×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Nuorten hyvinvointi heikkenee, kun korona-aika pitenee – HelsinkiMissio tarjoaa keskusteluapua ja tukea nuorille

Yksinäisyyttä, ahdistusta, lamaantumista. Korona-aika heikentää nuorten hyvinvointia monin tavoin. HelsinkiMission uusi sähköinen ajanvaraus helpottaa avun hakemista.

Korona-ajan myötä nuorten psyykkiset ongelmat ovat lisääntyneet. HelsinkiMission nuorten palveluissa nuoria on kohdattu tänä vuonna lähes 6 500 kertaa.

– Huoli toimeentulosta ja tulevaisuudesta ahdistaa ja masentaa nuoria. Työttömyys, etätyöt ja -opiskelut sekä kavereiden tapaamiseen ja harrastuksiin liittyvät rajoitukset lisäävät yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, kertoo keskustelu- ja kriisiavun päällikkö Heidi Rouhiainen.

Yhteisöllisyyden puute taas aiheuttaa esimerkiksi apatian tunnetta, aloitekyvyn heikkenemistä ja ahdistusta. Opintoihin tai arkisiin askareisiin tarttuminen voidaan kokea vaikeaksi.

–  Apu on kuitenkin tarjolla, eikä sen hakemista kannata pitkittää. Tärkeintä on, ettei nuori jää huoliensa kanssa yksin, Rouhiainen muistuttaa.

Nuorten palveluissa otetaan 3.11. käyttöön uusi ajanvarausjärjestelmä, joka helpottaa avun hakemista. 

–  Sähköinen ajanvaraus ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan ja ihmiseen vaan nuori voi varata ja perua ajan itse täysin kynnyksettömästi. Se on suuri etu, sillä nyt voimme keskittää resurssimme kohtaamistyöhön, Rouhiainen sanoo.

 Apua etäyhteyksin ja sosiaalisessa mediassa

HelsinkiMissio auttaa nuoria ammattiavun ja koulutettujen vapaaehtoisten voimin. Korona-aikana apua annetaan pääosin etäyhteyksin.

Järjestön auttajat ovat jalkautuneet myös sosiaaliseen mediaan. Nuorten aikuisten suosimassa Jodelissa nuori pystyy keskustelemaan anonyymisti @mielenmaisema-kanavalla HelsinkiMission ammattiauttajien kanssa. He ohjaavat nuoren tarvittaessa pitempikestoisen avun piiriin. Juhannuksesta lokakuun loppuun mennessä järjestön työntekijät ovat kohdanneet nuoria 284 kertaa Jodelissa.

Ammattiapua ja koulutetun vapaaehtoisen tukea

Nuorten kriisipiste ja Krisjouren för unga tarjoavat keskusteluapua ammattilaisen kanssa. Nuori voi saada tuekseen myös koulutetun vapaaehtoisen tukihenkilön tai karanteenikaverin.

HelsinkiMissiossa kehitetyssä Yksinäisyystyössä etsitään ratkaisuja yksinäisyyden noidankehästä pääsemiseksi työkirjatyöskentelyn ja keskustelutapaamisten avulla.

Kaikki apu on luottamuksellista ja nuorelle maksutonta.

HelsinkiMission nuorten palveluissa otetaan käyttöön uusi ajanvarausjärjestelmä 3.11. Se helpottaa avun hakemista. Nuori voi varata ajan keskusteluavun ammattilaiselle verkkosivulla olevasta kalenterista.

 

2.11.2020