×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Erikoinen kevät - musiikkikoulun rehtorin kevätkirje

Erikoinen kevät meillä on ollut ja varmasti muistelemme tätä vielä pitkään. Uskon, että käsite Korona-kevät jää elämään vuosiksi, ellei sadoiksi vuosiksi.

Resonaarissakin jouduimme reagoimaan uuteen tilanteeseen pikavauhtia. Luonnollisesti meidän täytyi seurata Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita ja suosituksia. Näiden seurauksena opetus järjestettiin etäopetuksena.

Opettajille tilanne oli haastava. Käytännössä muutaman päivän varoituajalla siirryttiin uuteen opetusmuotoon. Olenkin erinomaisen ylpeä siitä, miten opettajat reagoivat. Aloitimme viikoittaiset etäpalaverit, missä kävimme läpi opetusjärjestelyjä, keinoja tavoittaa oppilaita ja tietenkin jaoimme ideoita ja kokemuksia. Opettajat myös aloittivat isot videotalkoot – kaikkiaan etäopetuksen tueksi tehtiin yli 200 videota, joiden avulla tuettiin opetusta ja kotiharjoittelua. Lisäksi kehitettiin erilaisia pedagogisia malleja ja tapoja, miten saisimme kaikki mukaan musiikin tekemiseen. 

Aina ei ollut helppoa. Oppilaiden etäyhteysvalmiudet olivat hyvin erilaisia, minkä lisäksi nykytekniikka ei mahdollista yhteissoittoa verkossa eli Resonaarissa monelle niin tärkeä yhteisöllisyys ja bändisoitto ei toteutunut toivotulla tavalla. Vaikeuksista ja haasteista huolimatta ratkaisuja etsittiin ja paljon niitä löydettiinkin. Opettajat tekivät töitä ammattitaidon lisäksi suurella sydämellä, oppilaita arvostaen. Haluankin kiittää jokaista opettajaa ainutlaatuisesta panoksesta ja omistautumisesta myös tämän kevätkirjeen kautta.

Suuri kiitos kuuluu myös vanhemmille ja muille oppilaiden tukiverkostolaisille. Muusikot saivat merkittävää teknistä tukea sekä apua ja rohkaisua lähimmiltään. Samalla oli upeaa kuulla ja saada palautetta, miten musisointi olikin muuttunut kodin sekä myös monesti asuntolan yhteiseksi tekemiseksi. 

Oli valtavan hienoa nähdä videoita kotiharjoittelusta, oli mahtava kuulla opettajilta oppilaiden kuulumisia ja sitä, miten monet löysivät omaan muusikkouteen ja harjoitteluun uusia näkökulmia.

Kaikista suurin kiitos kuuluu oppilaille eli talon kaikille muusikoille. Oli valtavan hienoa nähdä videoita kotiharjoittelusta, oli mahtava kuulla opettajilta oppilaiden kuulumisia ja sitä, miten monet löysivät omaan muusikkouteen ja harjoitteluun uusia näkökulmia. Upeita muusikoita on talo täynnä!

Toivottavasti koronatilanne mahdollistaa normaalin lähiopetuksen jälleen syksyllä. Seuraamme tilannetta ja tarvittaessa teemme järjestelyjä siten, että kaikilla on turvallista ja hyvä olla mukana opetuksessa. 

Haluamme myös oppia tämän kevään kokemuksista. Olemme tehneet opettajille laajan kyselyn, minkä kautta saamme tietoa kevään onnistumisista, mutta samalla myös niistä ajatuksista mitä oppia kevään kokemukset meille antavat ja miten voisimme niitä hyödyntää opetuksessa myös jatkossa. 

Tiedotteemme mukana lähetämme myös musiikkikoululaisten vanhemmille ja tukiverkostolle suunnatun kyselyn. On tärkeää, että saamme palautetta kevään onnistumisista ja samalla myös niistä asioista mitkä eivät toimineet.

Yhteissoitto sekä yhteiset matineat ja konsertit jouduimme tänä keväänä perumaan, mutta hieno yhteisponnistus oli oppilaiden kotiäänitysten pohjalta koottu video. Linkki videoon löytyy alta. Jakakaa videota omien verkostojen kautta ja kertokaa, että Resonaarissa soitto soi ja kaikki soittaa, vaikka joskus elämässä haasteita olisikin.

...kertokaa, että Resonaarissa soitto soi ja kaikki soittaa, vaikka joskus elämässä haasteita olisikin.

Video: Resonaarin musiikkikoulun virtuaalikuoro - Todella kaunis

Vielä kerran miljoonat kiitokset tuesta ja ymmärryksestä tämän erikoisen jakson aikana. Tämä yhteisö on huikea ja uskon, että tämä koronakevät vahvisti sitä entisestään. Kiitos kun olet kuvioissa. Nähdään syksyllä.

 

Hyvää!

m

 

***

Markku Kaikkonen

Rehtori, Resonaarin musiikkikoulu