×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Sinulla on täysi oikeus saada apua sellaisena kuin olet

Emma Lindegren
21.03.2019

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

Käyn yllättävän usein läpi tämänkaltaisia kysymyksiä nuorten kanssa työssäni HelsinkiMission Nuorten kriisipisteessä. On tavallista, että nuori on pitkään pohtinut oikeuttaan ja mahdollisuuksiaan saada ulkopuolista keskustelutukea. Tai hän on hakenut apua, mutta kokenut sen saamisen haastavaksi. Pohdintoihin liittyy hankalia tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä, pelkoa ja epävarmuutta.

Onko diagnoosin oltava avun saamisen edellytys?

Ensimmäinen tehtäväni on pyrkiä osoittamaan nuorelle, että hänen kokemuksensa on arvokas ja todesta otettava. Jokainen arvioi lopulta itse, milloin kokee olevansa kriisissä ja avun tarpeessa. Kukaan ulkopuolinen ei voi sitä määrittää. Vai määrittääkö sittenkin?

Terveydenhuollossa avun saamisen edellytyksenä on usein diagnoosi. Tämä ohjaa nähdäkseni vahvasti käsitystämme siitä, milloin on hyväksyttävää saada ulkopuolista apua niin fyysisiin kuin psyykkisiinkin vaikeuksiin.

Kaikkia mielen myrskyjä ei kuitenkaan voi eikä ole syytäkään diagnosoida. Erilaiset kriisit ovat osa elämää, eikä niissä suinkaan aina ole kyse mielenterveyden häiriöistä. Kyseessä voi olla vaikkapa ero, läheisen kuolema tai vakava fyysinen sairastuminen. Jokin muutos, joka vie yhtäkkisesti pohjan kaikelta siltä turvalliselta ja totutulta, joka tavallisesti kantaa arjessa eteenpäin.

Tarvitsemme lisää inhimillistä kohtaamista inhimillisen kärsimyksen keskelle

Olemme tienneet jo pitkään, että varhaisen tuen tarjoaminen on olennaista. Lisäksi tiedämme, että hyödymme tuesta parhaiten silloin, kun olemme siihen itse valmiita, motivoituneita ja siten myös sitoutuneita. Tukea pitää tarjota oikeaan aikaan.

Sairauksien hoitamisen rinnalla on tärkeää edistää terveyttä ja hyvinvointia ennaltaehkäisevästi. Se tarkoittaa ihmisen kokonaisvaltaista huomioimista myös silloin, kun kohtaamme elämään kuuluvia tavanomaisia vastoinkäymisiä. Tai kun haluamme yksinkertaisesti pitää jaksamisestamme huolta ilman sen kummempia perusteluja asioiden olemisesta huonolla tolalla.

Alussa esiin nostamiini nuorten esittämiin kysymyksiin minun on ollut onneksi helppo vastata: kyllä, olet tullut oikeaan paikkaan, ja sinulla on täysi oikeus saada apua tilanteeseesi juuri sellaisena kuin olet.

Olen kiitollinen siitä, että työni sosiaalialan järjestössä mahdollistaa ihmisen kohtaamisen inhimillisessä hädässään ilman erillisiä kriteerejä, perusteluja tai vaatimusta diagnoosista.

Kaikki se, mitä meissä herää elämän aallokoissa, ei ole pois hoidettavaa sairautta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme saisi tarvita tukea ja myötätuntoisia kohtaamisia.

Tarvitsemme lisää matalan kynnyksen tukipalveluita, joissa on mahdollista päästä keskustelemaan ammattilaisen kanssa silloin, kun itse koemme sen tarpeelliseksi.

***

Kirjoittaja työskentelee kriisityöntekijänä HelsinkiMission Nuorten kriisipisteellä. Hän on terveyspsykologian erikoistumisopintojaan viimeistelevä psykologi. Vapaa-ajalla hän suunnittelee häitään ja kiertää rakkaiden italianvinttikoiriensa kanssa Lauttasaaren rantoja.

Seuraa Emmaa Twitterissä

Emma Lindegren

kriisityöntekijä, psykologi

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

12.05.2022 –
Silva Saulio

Muistatko sen ajan, kun aloitit ensimmäisessä työpaikassasi ja opinnot oli juuri lopetettu, tai olit niitä viimeistelemässä? Minä muistan; omasta siirtymisestä koulun penkiltä vakituiseen työelämään on kulunut kolme vuotta. Nytkö olen asiantuntija, kun vielä hetki sitten sähköpostiallekirjoituksessa luki harjoittelija?

26.04.2022 –
Maria Lähteenmäki

Istun akateemisessa juhlapöydässä mieheni avecina vieressäni arvovaltainen kutsuvieras, silloinen valtiovarainministeri.

05.04.2022 –
Hanna Kari

HelsinkiMissiossa rakennamme välittämisen yhteiskuntaa, jossa hyvinvoinnin perusyksikkönä toimii ihminen. Hyvinvointipalveluissamme noin 60 työntekijää ja yli 1000 vapaaehtoista toimivat ihmisinä ihmisille aidoissa kohtaamisissa.

25.03.2022 –
Lilli Öhberg

Lapsen vakava sairaus tai vammautuminen on aina koko perhettä koskettava kriisi. Silloin tarvitaan muita ihmisiä, jotka kannattelevat ja tukevat perheen arkea. Vapaaehtoiset Perhekaverit huolehtivat sairaalassa siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä kriisin keskellä yksin.

16.03.2022 –
Olavi Karvonen

Ylisukupolviset kohtaamiset vähenevät jatkuvasti yhteiskunnassamme. Luontevia tilaisuuksia ja tiloja kohtaamisille ei juurikaan ole tarjolla, vaikka niille olisi tarvetta. Missä eri sukupolvet voivat kohdata tässä ajassa?

16.03.2022 –
Tuuli Albekoglu

Perheen rooli on kaikissa kulttuureissa keskeinen – yhteisö, joka kulkee rinnalla läpi elämän ja jonka jäsenet pitävät toisistaan huolen. Se nähdään rauhan ja rakkauden tyyssijana, josta saa turvaa ja tukea, myös silloin kun sitä ei muualta löydä. Usein tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.

16.03.2022 –
Saara Ahtola

Koetko ahdistusta ilmastomme tilasta? Ilmastonmuutokseen liittyvät tunteet voivat synnyttää toimintaa sen hillitsemiseksi, mutta joskus ne voivat lamauttaa. Nuorisobarometrin 2021 tuloksissa näkyy suru ja huoli luontomme tilasta, mutta vastapainona on havaittavissa myös toivoa.

16.02.2022 –
Jenni Palomäki

Jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka uskoo häneen. Jokainen sateenkaarinuori tarvitsee hänen uskovaa aikuista vieläkin enemmän.  Nuoret tarvitsevat kokemuksen siitä, että he ovat omina itsenään oikeanlaisia ja kuuluvat joukkoon.

18.01.2022 –
Outi Köhler

Sosiaaliset suhteet ovat keskeinen osa ihmisten hyvinvointia myös organisaatioiden sisällä. Työelämässä myönteinen toiminta huomataan, ja myönteisyyttä pidetään toivottavana ja vallitsevana piirteenä.

17.11.2021 –
Mikko Schalin, kriisityöntekijä

Parisuhteen ongelmia ei aina saada ratkottua kaksin. Arki saattaa täyttyä toistuvista riidoista, joiden syyt tuntuvat olemattoman pieniltä. Joskus tilanteeseen vaikuttavat isommat luottamusta heikentäneet tapahtumat.

17.09.2021 –
Virpi Valtonen

Harva tulee miettineeksi yksinäisyyttä työelämän näkökulmasta. Yksinäisyys nähdään usein iäkkäiden tai syrjäytyneiden ongelmana, vaikka se on todellisuudessa valtava inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia, joka koskettaa lähes joka kolmatta suomalaista*.

22.06.2021 –
Tuula Colliander

Kun sanoin töissä, että haluan kirjoittaa Pride-viikon blogin, luulin tietäväni, mistä kirjoitan. Ajatukseni oli, että tehtävä on helppo, olenhan itse yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja tasa-arvon asialla, niin työssäni kuin yksityishenkilönä.

21.06.2021 –
Annika Aspegrén

Den där stickande känslan i fingrarna igen. Rummet verkar suddigt, overkligt, nästan som i en dröm. Jag kan känna min andning tydligare och tydligare. Trycket på bröstet. Spänningen i axlarna och i nacken. Olustighetskänslan sprids som en löpeld genom hela kroppen.

21.06.2021 –
Kaisa Tanskanen

Tuntuu luontevalta rohkaista ja lohduttaa hädässä olevaa ystävää, mutta miksi meidän on niin vaikea suhtautua itseemme samanlaisella myötätunnolla?

16.06.2021 –
Heidi Nygård-Michelsson

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

19.05.2021 –
Rebecka Forsberg

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

12.05.2021 –
Hanna Koskenkangas

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

22.04.2021 –
Tuula Colliander

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

21.04.2021 –
Tuuli Albekoglu

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

18.03.2021 –
Heidi Östling

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

12.02.2021 –
Maria Lähteenmäki

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

17.12.2020 –
Hanna Kari

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

23.11.2020 –
Tuula Colliander

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

20.11.2020 –
Jenny Julkunen

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

19.05.2020 –
Carita Peltonen

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

05.05.2020 –
Jenny Julkunen

Koko maailma elää parhaillaan hyvin poikkeuksellista aikaa. Yksinäisyys on jokaiselle meistä tuttu ilmiö ja tunne. Se kertoo ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden perustarpeestamme.

Näytä lisää ›