×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera
HelsinkiMissio-blogi

Metsä lohdutti, kun en enää jaksanut sinnitellä

Carita Peltonen
19.05.2020

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

Olen ollut yrittäjä yli 20 vuotta. Taakka harteilla oli painanut paljon, mutta en halunnut näyttää tiimilleni ja asiakkailleni, että olin aivan loppu. Perheeni tiesi missä mennään ja olivat luonnollisesti huolissaan. Koin silti olevani painolastini kanssa aivan yksin ja hiljalleen eristäydyin läheisistäni ystävistäni.

Lopulta en enää jaksanut muuta kuin itkeä, itkeä ja itkeä. Pato alkoi purkaantumaan ja ajoittain oli raskasta jopa hengittäminen. Teki mieli vain jäädä peiton alle ja itkeä. Päällimmäinen tunteeni oli, ettei kukaan pysty minua auttamaan. Olen luuseri. En pystynyt tapaamaan ketään ilman rajua tunnemyrskyä, joka vei voimia.

Onneksi minulla oli koira, joka pakotti minut joka päivä ulos. Koska en halunnut kohdata ketään, menin aina kotini viereiseen metsään. Alkuun raahauduin sinne, jotta koirani pääsisi juoksemaan.

Pikkuhiljaa, vähitellen, aloin kuulla metsän ääniä, haistoin sen tuoksua sateen jälkeen tai ihastelin sen kauneutta. Tutustuin metsääni syvemmin; makoilin sammalpedeillä katsellen puita eri perspektiivistä, pilvien liikkumista, istuskelin kivillä ja kannoilla. Pitkästä aikaa minusta tuntui, etten ollut yksin. Sain viimein hengähtää ja päästää irti. Löytää itseni uudelleen.

Syvimmän yksinäisyyden ja ahdistuksen hetkellä voi tuntua mahdottomalta lähestyä muita ihmisiä, vaikka ehkä juuri sitä tarvitsisi kaikkein eniten. Niinä hetkinä yhteyttä ympäröivään maailmaan voi etsiä luonnon kautta. Luonnon äärellä saa olla oma itsensä. Myös näinä poikkeuksellisina aikoina, kun etäisyyttä on pakko pitää, moni meistä on löytänyt lohtua lähimetsistä, tuulisilta rannoilta, hiljaisilta poluilta.

Muistan, kun ensimmäisen kerran halasin puuta ja ajattelin, että näkiköhän kukaan muu kuin kenties joku peura. Puiden halaamisesta tuli hiljalleen rituaali, joka antoi minulle lohtua. Tuijottelin muurahaispesää ihmetellen niiden ahkeruutta ja jaksamista. Odotin jo aamuisin, että pääsen metsään hengittelemään. Kun ruska saapui ja koko metsä näytti huumaavaan kauniilta kaikkine väreineen, aloin kuvata ja vangita niitä ihania metsän yksityiskohtia, joita en ikinä ennen ollut kiireessäni ja suorituspaineisessa elämässä ehtinyt katselemaan.

Metsä antoi minulle voimaa alkaa tapaamaan ystäviäni aina pienesti kerrallaan. Minulle metsä oli paras terapeutti, vaikka toki kävin myös ammattiauttajien luona. Lopulta metsästä ja sen parantavasta voimasta tuli minulle uusi työ. Yritykseni Metsä/Skogen tuo nyt metsän kaupunkilaisille ja auttaa heitä löytämään yhteyden luontoon.

Metsä voi lohduttaa yksinäistä mieltä. Kun voimat ehtyvät, on hyvä istahtaa kannolle, sulkea silmät hetkeksi ja kerätä voimia seuraaviin askeliin.

***

HelsinkiMissio ja Metsä/Skogen tekevät yhteistyötä yksinäisyyden vähentämiseksi. 

Carita Peltonen

toimitusjohtaja
Metsä/Skogen

HelsinkiMissio-blogi – Alla inlägg

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

19.05.2020 –
Carita Peltonen

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

05.05.2020 –
Jenny Julkunen

Koko maailma elää parhaillaan hyvin poikkeuksellista aikaa. Yksinäisyys on jokaiselle meistä tuttu ilmiö ja tunne. Se kertoo ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden perustarpeestamme.

22.04.2020 –
Tuuli Albekoglu

Sosiaalinen eristäytyminen koettelee meistä useimpia, mutta eroaako poikkeustilan aiheuttama yksinäisyyden kokemus jo pidempään jatkuneesta yksinäisyydestä? Kun poikkeustila päättyy, päättyykö yksinäisyys?

18.03.2020 –
Tiina Widman

Meidän kaikkien elämässä on tapahtunut maaliskuun aikana asioita, jotka jäävät historiankirjoihin.

Koronavirusepidemian tuomat muutokset ja ohjeistukset koskevat jossain määrin meitä kaikkia. Myös työelämää on nyt opeteltava uudella tavalla.

20.02.2020 –
Tuula Colliander

Uuden vuoden jo kiiriessä kohti kevättä on ollut hyvä pysähtyä lukemaan viime vuodelta kerättyä tietoa toiminnastamme. Kuinka paljon hyvää ja tärkeää olemmekaan saaneet yhdessä aikaan!

14.02.2020 –
Jenny Julkunen

Ystävänpäivä lähestyy vaaleanpunaisena, sydämenmuotoisena. Suklaarasiat kauppojen hyllyillä ovat pukeutuneet I Love you -kuoreensa, nallet ja muut söpöt jutut halaavat toisiaan tiukasti laareissaan ja ruusut huikkailevat punaisina, ”muistathan välittää rakkaimmistasi”.

21.01.2020 –
Sophie Holm

Mikä motivoi ihmisiä vapaaehtoistoiminnan pariin? Suomessa tunnetaan vapaaehtoisten motivaattoreita huonosti, mutta niitä olisi syytä selvittää. Tieto hyödyttäisi sekä kansalaistoiminnan ammattilaisia että vapaaehtoisia.

19.12.2019 –
Tuula Colliander

HelsinkiMissiolla on meille kaikille jouluhaaste: ole rohkea ja huomioi yksinäinen ihminen lähelläsi. Haasteella haluamme herättää miettimään suhtautumistamme muihin ihmisiin: Huomaanko vai ohitanko tuntemattoman? Olenko ystävällinen vai välinpitämätön toista kohtaan?

20.11.2019 –
Katriina Kallio

Kaupunkikävely merenrannassa, elokuvailta herkkuineen, tutustuminen läheiseen kuntosaliin. Mahdollisuus kertoa, jos jokin pelottaa, mietityttää tai ahdistaa. Varmuus siitä, että tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tätä kaikkea tukihenkilötoimintamme tarjoaa nuorelle.

17.10.2019 –
Maria Rakkolainen

Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.

20.09.2019 –
Jenny Julkunen

Suomalaisen sisun ytimestä kuuluu usein tiukka tuhahdus: Kaikki tässä pitää itse hoitaa. Joskus sisun ilmentymäksi muodostuu kiivaan katkera kommentti ei kukaan minuakaan ole auttanut tai ahdasmielinen arvio siitä kuinka avutonta porukkaa, kun ei yksin pärjää

20.09.2019 –
Tuula Colliander

Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen yhteistyö voittoa tavoittelevien yritysten kanssa herättää kysymyksiä.

16.08.2019 –
Kaisa Tuuteri

Lapsiperheen arki tuntuu välillä räpiköinniltä kiireen ja vaatimusten ristiaallokossa. Miten tästä elämänvaiheesta ehtisi nauttiakin? Perhetoiminnan vapaaehtoisen tehtävä on auttaa pysähtymään. 

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

25.04.2019 –
Heidi Rouhiainen

Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.

21.03.2019 –
Emma Lindegren

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

13.02.2019 –
Maria Rakkolainen

Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?

17.01.2019 –
Heidi Rouhiainen

Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?

19.12.2018 –
Tuula Colliander

Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.

14.12.2018 –
Jenny Julkunen

Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.

15.06.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!

17.04.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.

27.02.2018 –
Jenny Julkunen

Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.

23.11.2017 –
Jenny Julkunen

Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.

Visa mer ›