×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Olemme sisun väärinkäyttäjiä

Jenny Julkunen
20.09.2019

Suomalaisen sisun ytimestä kuuluu usein tiukka tuhahdus: Kaikki tässä pitää itse hoitaa. Joskus sisun ilmentymäksi muodostuu kiivaan katkera kommentti ei kukaan minuakaan ole auttanut tai ahdasmielinen arvio siitä kuinka avutonta porukkaa, kun ei yksin pärjää

Kun tarkemmin miettii, nämä useimmille meistä tutut lausahdukset kertovat mielestäni enemmän yksinäisyydestä ja kaipuusta tulla autetuksi kuin sisusta. Sisu kun valitettavan usein kääntyy ankaraksi voimaksi itseä ja muita vastaan. Voimaksi, jolla oma tarvitsevuus väh­ätellen väistetään kuin lammikko syksyisellä asfaltilla. Voimaksi, joka lennättääkin meidät kauemmaksi toisista ja myötätunnon mahdollisuudesta. 

Sisun sijaan tarvitsemme toista ihmistä 

Lääke yksinäisyyteen ei ole sisu vaan toinen ihminen. Yhteenkuuluvuuden tunne ja näkyväksi tuleminen ovat mahdollisia, kun elämässämme on merkityksellisiä ihmisiä. Niitä, jotka huomaavat, kun jokin painaa. Niitä, joiden kanssa voi vain olla, ihan hiljaakin. Niitä, joille saa tarjota apua ja huolenpitoa. Niitä, joiden kanssa voi riidellä ja sopia. Niitä, joiden kanssa kahvikupillinen maistuu paremmalta ja lenkillekin lähtee huomaamattaan. Niitä, jotka kysyvät kuulumisia ja joiden kuulumisia saa itse kuulla. 

Tarvitsemme toisia, mutta heitä ei välttämättä ole saatavilla. Ne tärkeät toiset puuttuvat tai eivät olekaan läsnä meitä varten. Toinen ihminen on lääke, jota ei noin vain napatakaan tarvittaessa. Häntä ei voi ohjailla, hänen valintojaan ei voi tehdä hänen puolestaan eikä sanomisia tai sanomatta jättämisiään hallita. 

Ylipäätään yksinäisyyteen johtaneisiin tilanteisiin ja tapahtumiin ei ole välttämättä ollut vaikutusmahdollisuuksia. Lääkkeeksi toisen ihmisen puuttumiseen ja vaikeisiin tilanteisiin olemme löytäneet sisun. Olemme kansaa, jonka otsassa lukee selviytyjä. Avun huuteluun tai omien tunteiden jakamiseen ei ole tapana kuluttaa äänihuulia. Olemme sisun suurkuluttajia, ehkä jopa väärinkäyttäjiä. 

Miksi sitten yksinäisyyteen tarjotaan avuksi tehtäväkirjaa? 

Me yksinäisyystyön ammattilaiset lähdimme paradoksaalisesti ratkaisemaan yksinäisyyden haastetta kirjoittamalla yksinäisen avuksi tehtäväkirjan. Kirjan, jonka parissa pitää työskennellä itse, usein vielä yksin, ilman toista ihmistä, kirjan lehtien kahinassa tai sinisenä hohtavan ruudun takaa. 

Eli kun kokee yksinäisyyttä, tarvitsee muita, toivoo muiden huomiota ja tukea, avuksi tarjotaankin itsenäistä työskentelyä. Yllytämmekö mekin siis väärinkäyttämään sisua, kannustammeko voittamaan yksinäisyyden yksin? 

Mitä tästä pitäisi ajatella? Eikö yksinäisyydessä nimenomaan ole kyse juuri muista ihmisistä? Pitääkö yksinäisyydestäkin muka selviytyä yksin, ihan itse? Voiko yksinäisyyteensä edes itse vaikuttaa? 

Matka toisen luo käy aina itsen kautta

Yksinäisyydessä, kuten monessa muussakin ihmiselämää hankaloittavassa ongelmassa, ratkaisu ja ensihoito löytyvät ihmisestä itsestään. Karkeasti jaoteltuna asioita, joihin voimme vaikuttaa, ovat nykyhetki ja oma itse. 

Ensisijainen lääke yksinäisyyteenkin löytyy itsen ja sosiaalisten suhteiden tutkiskelusta, oman tunne-elämän ja ajatusmaailman havainnoimisesta ja työstämisestä, ehkäpä pienistä askeleista kohti toisenlaisia tapoja toimia ja myötätuntoisen suhteen rakentamisesta itseen. Erityisesti siitä ymmärryksestä, että omat kokemukset ovat tärkeitä ja ansaitsevat saada arvoisensa huomion itseltä ja muilta. Niitä ei tarvitse sisulla selättää tai hävittää.  

On siis hyvä erottaa, mikä on sisun liikakäyttöä, liiallista yksin puskemista ja erkaantumista muista – ja mikä puolestaan yhteistyötä itsen kanssa, työskentelyä itsestä käsin ja itsenäisestikin siten, että se lopulta vie kohti toisia ihmisiä. 

***

Kirjoittaja on Näkemys-hankkeen projektikoordinaattori. 

Jenny Julkunen

projektikoordinaattori, Näkemys-ohjelma

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

21.01.2020 –
Sophie Holm

Mikä motivoi ihmisiä vapaaehtoistoiminnan pariin? Suomessa tunnetaan vapaaehtoisten motivaattoreita huonosti, mutta niitä olisi syytä selvittää. Tieto hyödyttäisi sekä kansalaistoiminnan ammattilaisia että vapaaehtoisia.

19.12.2019 –
Tuula Colliander

HelsinkiMissiolla on meille kaikille jouluhaaste: ole rohkea ja huomioi yksinäinen ihminen lähelläsi. Haasteella haluamme herättää miettimään suhtautumistamme muihin ihmisiin: Huomaanko vai ohitanko tuntemattoman? Olenko ystävällinen vai välinpitämätön toista kohtaan?

20.11.2019 –
Katriina Kallio

Kaupunkikävely merenrannassa, elokuvailta herkkuineen, tutustuminen läheiseen kuntosaliin. Mahdollisuus kertoa, jos jokin pelottaa, mietityttää tai ahdistaa. Varmuus siitä, että tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tätä kaikkea tukihenkilötoimintamme tarjoaa nuorelle.

17.10.2019 –
Maria Rakkolainen

Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.

20.09.2019 –
Jenny Julkunen

Suomalaisen sisun ytimestä kuuluu usein tiukka tuhahdus: Kaikki tässä pitää itse hoitaa. Joskus sisun ilmentymäksi muodostuu kiivaan katkera kommentti ei kukaan minuakaan ole auttanut tai ahdasmielinen arvio siitä kuinka avutonta porukkaa, kun ei yksin pärjää

20.09.2019 –
Tuula Colliander

Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen yhteistyö voittoa tavoittelevien yritysten kanssa herättää kysymyksiä.

16.08.2019 –
Kaisa Tuuteri

Lapsiperheen arki tuntuu välillä räpiköinniltä kiireen ja vaatimusten ristiaallokossa. Miten tästä elämänvaiheesta ehtisi nauttiakin? Perhetoiminnan vapaaehtoisen tehtävä on auttaa pysähtymään. 

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

25.04.2019 –
Heidi Rouhiainen

Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.

21.03.2019 –

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

13.02.2019 –
Maria Rakkolainen

Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?

17.01.2019 –
Heidi Rouhiainen

Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?

19.12.2018 –
Tuula Colliander

Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.

14.12.2018 –
Jenny Julkunen

Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.

15.06.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!

17.04.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.

27.02.2018 –
Jenny Julkunen

Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.

23.11.2017 –
Jenny Julkunen

Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.

04.10.2017 –
Maria Rakkolainen

Yksinäisyys voi tulla elämään pakottavana kokemuksena lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Se voi myös hiipiä kuin varas salakavalasti elämäämme, siten että yhtäkkiä vain huomaamme sen asettuneen asumaan. Ei-toivottu vieras, mutta siinä se sitten on. Vaatien yhä enemmän huomiotamme.

02.10.2015 –
Henrietta Grönlund

Luottamus on ollut tämän vuoden sana. Se on nostettu keskeiseksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, taloustilanteessa ja yhteiskuntasopimuksessa.

03.06.2015 –
Henrietta Grönlund

Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.

Näytä lisää ›