Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?
Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.
Koko maailma elää parhaillaan hyvin poikkeuksellista aikaa. Yksinäisyys on jokaiselle meistä tuttu ilmiö ja tunne. Se kertoo ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden perustarpeestamme.
Sosiaalinen eristäytyminen koettelee meistä useimpia, mutta eroaako poikkeustilan aiheuttama yksinäisyyden kokemus jo pidempään jatkuneesta yksinäisyydestä? Kun poikkeustila päättyy, päättyykö yksinäisyys?
Meidän kaikkien elämässä on tapahtunut maaliskuun aikana asioita, jotka jäävät historiankirjoihin.
Koronavirusepidemian tuomat muutokset ja ohjeistukset koskevat jossain määrin meitä kaikkia. Myös työelämää on nyt opeteltava uudella tavalla.
Uuden vuoden jo kiiriessä kohti kevättä on ollut hyvä pysähtyä lukemaan viime vuodelta kerättyä tietoa toiminnastamme. Kuinka paljon hyvää ja tärkeää olemmekaan saaneet yhdessä aikaan!
Ystävänpäivä lähestyy vaaleanpunaisena, sydämenmuotoisena. Suklaarasiat kauppojen hyllyillä ovat pukeutuneet I Love you -kuoreensa, nallet ja muut söpöt jutut halaavat toisiaan tiukasti laareissaan ja ruusut huikkailevat punaisina, ”muistathan välittää rakkaimmistasi”.
Mikä motivoi ihmisiä vapaaehtoistoiminnan pariin? Suomessa tunnetaan vapaaehtoisten motivaattoreita huonosti, mutta niitä olisi syytä selvittää. Tieto hyödyttäisi sekä kansalaistoiminnan ammattilaisia että vapaaehtoisia.
HelsinkiMissiolla on meille kaikille jouluhaaste: ole rohkea ja huomioi yksinäinen ihminen lähelläsi. Haasteella haluamme herättää miettimään suhtautumistamme muihin ihmisiin: Huomaanko vai ohitanko tuntemattoman? Olenko ystävällinen vai välinpitämätön toista kohtaan?
Kaupunkikävely merenrannassa, elokuvailta herkkuineen, tutustuminen läheiseen kuntosaliin. Mahdollisuus kertoa, jos jokin pelottaa, mietityttää tai ahdistaa. Varmuus siitä, että tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tätä kaikkea tukihenkilötoimintamme tarjoaa nuorelle.
Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.
Suomalaisen sisun ytimestä kuuluu usein tiukka tuhahdus: Kaikki tässä pitää itse hoitaa. Joskus sisun ilmentymäksi muodostuu kiivaan katkera kommentti ei kukaan minuakaan ole auttanut tai ahdasmielinen arvio siitä kuinka avutonta porukkaa, kun ei yksin pärjää.
Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen yhteistyö voittoa tavoittelevien yritysten kanssa herättää kysymyksiä.
Lapsiperheen arki tuntuu välillä räpiköinniltä kiireen ja vaatimusten ristiaallokossa. Miten tästä elämänvaiheesta ehtisi nauttiakin? Perhetoiminnan vapaaehtoisen tehtävä on auttaa pysähtymään.
"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi
Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.
Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?
Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.
Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?
Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?
Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?
Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.
Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.
Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!
Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.
Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.
Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.
Yksinäisyys voi tulla elämään pakottavana kokemuksena lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Se voi myös hiipiä kuin varas salakavalasti elämäämme, siten että yhtäkkiä vain huomaamme sen asettuneen asumaan. Ei-toivottu vieras, mutta siinä se sitten on. Vaatien yhä enemmän huomiotamme.
Luottamus on ollut tämän vuoden sana. Se on nostettu keskeiseksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, taloustilanteessa ja yhteiskuntasopimuksessa.
Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.