×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Saunavuoro ei jäänytkään haaveeksi

#Myötätuntouutisia

Saunavuoro ei jäänytkään haaveeksi

Saunavuoro ei jäänytkään haaveeksi
Kuva: Jani Laukkanen

52 vuoden ikäero ei häiritse Liisa Juurisen ja Maria Puolan ystävyyttä.

Keskiviikko ja kello pian neljä. Se tarkoittaa, että lauttasaarelainen Liisa Juurinen, 86, pakkaa saunakassiin pyyhkeet, pefletit ja pesuaineet kahdelle. Saunavuoro talon yläkerrassa alkaa neljältä.

– Haluatko sitä harmaasampoota, hän huutelee keittiöön Maria Puolalle, 34, joka on saapunut pyörällä suoraan töistä.

Tämä haluaa. Molemmat naiset ovat vaaleahiuksisia ja huolehtivat ulkonäöstään.

Liisalle liikkuminen on nykyään työlästä, ja avuksi hän tarvitsee rollaattorin. Sen takia saunavuorokin meinasi jäädä haaveeksi. Talon saunaan pitää hissikyydin päälle kavuta yksi kerros portaita. Siitä hän ei enää yksin selviä.

– Enkä minä saunassakaan uskaltaisi yksin käydä. Kaadun helposti ja lonkka pettää, Liisa Juurinen toteaa.

Hän asuu yksin, ja ainoa säännöllinen apu on kotihoito, joka tuo lääkkeet kahden viikon välein.

Sairaalassa ollessaan Liisa kuitenkin kuuli, että HelsinkiMissiosta voisi kysyä vapaaehtoista tukihenkilöä.

– Hain heti saunakaveria. Omassa suihkukopissani on niin huono ilma, että minun on siellä vaikea peseytyä.

Kuva: Jani Laukkanen
Liisa Juurinen on asunut samassa talossa Lauttasaaressa yli 40 vuotta. Hänen kotinsa on sopivasti Maria Puolan työmatkan varrella.
 

”Jotakin samaa meissä on”

Samaan aikaan viime keväänä jätkäsaarelainen Maria Puola oli HelsinkiMission vapaaehtoiskurssilla. Hänen omat isovanhempansa ovat kuolleet jo kauan sitten, ja hänellä oli kaipuu senioriystävälle.

– Etsin vähän niin kuin varaisovanhempaa, jolta voisin myös kuulla juttuja vanhoista ajoista, Maria sanoo.

Tukihenkilöä hakevien listoilta pomppasi esiin Liisan nimi. Hän asui sopivasti samalla kadulla Marian työpaikan kanssa.

– Toivoin jotakuta, joka asuu reittieni varrella, niin matkoihin ei mene aikaa, Maria sanoo.

Kun hän tapasi Liisan, kemiat tuntuivat kohtaavan heti.

– Liisa kysyi ensimmäisenä, saako halata minua. Välittömyys teki vaikutuksen.

Liisa puolestaan näki Mariassa itsensä nuorempana. Tämä oli iloinen, vilkas ja liikunnallinen.

– Niin nättikin Maria on ja pukeutuu kauniisti. Minullekin tällaiset asiat olivat nuorempana tärkeitä. Minusta meissä on paljon samaa, Liisa sanoo.

Ensimmäiset pari tapaamiskertaa Maria ja Liisa kahvittelivat, sillä Liisa oli avun puuttuessa ehtinyt perua saunavuoronsa. Kun uusi vuoro löytyi, tapaamiset asettuivat keskiviikkoihin, saunomisen ympärille.

– Liisa peseytyy ja minä käyn saunassa. Pesemme aina toistemme selät, Maria kertoo.

Perinteeksi on muodostunut, että lopuksi naiset nauttivat yhdessä saunalonkerot pukuhuoneessa.

Kuva: Jani Laukkanen
Maria Puolan ystävyys mahdollistaa rollaattorin avulla liikkuvalle Liisa Juuriselle saunomisen. Lonkeroiden nauttiminen on saunavuoron kohokohta.
 

”Marian olemassaolo tuo turvaa”

Liisa Juurinen on kattanut kahvit ja pullat keittiöön, tänään poikkeuksellisesti ennen saunaa. Juttu luistaa niin kuin naiset olisivat tunteneet toisensa aina.

– Minä olen aina kiinnostunut Marian asioista ja sulhasista. Eihän minulle itselleni täällä neljän seinän sisällä mitään tapahdu, Liisa sanoo.

Hänellä on yksi poika, mutta lapsenlapsia hän ei koskaan saanut. Se surettaa. Mariasta on kuitenkin tullut Liisalle kuin varalapsenlapsi – ja vieläpä sellainen, joka välittää.  

– Se tuo turvallisuutta. Eihän hänen tarvitse täällä yhtenään rampata, nuorilla on nuorten menot, mutta tiedän, että voin soittaa jos tapahtuu jotakin, Liisa sanoo.

Ja vaikka mitään erityistä ei tapahtuisikaan, nuoremman seura on Liisa Juurisen mielestä piristävää.

– Vanhoista ystävistäni suuri osa on kuollut tai sairastunut. Seniorien päivätoiminnassa en jaksa olla, kun siellä on niin paljon muistinsa menettäneitä. Ei se ainakaan millään tavalla piristä!

”Liisa on kuin oma mummo”

Maria Puola on saanut Liisasta kaipaamansa mummon. Vanhoista ajoista on puhuttu, ja kesän aikana on selailtu vanhoja valokuviakin.

– Kyllä tämä antaa uutta perspektiiviä. Minun on esimerkiksi nyt paljon aiempaa helpompi ymmärtää, miksi ihminen haluaa asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista, Maria toteaa.  

Syksyn koittaessa yhteiset saunavuorot jatkuvat, vaikkakin vähän harvemmin kuin kesällä. Puheissa on ollut, että Maria pyytäisi äitinsäkin joskus tapaamaan Liisaa.

– Olisihan se hyvä, että hän näkisi, millaisen mummun luona se likka käy. Ja minusta olisi hauska tavata Marian äiti! Liisa sanoo.

Kenties se vielä onnistuukin. Mutta nyt kello on lyönyt neljä, ja saunakassi on pakattu.

Löyly odottaa.