Yhdeksän vinkkiä yksinäisyyden kohtaamiseen

Yritykset etsivät jatkuvasti organisaation ja ihmisten mahdollisuuksia kehittyä. Vuosien varrella olen ollut mukana toteuttamassa monenlaisia työyhteisön kehittämisen selvityksiä.

Muistatko sen ajan, kun aloitit ensimmäisessä työpaikassasi ja opinnot oli juuri lopetettu, tai olit niitä viimeistelemässä? Minä muistan; omasta siirtymisestä koulun penkiltä vakituiseen työelämään on kulunut kolme vuotta. Nytkö olen asiantuntija, kun vielä hetki sitten sähköpostiallekirjoituksessa luki harjoittelija?

Istun akateemisessa juhlapöydässä mieheni avecina vieressäni arvovaltainen kutsuvieras, silloinen valtiovarainministeri.

HelsinkiMissiossa rakennamme välittämisen yhteiskuntaa, jossa hyvinvoinnin perusyksikkönä toimii ihminen. Hyvinvointipalveluissamme noin 60 työntekijää ja yli 1000 vapaaehtoista toimivat ihmisinä ihmisille aidoissa kohtaamisissa.

Lapsen vakava sairaus tai vammautuminen on aina koko perhettä koskettava kriisi. Silloin tarvitaan muita ihmisiä, jotka kannattelevat ja tukevat perheen arkea. Vapaaehtoiset Perhekaverit huolehtivat sairaalassa siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä kriisin keskellä yksin.

Ylisukupolviset kohtaamiset vähenevät jatkuvasti yhteiskunnassamme. Luontevia tilaisuuksia ja tiloja kohtaamisille ei juurikaan ole tarjolla, vaikka niille olisi tarvetta. Missä eri sukupolvet voivat kohdata tässä ajassa?

Perheen rooli on kaikissa kulttuureissa keskeinen – yhteisö, joka kulkee rinnalla läpi elämän ja jonka jäsenet pitävät toisistaan huolen. Se nähdään rauhan ja rakkauden tyyssijana, josta saa turvaa ja tukea, myös silloin kun sitä ei muualta löydä. Usein tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.

Koetko ahdistusta ilmastomme tilasta? Ilmastonmuutokseen liittyvät tunteet voivat synnyttää toimintaa sen hillitsemiseksi, mutta joskus ne voivat lamauttaa. Nuorisobarometrin 2021 tuloksissa näkyy suru ja huoli luontomme tilasta, mutta vastapainona on havaittavissa myös toivoa.

Jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka uskoo häneen. Jokainen sateenkaarinuori tarvitsee häneen uskovaa aikuista vieläkin enemmän. Nuoret tarvitsevat kokemuksen siitä, että he ovat omina itsenään oikeanlaisia ja kuuluvat joukkoon.

Sosiaaliset suhteet ovat keskeinen osa ihmisten hyvinvointia myös organisaatioiden sisällä. Työelämässä myönteinen toiminta huomataan, ja myönteisyyttä pidetään toivottavana ja vallitsevana piirteenä.

Parisuhteen ongelmia ei aina saada ratkottua kaksin. Arki saattaa täyttyä toistuvista riidoista, joiden syyt tuntuvat olemattoman pieniltä. Joskus tilanteeseen vaikuttavat isommat luottamusta heikentäneet tapahtumat.

Harva tulee miettineeksi yksinäisyyttä työelämän näkökulmasta. Yksinäisyys nähdään usein iäkkäiden tai syrjäytyneiden ongelmana, vaikka se on todellisuudessa valtava inhimillinen ja yhteiskunnallinen tragedia, joka koskettaa lähes joka kolmatta suomalaista*.

Kun sanoin töissä, että haluan kirjoittaa Pride-viikon blogin, luulin tietäväni, mistä kirjoitan. Ajatukseni oli, että tehtävä on helppo, olenhan itse yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden ja tasa-arvon asialla, niin työssäni kuin yksityishenkilönä.

Den där stickande känslan i fingrarna igen. Rummet verkar suddigt, overkligt, nästan som i en dröm. Jag kan känna min andning tydligare och tydligare. Trycket på bröstet. Spänningen i axlarna och i nacken. Olustighetskänslan sprids som en löpeld genom hela kroppen.

Tuntuu luontevalta rohkaista ja lohduttaa hädässä olevaa ystävää, mutta miksi meidän on niin vaikea suhtautua itseemme samanlaisella myötätunnolla?

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?