×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Neulotaan hyvä mieli itselle ja muille

#Myötätuntouutisia

Neulotaan hyvä mieli itselle ja muille

Neulotaan hyvä mieli itselle ja muille
Kuva: Jani Laukkanen

Mikä neuvoksi, jos haluaa neuloa sukkia, muttei osaa tehdä kantapäätä? Neulomisryhmässä kuka tahansa oppii taidon.

– Tämä on hirveän helppoa. Ensin kaksitoista silmukkaa puikoille, Aila Lukkarinen näyttää kädestä pitäen.

Sitten hän pingottaa sukanalun kahvimukin ympärille niin, että kuvio tulee kunnolla esiin.

– Katso, se menee näin: 3 oikein, 3 nurin, 4 yhteen, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto … Jos kärsivällisyys riitti tähän asti, jutun lukijassa on ainesta neulojaksi.

Jos et osaa, tule oppimaan, Lukkarinen kutsuu HelsinkiMission Albertin olohuoneella.

Pirjo Svan vahvistaa, että näin kannattaa toimia. Hän kuuli neulomisryhmästä hoitajalta sairaalareissullaan ja soitti HelsinkiMissioon Lilli Öhbergille, Albertin olohuoneen vapaaehtoistyön koordinaattorille. Voinko tulla, vaikken osaa tehdä sukan kantapäätä. Jonkin ajan päästä hän vei Öhbergin työpöydälle ensimmäiset itse tekemänsä sukkaparit.

– Nykyisin tämä on lepoa, hyvää sormijumppa, hän kuvailee.

Täällä koetaan onnistumisen iloa

Aila Lukkarinen kuvaa muistojaan koulun käsityötunneilta yhdellä sanalla: pakkopullaa. Sukantekele jäi resoriin. Sitä ei hevin uskoisi, kun seuraa sukkapuikkojen suhinaa. Mikä johti uuteen alkuun?

Eläkepäivät ja aikaisempi yhteys HelsinkiMissioon.

Järjestöllä on satoja vapaaehtoisia sukanneulojia ympäri kaupunkia. Talo tarjoaa langat. Tilauksesta on tehty sukkia muun muassa Finnairin kaukolentojen matkustajille ja Naistenklinikan keskosille.

Mitä jos perustetaan ryhmä neulojille, mietittiin järjestön toimistossa. Lukkarinen sai kutsun lähteä mukaan.

– Päätin kokeilla, vaikka jännitti. Sitten innostuin kaikesta, ihmisistä, langoista. Koin onnistumisen iloa, hän kertaa ensimmäistä kevättalvea.

Neulominen avasi uuden maailman. Se on henkireikä, tuo ihmisten ilmoille kerran viikossa ja rentouttaa.

– Torstai-iltana nukahdan hyvillä mielin.

Kuva: Jani Laukkanen
Olohuoneella viihtyy, tekevän ei tarvitse olla tyhjän panttina. Mieluisa harrastus tuo uusia ystäviä.
 

Sukupolvet kohtaavat

Albertin olohuone on auki viitenä päivänä viikossa. Torstaina neulotaan. Ovi käy ja seniorineulojien seuraan pelmahtaa äitejä ja isiä, suomalaisia ja ulkomaalaistaustaisia. He tulevat syöttämään vauvojaan, nukuttamaan heitä päiväunille ja vetämään henkeä mukavassa seurassa. Olohuoneella on ihailtu kaksosia, todistettu taaperon ensimmäisiä askelia ja leikitty yhdessä. Lasten sylissä pitämisestä ja pukemisesta kilpaillaan.

– Tämä on ylisukupolvista toimintaa, yksi neuloja muotoilee.

– Huvi ja hyöty samassa paketissa, toinen lisää.

Tutkimukset kertovat, että neulominen vaikuttaa terveyteen, hidastaa dementian puhkeamista ja voi jopa ehkäistä masennusta. Laskiessaan sykettä neulomista voi verrata joogaan. Yhdessä rupattelu vaikuttaa aivojen tiedonkäsittelyyn ja työmuistiin aivan kuten ristitikkojen ratkominen.

Ei tarvitse olla tyhjän panttina. Ja saa tehdä hyvää. Tämän moni allekirjoittaa.

Vakituisten kävijöiden neulomistaustat muistuttavat toisiaan.

– Äiti opetti. Olen neulonut pitkään HelsinkiMissiolle, sukista villatakkeihin. Ja tietysti sukulaisille, Irma Reijonen kertoo.

Leena Suhonen ja Helinä Sysel saivat myös opin äidiltään. Sysel on saanut lisäneuvoa naapurin rouvalta, joka kehotti lukemaan käsityölehtiä.

Arja Kaseva, Albertinkadun olohuoneen vapaaehtoinen, huikkaa pois lähtiessään, ettei neulo, mutta tapasi olohuoneella rippikoulukaverinsa, jonka kanssa viimeksi oltiin isosina. Mikä yllätys!

Kuva: Jani Laukkanen
Lasten seurassa ilo tarttuu. Olohuoneella sukupolvet kohtaavat.

Tule hyvänä ja huonona päivänä

Aila Lukkarinen kantaa nykyisin lempinimeä kantaneuloja, mikä viittaa kahteen asiaan. Hän kuuluu ryhmän perustajiin, kantaporukkaan. Ja neuvoo auliisti kantapään kutomisessa, kun se on monelta päässyt unohtumaan.

– On neljä viisi tapaa tehdä kantapää, hän valistaa.

Syksyn ensimmäisenä torstaina hän kutoo valkeasta langasta tyttärelle polvisukkaa. Seuraavalla viikolla sukkalanka vaihtuu punaiseen.

Neulojat antavat työnsä lomassa vinkkejä ensikertalaiselle. Jos silmukat tippuvat, ota tyyny polville niin kudin pysyy sen avulla paremmin käsissä.

Pyytämättä tulee ohje myös langasta: Sen tulee olla kudottavaa, takkuamatonta, mielellään suomalaista. Puikot voivat olla bambua tai suomalaista koivua. Parhaiten puhtaina pysyvät metallipuikot.

Ehditään vielä katsella Lukkarisen kännykän kuva-albumeja, jotka tulvivat neuletuotteiden kuvia. Monenlaisia sukkia lipuu kuvaruudulla kuin pienessä sukkapuodissa. Lapsille, vävyille, joululahjoiksi. Sitten esiin tulee luomus, hengästyttävän kaunis kastemekko, joka näyttää vauvan yllä taideteokselta.

– Tänne on aina tervetullut, vaikka muualla maailmassa on kuinka mustaa, Anneli Pirhonen kiittelee.

– Myös huonoina päivinä, Aila Lukkarinen lupaa.

Silloin helpotusta tuo toinen ihminen, joka kysyy, otatko kahvia. Tai istuu viereen ja tarttuu kädestä kiinni. Kuin muistuttaen, että huominen päivä on ehkä parempi.

 

Neulotaan yhdessä torstaisin klo 11.30–15.00, Albertin olohuone, HelsinkiMissio, Albertinkatu 33.