×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Etäkohtaamisissa eletään yhdessä todeksi monet solmut ja surut

Emma Lindegren
19.05.2020

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

”Miten yksi hetki voikaan olla näin merkityksellinen koko muun elämäni kannalta?”

Kuulin vain sanat, mutta ne liikuttivat minua kaikessa näkymättömyydessään ehkä vielä enemmän kuin tavanomaisessa livekohtaamisessa. Seurasi pieni hiljaisuus, jossa jaoimme uskoakseni koko porukan voimin voimallista liikutuksen kokemusta. Jokainen omissa kodeissamme kaukana toisistamme mutta kuitenkin samaan aikaan aivan erityisellä tavalla lähellä toisiamme. Kyseessä oli etänä kokoontuvan nuorten aikuisten Minä riitän -ryhmän fiiliskierros ennen tapaamisen päättymistä.

Rohkeudella selvittiin, vaikka aikaa kuivaharjoitteluun ei ollut

Nuorten kriisipisteen keskustelu- ja kriisiapu siirtyi tänä keväänä kokonaan etänä toteutettavaksi koronaviruspandemian vuoksi. Toimintamme keskiössä ovat kasvokkaiset kohtaamiset, joten muutos oli merkittävä. Aikaa kuivaharjoitteluun ei ollut, vaan hyppäsimme suoraan kylmään veteen. Tiedän, ettemme toki ole ainoita, vaan pandemia on haastanut maailmanlaajuisesti niin työkäytännöt kuin monet muut elämämme keskeiset peruspilarit.

Etätyöskentelyä on takana jo hiukan yli kaksi kuukautta, ja sen aikana olemme ehtineet kohdata yli 170 nuorta yksilöinä, pareina tai ryhmässä. Kohtaamisissa on eletty todeksi monenlaisia elämään liittyviä solmuja, pettymyksiä, menetyksiä, pelkoja ja suruja pandemiasta huolimatta. Yhtä lailla niissä on jaettu onnistumisia, riemuja, helpotusta ja onnen kyyneliä.

Yhdessä on annettu lupa kokea juuri niitä tunteita, joita jokaisella omassa kriisitilanteessaan herää, liittyivät ne sitten pandemiaan tai eivät. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa kokea ja elää tätäkään perin kummallista aikaa.

Nuoret ovat lähteneet rohkeasti etätapaamisiin. Osa on kokenut mielekkäämpänä pitäytyä livekohtaamisissa ja jättänyt keskusteluavun tauolle. Monet ovat kuitenkin olleet kiitollisia etäyhteyksistä, ja uusia asiakkuuksia on solmittu sekä käynnissä olevia jatkettu. Jotkut ovat kokeneet hyötyvänsä etänä olemisesta niinkin, että kynnys puhua vaikeista asioista on madaltunut.

Nuorilta saatu palaute ratkaisee työskentelytavan

Työskentelemme kriisipisteellä palautetietoisesti (Feedback Informed Treatment), mikä tarkoittaa, että nuori pääsee vaikuttamaan reaaliaikaisesti oman avun suunnitteluun, tavoitteisiin ja työskentelytapaan. Nyt jos koskaan on nuorelta saatu palaute auttanut tunnistamaan, millainen etätyöskentely on kullekin nuorelle hyödyllistä ja mikä taas ei.

Keskeisistä toimintamme vaikutuksista saamme etätyöskentelyajaltakin tietoa paitsi palautetietoisen toimintamallin myös alkuvuodesta käyttöön otettujen uusien kyselyiden avulla. Ehkäpä nykyisistä tavoista tehdä työtä etäyhteyksin jää jotain pysyvämpään käyttöön, mikäli tuloksista saamamme tieto tätä tukee. Etänä toteutettavasta terapeuttisesta tuesta ja sen toimivuudesta on kansainvälistä tutkimusnäyttöä jo toki ajalta ennen nykyistä pandemiaa, joten kyseessä ei ole uusi tapa auttaa ihmisiä.

Tärkeintä on ettei poikkeusoloissakaan ketään jätetä yksin

Uuteen työnteon tapaan siirtyminen tuntui alkuun jännittävältä, vähän pelottavaltakin. Huomasin kuitenkin pian, miten työyhteisöltä saamani tuki kannatteli. Kuin olisi ollut pelastusrengas ympärillä tuomassa turvaa ja vahvistamassa luottamusta omiin jo olemassa oleviin ja toisaalta tilanteen edellyttämiin, opeteltaviin taitoihin. En ole jäänyt missään kohtaa työntekijänä yksin, vaan päinvastoin, jakaminen monella tasolla on ollut yksi kantavista voimista. Ajattelen, että tästä on välitöntä hyötyä myös asiakkaille.

Minua on ilahduttanut ja jopa hämmentänyt etäkohtaamisten merkityksellisyys, joka korostuu elämissämme poikkeusoloissa. Livetapaamisissa kerroksia ja syvyyttä on enemmän, mutta myötätuntoa, toivoa ja läsnäoloa on mahdollista välittää myös etänä.

Tärkeintä lienee olla yhteydessä toiseen, tavalla tai toisella. Siihen perin yksinkertaiseen mutta toisaalta samalla loputtoman monimutkaiseen ilmiöön taitaa perustua pohjimmiltaan koko ihmisenä olemisen merkitys.

Elämä jatkuu iloineen ja suruineen pandemian aikanakin. Yhteisen ison kriisimme lisäksi jokainen meistä kohtaa omia itsen kokoisia sekä näköisiä kriisejä entiseen tapaan. On varmasti sanomattakin selvää, että kriisi- ja keskusteluavulle on tässä ajassa tarvetta. Olemme erityisen onnekkaita voidessamme tarjota sitä vaihtoehtoisin keinoin. Olemme pandemian vuoksi välttämättömän välimatkan päässä toisistamme mutta kuitenkin samaan aikaan aivan erityisellä tavalla lähellä.

 

Nuorten kriisipisteen palvelut poikkeusaikana

Kaikki HelsinkiMission palvelut poikkeusaikana

Emma Lindegren

kriisityöntekijä, psykologi

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

31.05.2022 –
Aku-Pekka Laakso

Yritykset etsivät jatkuvasti organisaation ja ihmisten mahdollisuuksia kehittyä. Vuosien varrella olen ollut mukana toteuttamassa monenlaisia työyhteisön kehittämisen selvityksiä.

12.05.2022 –
Silva Saulio

Muistatko sen ajan, kun aloitit ensimmäisessä työpaikassasi ja opinnot oli juuri lopetettu, tai olit niitä viimeistelemässä? Minä muistan; omasta siirtymisestä koulun penkiltä vakituiseen työelämään on kulunut kolme vuotta. Nytkö olen asiantuntija, kun vielä hetki sitten sähköpostiallekirjoituksessa luki harjoittelija?

26.04.2022 –
Maria Lähteenmäki

Istun akateemisessa juhlapöydässä mieheni avecina vieressäni arvovaltainen kutsuvieras, silloinen valtiovarainministeri.

05.04.2022 –
Hanna Kari

HelsinkiMissiossa rakennamme välittämisen yhteiskuntaa, jossa hyvinvoinnin perusyksikkönä toimii ihminen. Hyvinvointipalveluissamme noin 60 työntekijää ja yli 1000 vapaaehtoista toimivat ihmisinä ihmisille aidoissa kohtaamisissa.

25.03.2022 –
Lilli Öhberg

Lapsen vakava sairaus tai vammautuminen on aina koko perhettä koskettava kriisi. Silloin tarvitaan muita ihmisiä, jotka kannattelevat ja tukevat perheen arkea. Vapaaehtoiset Perhekaverit huolehtivat sairaalassa siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä kriisin keskellä yksin.

16.03.2022 –
Olavi Karvonen

Ylisukupolviset kohtaamiset vähenevät jatkuvasti yhteiskunnassamme. Luontevia tilaisuuksia ja tiloja kohtaamisille ei juurikaan ole tarjolla, vaikka niille olisi tarvetta. Missä eri sukupolvet voivat kohdata tässä ajassa?

16.03.2022 –
Tuuli Albekoglu

Perheen rooli on kaikissa kulttuureissa keskeinen – yhteisö, joka kulkee rinnalla läpi elämän ja jonka jäsenet pitävät toisistaan huolen. Se nähdään rauhan ja rakkauden tyyssijana, josta saa turvaa ja tukea, myös silloin kun sitä ei muualta löydä. Usein tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.

16.03.2022 –
Saara Ahtola

Koetko ahdistusta ilmastomme tilasta? Ilmastonmuutokseen liittyvät tunteet voivat synnyttää toimintaa sen hillitsemiseksi, mutta joskus ne voivat lamauttaa. Nuorisobarometrin 2021 tuloksissa näkyy suru ja huoli luontomme tilasta, mutta vastapainona on havaittavissa myös toivoa.

16.02.2022 –
Jenni Palomäki

Jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka uskoo häneen. Jokainen sateenkaarinuori tarvitsee häneen uskovaa aikuista vieläkin enemmän. Nuoret tarvitsevat kokemuksen siitä, että he ovat omina itsenään oikeanlaisia ja kuuluvat joukkoon.

18.01.2022 –
Outi Köhler

Sosiaaliset suhteet ovat keskeinen osa ihmisten hyvinvointia myös organisaatioiden sisällä. Työelämässä myönteinen toiminta huomataan, ja myönteisyyttä pidetään toivottavana ja vallitsevana piirteenä.

17.11.2021 –
Mikko Schalin, kriisityöntekijä

Parisuhteen ongelmia ei aina saada ratkottua kaksin. Arki saattaa täyttyä toistuvista riidoista, joiden syyt tuntuvat olemattoman pieniltä. Joskus tilanteeseen vaikuttavat isommat luottamusta heikentäneet tapahtumat.

17.09.2021 –
Virpi Valtonen

Harva tulee miettineeksi yksinäisyyttä työelämän näkökulmasta. Yksinäisyys nähdään usein iäkkäiden tai syrjäytyneiden ongelmana, vaikka se on todellisuudessa valtava inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia, joka koskettaa lähes joka kolmatta suomalaista*.

22.06.2021 –
Tuula Colliander

Kun sanoin töissä, että haluan kirjoittaa Pride-viikon blogin, luulin tietäväni, mistä kirjoitan. Ajatukseni oli, että tehtävä on helppo, olenhan itse yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja tasa-arvon asialla, niin työssäni kuin yksityishenkilönä.

21.06.2021 –
Annika Aspegrén

Den där stickande känslan i fingrarna igen. Rummet verkar suddigt, overkligt, nästan som i en dröm. Jag kan känna min andning tydligare och tydligare. Trycket på bröstet. Spänningen i axlarna och i nacken. Olustighetskänslan sprids som en löpeld genom hela kroppen.

21.06.2021 –
Kaisa Tanskanen

Tuntuu luontevalta rohkaista ja lohduttaa hädässä olevaa ystävää, mutta miksi meidän on niin vaikea suhtautua itseemme samanlaisella myötätunnolla?

16.06.2021 –
Heidi Nygård-Michelsson

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

19.05.2021 –
Rebecka Forsberg

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

12.05.2021 –
Hanna Koskenkangas

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

22.04.2021 –
Tuula Colliander

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

21.04.2021 –
Tuuli Albekoglu

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

18.03.2021 –
Heidi Östling

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

12.02.2021 –
Maria Lähteenmäki

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

17.12.2020 –
Hanna Kari

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

23.11.2020 –
Tuula Colliander

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

20.11.2020 –
Jenny Julkunen

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

19.05.2020 –
Carita Peltonen

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

Näytä lisää ›