Ajankohtaista

4.9.2026

Tuore kysely: yksinäisyys lisääntyy nuoruudessa ja heikentää opiskelumotivaatiota

School to Belong -ohjelma vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä oppilaitoksissa. Toimenpiteet perustuvat tutkittuun tietoon. Tavoitteena on kestävä toimintakulttuurin muutos, jotta yksinäisyyden vähentämisestä tulee koko oppilaitoksen yhteinen asia..

HelsinkiMission School to Belong -yksinäisyyskyselyyn vastasi lähes 10 000 nuorta. Kyselyn mukaan haitallinen yksinäisyys oppilaitoksissa yleistyy iän myötä: 13-vuotiaista sitä kokee kuusi prosenttia, mutta 19-vuotiaista jo joka viides (20 %). Jatkuvaa yksinäisyyttä kokevista lähes kaksi kolmesta kertoo yksinäisyyden heikentävän haluaan oppia ja opiskella.

School to Belong -yksinäisyyskysely tuo ilmi, että nuorten kokemukset yksinäisyydestä oppilaitoksissa ovat kaksijakoisia. Lähes joka neljäs opiskelija kertoo kokevansa yksinäisyyttä ainakin joskus, mutta samalla lähes 40 prosenttia nuorista kertoo, ettei koe yksinäisyyttä koskaan. Kyselyn mukaan yksinäisyys kasautuu erityisesti nuoruuden nivelvaiheisiin ja yleistyy iän myötä.

– Tulokset osoittavat, että yksinäisyys yleistyy siirtymässä kohti aikuisuutta. Juuri silloin, kun ihmissuhteet, opiskelu ja tulevaisuuden valinnat ovat muutoksessa, nuoret tarvitsevat vahvoja yhteisöjä ympärilleen. Yksinäisyyden vähentämiseen on myös panostettava koko koulutuspolun ajan, toteaa ohjelmapäällikkö Anna-Kaisa Harju.

Kuulumisen kokemus tukee opiskelumotivaatiota

Yksinäisyys ei näy vain hyvinvoinnissa, vaan sillä on selkeä yhteys opiskelumotivaatioon. Jatkuvaa yksinäisyyttä kokevista 63 prosenttia kertoo yksinäisyyden heikentävän heidän haluaan oppia ja opiskella. Niistä, jotka kokevat yksinäisyyttä vain satunnaisesti, vastaava osuus on 15 prosenttia.

–  Oppiminen rakentuu osana yhteisöä ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tulosten mukaan nuorille vertaissuhteet ja myönteiset kohtaamiset oppilaitosten henkilökunnan kanssa ovat tärkeitä opiskelumotivaation kannalta. Yksinäisyyden vähentäminen tukee paitsi nuorten hyvinvointia myös oppimista, sanoo yksinäisyystyön päällikkö Maria Lähteenmäki.

Yhteisöön kuulumisen taitoja voi oppia

Kyselyn tulokset osoittavat, että yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa pitkäjänteisellä työllä. Lukioissa, joissa HelsinkiMission School to Belong -ohjelmaa on toteutettu usean vuoden ajan, opiskelijat kokevat verrokkilukioita useammin, että oppilaitoksessa panostetaan riittävästi yksinäisyyden vähentämiseen (67 % vs. 46 %) ja yhteenkuuluvuuden vahvistamiseen (77 % vs. 69 %).

Tulokset viittaavat siihen, että pitkäjänteinen työ yksinäisyyden vähentämiseksi heijastuu opiskelijoiden kokemuksiin oppilaitoksen toimintakulttuurista. School to Belong -ohjelmassa on havaittu, että yhteisöön kuuluminen ei synny pelkästään yksilön sosiaalisista taidoista. Yhtä tärkeää on osata rakentaa ja ylläpitää kuulumisen kokemusta sekä itselle että muille.

Kyselyn keskeisimmät tulokset:

  • Yksinäisyys koskettaa 25 %:a opiskelijoista
  • 39 % ei koe yksinäisyyttä koskaan ja 36 % hyvin harvoin
  • Yksinäisyys yleistyy siirtymässä kohti aikuisuutta
  • 63 % jatkuvaa yksinäisyyttä kokevista kokee alentunutta opiskelumotivaatiota
  • 8 % opiskelijoista kokee haitallista yksinäisyyttä
  • 44 % yksinäisistä kokee eristyneisyyttä, 3 % muista opiskelijoista
  • 52 % yksinäisistä kokee ulkopuolisuutta, 3 % muista opiskelijoista
  • 85 % yksinäisistä ei koe kuuluvansa ystäväjoukkoon, 15 % muista

School to Belong -ohjelma

School to Belong -ohjelma vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä oppilaitoksissa. Toimenpiteet perustuvat tutkittuun tietoon. Tavoitteena on kestävä toimintakulttuurin muutos, jotta yksinäisyyden vähentämisestä tulee koko oppilaitoksen yhteinen asia. Ohjelmassa on mukana jo 250 yläkoulua, toisen asteen oppilaitosta ja korkeakoulua ympäri Suomen.

4.9.2026