×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Masennus kutisti ystäväpiirin – tukihenkilö auttoi

#Myötätuntouutisia

Masennus kutisti ystäväpiirin – tukihenkilö auttoi

Masennus kutisti ystäväpiirin – tukihenkilö auttoi
Kuva: Jani Laukkanen

Annika Lindforsin ja Hanna Kokkosen tukisuhde muuttui ihan oikeaksi ystävyydeksi.

Porkkanakakkua vai suklaakakkua?

Pitkään Hanna Kokkonen vain vastasi: emmä tiiä. Joku muu sai päättää kahvilajonossa hänen puolestaan, mitä lautaselle laitetaan. Sitten kuvioihin tuli hankala ihminen, Annika Lindfors. Annika ei suostunut perusvastaukseen, vaan pisti tekemään päätöksiä.

Jo seitsemän vuotta kestänyt ystävyys alkoi tukisuhteena: Annika Lindfors halusi toimia tukihenkilönä tukea tarvitsevalle nuorelle. Hanna Kokkonen oli se nuori.

Kirjat ja kissat yhdistävät

17-vuotiaan Hannan elämässä tapahtui paljon yhtä aikaa: vaari kuoli yllättäen ja poikaystävän kanssa tuli ero.

– Minulla on koulukiusaamistaustaa, jota en ollut käsitellyt kunnolla. Kaikki ne epävarmuudet tulivat taas pintaan, Hanna muistelee.

Koko ajan oli paha olo, teki mitä teki. Ulos ei viitsinyt lähteä, läksyjä ei haluttanut tehdä, valintatilanteet muuttuivat mahdottomiksi. Läheiset vinkkasivat HelsinkiMission Nuorten kriisipisteestä. Siellä Hanna sai tuntemukselleen nimen: masennus.

Samaan aikaan Annika kouluttautui HelsinkiMissiossa nuoren tukihenkilöksi. Jo aiemmin hän oli toiminut vapaaehtoisena nuorten puhelinauttajana. Kun ensitapaamisen aika koitti, jännitti: kuka siellä on, millaista tukea tarvitaan? Eipä aikaakaan, kun Hanna ja Annika huomasivat tykkäävänsä elokuvista, kirjoista, kissoista ja musiikista.

– Kun tajusimme yhteiset kiinnostuksen kohteet, ei hiljaista minuuttia löytynyt, Annika nauraa.

– Minua on jo pienestä sanottu räpätädiksi, Hanna vahvistaa.

Paha päivä paremmaksi

Jokainen nuori ja hänen tukihenkilönsä asettavat tukisuhteelle tavoitteen. Se on kaiken kulmakivi. Hannalla ja Annikalla oli selvä tavoite: sosiaalisen kanssakäymisen laajentaminen.

Hanna oli haluton lähtemään kotoaan mihinkään, ja se kutisti ystäväpiirin lähes olemattomaksi. Annika oli Hannalle syy lähteä pois kotoa. Naiset kävivät kahvilla ja kulttuuririennoissa, kulkivat ikkunaostoksilla ja risteilivät Helsinginniemen ympäri – ja puhuivat.

– Tukihenkilö toimii turvallisena aikuisena, kun on vaikeaa. Hän ei ole hoitotaho tai viranomainen, mutta hänet on koulutettu ymmärtämään, että aina ei ole hyvä päivä. Tukihenkilön kanssa etsitään välineitä, joiden avulla paha päivä muuttuu hyväksi, Annika kuvailee.

Kuva: Jani Laukkanen
Kulttuurin lisäksi rakkaus kissoihin yhdistää Hanna Kokkosta ja Annika Lindforsia.

Neuvoja samalta taholta

Annika oli tukihenkilö, joka kuunteli ja jakoi neuvoja sivulauseissa.

– Neuvot eivät ole olleet vähätteleviä, vaan olet hyväntahtoisesti puskenut eteenpäin. Ei neuvominen ole huono juttu, tärkeintä on se miten neuvot sanoo, Hanna kiittelee.

Sekin auttoi, että neuvot tulivat ihmiseltä, joka oli kokenut samankaltaisia asioita.

– Olen itse oireillut nuorena masennuksen kanssa. On turha antaa lasten ja nuorten kärsiä masennuksesta, sillä se vaikuttaa pitkäkestoisesti aikuisuuteen. Se on minulle vähän poliittinenkin kysymys, Annika pohtii.

Tukisuhde vei kohti paranemista

Tukihenkilö ja tuettava tapaavat kerran viikossa. Keskimäärin tukisuhde kestää pari vuotta, mutta tarkoitus on tavata niin usein kuin on tarpeen.

– Siinä vaiheessa, kun tukisuhteella ei ole enää mitään annettavaa, se on hyvä lopettaa, Annika sanoo.

Niin kävi Hannalle ja Annikallekin. Eräänä päivänä he huomasivat olevansa enemmän ystäviä kuin tukisuhteen osapuolia. He kävivät kertomassa HelsinkiMissiossa jatkavansa vastedes ystävinä. Yhteyttä pidetään harvemmin kuin tukisuhteessa – mutta pidetään. Tapaamiset ovat samanlaisia kuin ennenkin, tosin pienellä erotuksella.

– Minä kerron vapaammin murheistani. Tukisuhteen aikana en valittanut Hannalle, mutta nyt olen ottanut liberaalimman linjan, Annika naurahtaa.

Annika on ollut Hannalle valtava tuki paranemisen tiellä.

– Kun sain diagnoosin, tajusin, että minulla on vaiva, joka voidaan hoitaa. Minulla on ollut alusta asti tahto parantua. Sekä terapia että tukihenkilösuhde ovat auttaneet minua, Hanna sanoo.

Tuki- ja ystävyyssuhde on tuonut Annikan elämään paljon rikkautta.

– Anti, jonka olen saanut keskusteluista Hannan kanssa, on korvaamatonta.