×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Ihan tavallinen supersankari

Maria Lähteenmäki
17.10.2019

Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.

Olemme oppineet välttelemään yksinäisyyttä itsessä ja muissa. Olemme oppineet kulkemaan ohi. Ajattelemme: ”Hän varmaan haluaa olla aina yksin”, ”en minä ehdi, joku muu voi jutella”, ”kun kukaan muukaan ei kohtaa, niin en minäkään.” 

Jos itse koemme yksinäisyyttä, peitämme sen. Siitä ei saa puhua, ettei vain kenellekään paljastuisi, miten tyhjältä kaikki oikeasti tuntuu. Jos ei muuten, niin kohteliaisuudesta, ettei kenenkään hyvä hetki menisi pilalle. Ei siis puhuta, vaikka yksinäisyys tuntuu nielaisevan määräämättömäksi ajaksi syövereihinsä. Päädymme kuin kohtalon omiksi, tilanteeseen, johon itse emme voi vaikuttaa. Miten voisimme, kun kerran yhteys on liian heikko tai kokonaan poikki. 

Sankaritarinoissa aina joku kirjoitetaan käsikirjoituksesta ulos. Välillä koitamme muuttaa tarinan kulkua tarjoamalla lääkkeeksi yksinäisyyteen toista ihmistä. Se on vähän sama kuin sanoisi masentuneelle: ”Reipastu nyt!” Sillä syvimmän yksinäisyyden hetkellä toinen ihminen on valovuosien päässä. Ja mitä lähempänä mahdollisuus yhteenkuuluvuuteen on, sitä syvemmälle yksinäisyyteen ja näkymättömyyteen painautuu. 

Syvä tarve yhteyteen muiden kanssa muodostuu yhä suuremmaksi toisiin ihmisiin kohdistuvaksi loputtomien toiveiden kaivoksi. Kaivoksi, joka ei täyty. Miten kaivoon saisi edes pisaran vettä? Mistä tulisi tunne, että olen tärkeä? Mistä tulisi kokemus läheisyydestä, kun toista välittävää ihmistä ei näy lähimainkaan? Saati sellaista ihmistä, johon voisi tukeutua kaikkein painavampien ajatustensa ja tuntojensa kanssa. Kuka vakuuttaisi, että kaikki järjestyy? 

Yksinäisyyden alkusysäys ei ole lähtöisin ihmisestä itsestään –  se on elämäämme tullut särö

Yksinäisyyden keskellä mieli suojautuu. Se valikoituu huomaamaan vain yksinäisyyttä ja poissulkee niitä hetkiä ja tilanteita, joissa on kokenut aitoa yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Yksinäisyyden kehästä ei ole helppoa eikä kivutonta tietä pois. Kuitenkin sellaisia polkuja ja puroja on. Ne alkavat usein pienestä. Kuten kokemuksesta siitä, että katseella on merkitystä. Katseesta, joka uskaltaa kurottautua kohti jotain sellaista, mikä vielä ei näy. Alkavasta uteliaisuudesta, joka pysähtyy pohtimaan, miten yksinäisyyttä voisi lieventää. Mikä voisi olla askel lähemmäs vähemmän yksinäistä elämää? 

Yksinäisyyden alkusysäys ei ole lähtöisin ihmisestä itsestään, vaan se on elämäämme tullut särö. Tämän särön korjaamiseen, yksinäisyyden voittamiseen ja luottamuksen palauttamiseen tarvitaan vähintään kaksi ihmistä. Sillä yksinäisyys korjaantuu kohtaamalla. 

Yksilöä ihannoivien sankaritarinoiden rinnalle onkin onneksi alkanut tulla toisenlaisia kertomuksia, jotka purkavat yksinäisyyden myyttiä. Kertomuksia, joissa todellinen supervoima on olla tavallinen kanssakulkija: toiset huomioonottava, katsova, kunnioittava, kuunteleva ja ymmärtävä. Näissä tarinoissa todellinen supersankarius määrittyy arkisella tilannetajulla. Toisen ohi tai yli ei kuljeta. Ja näiden supersankareiden tekojen vuoksi sinun ja minun kaivoissa on aina vettä.

***

Kirjoittaja on Näkemys-hankkeen koordinaattori.

Liity tavallisten supersankareiden joukkoon: www.lahdemukaan.fi

Lue lisää Näkemys-hankkeesta

 

Maria Lähteenmäki

yksinäisyystyön päällikkö

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

16.06.2021 –
Heidi Nygård-Michelsson

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

19.05.2021 –
Rebecka Forsberg

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

12.05.2021 –
Hanna Koskenkangas

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

22.04.2021 –
Tuula Colliander

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

21.04.2021 –
Tuuli Albekoglu

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

18.03.2021 –
Heidi Östling

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

12.02.2021 –
Maria Lähteenmäki

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

17.12.2020 –
Hanna Kari

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

23.11.2020 –
Tuula Colliander

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

20.11.2020 –
Jenny Julkunen

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

19.05.2020 –
Carita Peltonen

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

05.05.2020 –
Jenny Julkunen

Koko maailma elää parhaillaan hyvin poikkeuksellista aikaa. Yksinäisyys on jokaiselle meistä tuttu ilmiö ja tunne. Se kertoo ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden perustarpeestamme.

22.04.2020 –
Tuuli Albekoglu

Sosiaalinen eristäytyminen koettelee meistä useimpia, mutta eroaako poikkeustilan aiheuttama yksinäisyyden kokemus jo pidempään jatkuneesta yksinäisyydestä? Kun poikkeustila päättyy, päättyykö yksinäisyys?

18.03.2020 –
Tiina Widman

Meidän kaikkien elämässä on tapahtunut maaliskuun aikana asioita, jotka jäävät historiankirjoihin.

Koronavirusepidemian tuomat muutokset ja ohjeistukset koskevat jossain määrin meitä kaikkia. Myös työelämää on nyt opeteltava uudella tavalla.

20.02.2020 –
Tuula Colliander

Uuden vuoden jo kiiriessä kohti kevättä on ollut hyvä pysähtyä lukemaan viime vuodelta kerättyä tietoa toiminnastamme. Kuinka paljon hyvää ja tärkeää olemmekaan saaneet yhdessä aikaan!

14.02.2020 –
Jenny Julkunen

Ystävänpäivä lähestyy vaaleanpunaisena, sydämenmuotoisena. Suklaarasiat kauppojen hyllyillä ovat pukeutuneet I Love you -kuoreensa, nallet ja muut söpöt jutut halaavat toisiaan tiukasti laareissaan ja ruusut huikkailevat punaisina, ”muistathan välittää rakkaimmistasi”.

21.01.2020 –
Sophie Holm

Mikä motivoi ihmisiä vapaaehtoistoiminnan pariin? Suomessa tunnetaan vapaaehtoisten motivaattoreita huonosti, mutta niitä olisi syytä selvittää. Tieto hyödyttäisi sekä kansalaistoiminnan ammattilaisia että vapaaehtoisia.

19.12.2019 –
Tuula Colliander

HelsinkiMissiolla on meille kaikille jouluhaaste: ole rohkea ja huomioi yksinäinen ihminen lähelläsi. Haasteella haluamme herättää miettimään suhtautumistamme muihin ihmisiin: Huomaanko vai ohitanko tuntemattoman? Olenko ystävällinen vai välinpitämätön toista kohtaan?

20.11.2019 –
Katriina Kallio

Kaupunkikävely merenrannassa, elokuvailta herkkuineen, tutustuminen läheiseen kuntosaliin. Mahdollisuus kertoa, jos jokin pelottaa, mietityttää tai ahdistaa. Varmuus siitä, että tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tätä kaikkea tukihenkilötoimintamme tarjoaa nuorelle.

17.10.2019 –
Maria Lähteenmäki

Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.

20.09.2019 –
Jenny Julkunen

Suomalaisen sisun ytimestä kuuluu usein tiukka tuhahdus: Kaikki tässä pitää itse hoitaa. Joskus sisun ilmentymäksi muodostuu kiivaan katkera kommentti ei kukaan minuakaan ole auttanut tai ahdasmielinen arvio siitä kuinka avutonta porukkaa, kun ei yksin pärjää

20.09.2019 –
Tuula Colliander

Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen yhteistyö voittoa tavoittelevien yritysten kanssa herättää kysymyksiä.

16.08.2019 –
Kaisa Tuuteri

Lapsiperheen arki tuntuu välillä räpiköinniltä kiireen ja vaatimusten ristiaallokossa. Miten tästä elämänvaiheesta ehtisi nauttiakin? Perhetoiminnan vapaaehtoisen tehtävä on auttaa pysähtymään. 

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

Näytä lisää ›