×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Syntipukkeja ja mustia lampaita – häiriintyneessä perheessä yksinäisyys voi olla positiivinen merkki muutoksesta

Tuuli Albekoglu
16.03.2022

Perheen rooli on kaikissa kulttuureissa keskeinen – yhteisö, joka kulkee rinnalla läpi elämän ja jonka jäsenet pitävät toisistaan huolen. Se nähdään rauhan ja rakkauden tyyssijana, josta saa turvaa ja tukea, myös silloin kun sitä ei muualta löydä. Usein tilanne on kuitenkin monimutkaisempi. Lapsuuden perhesuhteet luovat monille jatkuvaa turvattomuuden tunnetta ja pahaa oloa, joka kulkee rinnalla kuin synkkä varjo lapsuudesta aikuisuuteen. Häiriintyneessä perheessä emotionaalinen yksinäisyys on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, mutta epäterveistäkin perhesuhteista irtautuminen merkitsee usein raskasta ja yksinäistä polkua.

Yksinäisyys vaihtoehdoista tervein

Häiriintyneelle perhedynamiikalle on tyypillistä tavallista tiukemmat, usein tiedostamattomat keskinäiset normit, säännöt ja roolit, joista on vaikea irtautua. Ne määrittelevät mistä saa puhua ja mistä vaietaan, mihin tai keneen voi luottaa ja mitä vältellään, mitkä tunteet ovat sallittuja ja mitkä eivät. Jopa positiiviset luonteenpiirteet voidaan kokea uhkana, jos ne eivät kuulu ennalta määriteltyyn rooliin. Jokainen rooli tällaisessa perheessä on erillään yksilön omista tarpeista irtaantua ja luoda omaa identiteettiään. Säännöt ja salaisuudet kietovat ympärilleen tiukkaan otteeseen, jota jokainen voi huomaamattaankin ylläpitää. Kun ympäristö on häiriintynyt, on joskus helpompi ylläpitää sen häiriintyneisyyttä ja olla osana toksista ryhmädynamiikkaa kuin riskeerata yksinäisyys ja erillisyys muista. Vaikeat suhteet eivät sulje pois rakkautta ja silloin etääntyminen on erityisen raastavaa. Joskus perhesuhteiden ulkopuolelle jääminen voi kuitenkin olla vaihtoehdoista tervein, vaikka se toisikin mukanaan yksinäisyyttä.

Yhdessä luotua illuusiota

Taustalla voi olla sukupolvia ylittäviä traumoja, joiden kohtaaminen ja käsitteleminen on yhteisölle liian haastavaa. Vaikeita tunteita, kokemuksia ja keskusteluita vältellään luomalla yhdessä illuusiota yhtenäisestä ja onnellisesta perheestä, niin perheen sisällä kuin ulkopuolellakin. Tätä kuvaa varjellaan kynsin hampain, usein yksilön hyvinvoinnin hinnalla. Perhedynamiikan häiriintyneisyyteen herännyt tai sen johdosta oireileva leimataankin usein ongelmatapaukseksi, sen sijaan että tarkasteltaisiin perheen sisäisiä ongelmia, joista oireet todella kumpuavat. Kun on koko elämänsä uinut vastavirtaa ja sisäistänyt perheen roolin syntipukkina tai mustana lampaana, koetaan aikuisuudessakin syy ulkopuolisuuden tunteelle täysin omaksi. Oma itse nähdään niin erilaisena tai jopa ”vääränlaisena”, että tuntuu mahdottomalta ajatella, että voisi joku päivä muodostaa syvän yhteyden toiseen, tai että olisi toiselle tärkeä juuri sellaisena kuin on. Silloinkin kun tämänkaltainen suhde osuu kohdalle, ei toisen arvostusta aina nähdä tai siihen uskota.

Lapsuuden kokemukset kantautuvat aikuisikään

Aikuisiällä on helpompi kääntää katse pois lapsuuden perheen epäkohdista, mutta lapsuudessa ongelmat ovat aina läsnä, marssien kaiken keskellä, kuin keisari ilman vaatteita. Jos kukaan muu ei osoita epäkohtia, näkee lapsi epäkohdan itsessään. Perheen sisäiset salaisuudet tuottavat häpeää ja erilaisuuden tunnetta, jota kannetaan pitkälle aikuisuuteen. Lapsuudessa koettu turvattomuuden tunne voi aikuisiällä huonontaa mahdollisuuksia luoda syvällisiä yhteyksiä muihin ja oma rooli perheen sisällä voi tuntua niin vieraalta, että lopulta myös suhde itseen kärsii. Kun on kyse elämän pisimmistä suhteista, jotka ovat muovanneet omakuvaa syntymästä alkaen, on erityisen vaikeaa tunnistaa mikä on omaa itseä ja mikä muiden luomaa, sisäistettyä ja haitallista. Perheen sisällä saattaa kohdata myös vastustusta, yrittäessään selvittää omaa polkuaan irrallisena perheroolistaan tai muiden odotuksista. Kun yksi poikkeaa säännöistä, on uhkana se, että yhdessä piilotetut tunteet ja kokemukset nousevat pintaan ja tulevat jokaisen käsiteltäväksi. Tämän keskellä oma ääni voi helposti kadota, vaikka kyse olisikin oman identiteetin löytämisestä tai sen kommunikoimisesta muille.

”Olen mitä haluat minun olevan”

HelsinkiMission yksinäisyystyöhön päätyvät monesti asiakkaat, jotka ovat kokeneet ulkopuolisuutta jo lapsuuden perheissään. He haluavat irtaantua tukahduttavasta roolistaan ja luoda jotain parempaa itselleen ja mahdollisille tuleville sukupolville.  Kun lapsuuden perheessä ei ole ollut tilaa ilmaista itseään ja omaa totuuttaan ilman tuomitsemista, häpeää tai syyllistämistä, on itseen vaikeaa luoda aitoa ja myötätuntoista suhdetta. Kun kaikkea on peilannut sen kautta mikä rooli on muiden silmissä hyväksyttyä, voi sosiaalisissa suhteissa helposti syntyä jatkossakin asetelma ”olen mitä haluat minun olevan”. Kun työskentelyssämme pysähdymme sen ääreen, mitä asiakas itse suhteiltaan toivoisi ja kuinka voisi sen muille kommunikoida, on ensimmäinen reaktio usein hämmästys. Omien toiveiden esittäminen voi tuntua radikaalilta, kun on viettänyt elämänsä pienentäen itseään ja yrittäen mahtua muiden antamaan rooliin. Joskus yksinäisyyden vähentämisessä onkin kyse oman äänen löytämisestä ja siitä, että oppii arvostamaan itseään ilman ulkopuolelta tulevaa vahvistusta.

Oman äänen löytäminen

Työssämme autamme yksinäisyyttä kokevia asiakkaita tarkastelemaan sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä tulkintoja ja ajatusmalleja, sekä niiden vaikutusta tunteisiin ja käyttäytymiseen. Keskipiste on usein tässä hetkessä ja tulevaisuuden tavoitteissa, mutta on tärkeää pitää mielessä myös lähtökohdat. Ajatukset ja tulkinnat tulevat usein syvältä sisimmästä tuntuen niin todellisilta, että niihin vaikuttamisen voi kokea mahdottomaksi. Kuitenkin, kun pysähtyy kuuntelemaan sisäistä ääntään, se voi yhtäkkiä kuulostaa kummallisen tutulta – kenties perheenjäseneltä tai tulkinnalta, jonka pieni lapsi on tehnyt, kun ei ole ymmärtänyt ympäristönsä häiriintyneisyyttä. Kun oppii tunnistamaan äänen, voi pikkuhiljaa myös raivata tilaa kriittisiltä lapsuuden ajatuksilta ja uusi, lempeämpi ääni voi löytää paikkansa.

Yksinäisyyden tarinan äärellä

Yksinäisyystyö alkaa aina oman yksinäisyyden tarinan sanoittamisesta, ei kuten joku muu sen näkisi, vaan miten sen on itse kokenut. Toisen ihmisen läsnäolo ja peilaaminen on tärkeää, mutta tärkeintä on se, että pysähtyy itse oman tarinansa ääreen ja kuuntelee sitä lämmöllä ja myötätunnolla. Oman äänen ja uskon itseensä voi löytää aikuisiälläkin. Joskus siihen tarvitaan ulkopuolinen, joka voi asettua vierelle ja kyseenalaistaa mikä on omaa tulkintaa, mikä kriittistä itsepuhelua ja mikä tietoa itse tilanteesta. Kokeeko yksinäisyyttä siksi, että on ”vääränlainen” vai kenties siksi, että ajan saatossa mieltä vaivaa ääni, joka ei ole täysin oma? Kun oman äänensä lopulta löytää, voi huomata, että ei ole enää väliä mitä mieltä muut ovat keisarin uusista vaatteista, sillä omalla kokemuksella on arvo itsessään. Kun kasvamme vahvemmaksi omassa itsessämme, helpottuu myös yhteyden luominen muihin terveissä rajoissa. Parasta mitä voi siis tehdä, on antaa yksilöllisyytensä versoa jokaiseen suuntaan mihin se ei ole aiemmin saanut kasvaa ja olla itselleen läsnä, sellaisena aikuisena mitä olisi kenties lapsena rinnalleen kaivannut. Kun teemme tietä itsellemme, löydämme lopulta myös toisemme.

 

Tuuli Albekoglu

yksinäisyystyön asiantuntija

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

05.07.2022 –
Tuuli Albekoglu

Pandemiarajoitusten purkautuessa, kun yhteiskunta yrittää taas saavuttaa jotain, mikä näyttäisi edes hieman normaalimmalta kuin viimeiset vuodet, moni havahtuu katsomaan elämäänsä. Miettimään, mitä tässä oikein tapahtui sillä aikaa, kun yritin vain selvitä?

31.05.2022 –
Aku-Pekka Laakso

Yritykset etsivät jatkuvasti organisaation ja ihmisten mahdollisuuksia kehittyä. Vuosien varrella olen ollut mukana toteuttamassa monenlaisia työyhteisön kehittämisen selvityksiä.

12.05.2022 –
Silva Saulio

Muistatko sen ajan, kun aloitit ensimmäisessä työpaikassasi ja opinnot oli juuri lopetettu, tai olit niitä viimeistelemässä? Minä muistan; omasta siirtymisestä koulun penkiltä vakituiseen työelämään on kulunut kolme vuotta. Nytkö olen asiantuntija, kun vielä hetki sitten sähköpostiallekirjoituksessa luki harjoittelija?

26.04.2022 –
Maria Lähteenmäki

Istun akateemisessa juhlapöydässä mieheni avecina vieressäni arvovaltainen kutsuvieras, silloinen valtiovarainministeri.

05.04.2022 –
Hanna Kari

HelsinkiMissiossa rakennamme välittämisen yhteiskuntaa, jossa hyvinvoinnin perusyksikkönä toimii ihminen. Hyvinvointipalveluissamme noin 60 työntekijää ja yli 1000 vapaaehtoista toimivat ihmisinä ihmisille aidoissa kohtaamisissa.

25.03.2022 –
Lilli Öhberg

Lapsen vakava sairaus tai vammautuminen on aina koko perhettä koskettava kriisi. Silloin tarvitaan muita ihmisiä, jotka kannattelevat ja tukevat perheen arkea. Vapaaehtoiset Perhekaverit huolehtivat sairaalassa siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä kriisin keskellä yksin.

16.03.2022 –
Olavi Karvonen

Ylisukupolviset kohtaamiset vähenevät jatkuvasti yhteiskunnassamme. Luontevia tilaisuuksia ja tiloja kohtaamisille ei juurikaan ole tarjolla, vaikka niille olisi tarvetta. Missä eri sukupolvet voivat kohdata tässä ajassa?

16.03.2022 –
Tuuli Albekoglu

Perheen rooli on kaikissa kulttuureissa keskeinen – yhteisö, joka kulkee rinnalla läpi elämän ja jonka jäsenet pitävät toisistaan huolen. Se nähdään rauhan ja rakkauden tyyssijana, josta saa turvaa ja tukea, myös silloin kun sitä ei muualta löydä. Usein tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.

16.03.2022 –
Saara Ahtola

Koetko ahdistusta ilmastomme tilasta? Ilmastonmuutokseen liittyvät tunteet voivat synnyttää toimintaa sen hillitsemiseksi, mutta joskus ne voivat lamauttaa. Nuorisobarometrin 2021 tuloksissa näkyy suru ja huoli luontomme tilasta, mutta vastapainona on havaittavissa myös toivoa.

16.02.2022 –
Jenni Palomäki

Jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka uskoo häneen. Jokainen sateenkaarinuori tarvitsee häneen uskovaa aikuista vieläkin enemmän. Nuoret tarvitsevat kokemuksen siitä, että he ovat omina itsenään oikeanlaisia ja kuuluvat joukkoon.

18.01.2022 –
Outi Köhler

Sosiaaliset suhteet ovat keskeinen osa ihmisten hyvinvointia myös organisaatioiden sisällä. Työelämässä myönteinen toiminta huomataan, ja myönteisyyttä pidetään toivottavana ja vallitsevana piirteenä.

17.11.2021 –
Mikko Schalin, kriisityöntekijä

Parisuhteen ongelmia ei aina saada ratkottua kaksin. Arki saattaa täyttyä toistuvista riidoista, joiden syyt tuntuvat olemattoman pieniltä. Joskus tilanteeseen vaikuttavat isommat luottamusta heikentäneet tapahtumat.

17.09.2021 –
Virpi Valtonen

Harva tulee miettineeksi yksinäisyyttä työelämän näkökulmasta. Yksinäisyys nähdään usein iäkkäiden tai syrjäytyneiden ongelmana, vaikka se on todellisuudessa valtava inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia, joka koskettaa lähes joka kolmatta suomalaista*.

22.06.2021 –
Tuula Colliander

Kun sanoin töissä, että haluan kirjoittaa Pride-viikon blogin, luulin tietäväni, mistä kirjoitan. Ajatukseni oli, että tehtävä on helppo, olenhan itse yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja tasa-arvon asialla, niin työssäni kuin yksityishenkilönä.

21.06.2021 –
Annika Aspegrén

Den där stickande känslan i fingrarna igen. Rummet verkar suddigt, overkligt, nästan som i en dröm. Jag kan känna min andning tydligare och tydligare. Trycket på bröstet. Spänningen i axlarna och i nacken. Olustighetskänslan sprids som en löpeld genom hela kroppen.

21.06.2021 –
Kaisa Tanskanen

Tuntuu luontevalta rohkaista ja lohduttaa hädässä olevaa ystävää, mutta miksi meidän on niin vaikea suhtautua itseemme samanlaisella myötätunnolla?

16.06.2021 –
Heidi Nygård-Michelsson

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

19.05.2021 –
Rebecka Forsberg

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

12.05.2021 –
Hanna Koskenkangas

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

22.04.2021 –
Tuula Colliander

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

21.04.2021 –
Tuuli Albekoglu

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

18.03.2021 –
Heidi Östling

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

12.02.2021 –
Maria Lähteenmäki

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

17.12.2020 –
Hanna Kari

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

23.11.2020 –
Tuula Colliander

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

20.11.2020 –
Jenny Julkunen

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

Näytä lisää ›