tyttö

Kaikkein merkityksellisintä oli mielestäni ongelmien pienuuksista tai isouksista huolimatta nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemus.

Apua saanut nuori

Muita tapoja auttaa

Tuoteyhteistyö

Tuoteyhteistyössä yrityksesi lahjoittaa osan tuotteen tai palvelun myyntituotosta HelsinkiMissiolle. Tuki mahdollistaa maksutonta apua yksinäisyydestä kärsiville ympäri Suomen. Halutessanne yrityksenne tuki voidaan kohdentaa esimerkiksi nuorten, ikäihmisten tai lapsiperheiden auttamiseen.

Pro bono -yhteistyö

Pro bono -yhteistyössä yrityksesi lahjoittaa osaamistaan. Esimerkiksi viestinnän, graafikon tai digimarkkinoinnin ammattilaisten asiantuntemuksesta on kaltaisellemme järjestölle iso apu.

Seniorikaverit kävelyllä

Tuo yrityksesi mukaan vapaaehtoistyöhön

Yritysten mahdollistama vapaaehtoistyö järjestöllemme on hieno tapa auttaa yksinäisiä, viestiä yrityksen arvoista sekä kantaa vastuuta yhteiskunnasta. Yhteinen tekeminen luo hyvää mieltä ja sitouttaa henkilöstöä yritykseen.

Tarjoamme yrityksille läpi vuoden lukuisia räätälöityjä vapaaehtoistyönmahdollisuuksia. Työntekijät voivat valita itselleen sopivan ajankohdan vapaaehtoistyöhön. Vaihtoehtoisesti työntekijät voivat tulla pienryhmissä tiettynä päivänä vapaaehtoistyöhön. Kerromme mielellämme millaisia mahdollisuuksia voimme tarjota yrityksellesi.

Work to Belong -sertifikaatti

Haluatko vähentää yksinäisyyttä työyhteisössäsi?

Meillä työskentelee yksinäisiä ja niin teilläkin. Siksi loimme Work to Belong -ohjelman ja sertifikaatin, joka myönnetään yrityksille ja organisaatioille, jotka sitoutuvat vähentämään yksinäisyyttä omassa työyhteisössään. Liity joukkoon yksinäisyyden vähentämiseksi.

Naiset halaavat porttikongissa

Perusta keräys verkossa

Voit perustaa helposti sivustollamme keräyksen yhdessä työyhteisösi tai tiimisi kanssa unohdettujen vanhusten, kriisiapua tarvitsevien nuorten, lapsiperheiden tai erityisryhmien musiikkitoiminnan puolesta. Kutsu muut mukaan tekemään hyvää – keräyssivulla näette lahjoitukset sekä lahjoittajien terveiset.

Villasukat värissä marjapuuro

Anna lahjaksi villasukat

Kun suunnittelet yrityksesi lahjoja, muista yksinäiset lähelläsi. Anna henkilöstöllesi tai yhteistyökumppanillesi lahjaksi HelsinkiMission laadukkaat villasukat, jotka on kutonut sydämellinen vapaaehtoinen.

Villasukista saatava tuotto käytetään yksinäisten auttamiseen. Tee tilaus lähettämällä viesti osoitteeseen yritykset@helsinkimissio.fi. Huomioithan, että isommissa tilauksissa sukkien valmistumisaika on noin kolme kuukautta.

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä.

Eva Czechanowski

Yritysyhteistyön asiantuntija eva.czechanowski@helsinkimissio.fi +358 44 703 6879