
SCHOOL TO
BELONG

YKSINÄISYYTTÄ VÄHENTÄMÄSSÄ KOKO KOULUN VOIMIN.
Jokaisessa koulussa koetaan yksinäisyyttä. Siksi loimme School to Belong -ohjelman ja sertifikaatin. Ohjelmaan sitoutuminen on osoitus siitä, ettei koulunne lakaise ongelmaa maton alle, vaan vähentää yksinäisyyttä aktiivisesti – jotta kukaan ei jää yksin. Nyt on aika toimia.
YHDESSÄ OLEMME YKSI
YKSINÄISYYDEN AIKA ON OHI
Lasten ja nuorten yksinäisyys on vakava ja kasvava ongelma. Joka neljäs yläkouluikäinen tyttö ja joka kymmenes poika kokee itsensä usein yksinäiseksi. Yksinäisyys ei ole koskaan itse valittua tai mieluisaa. Pitkään jatkunut yksinäisyys heikentää nuorten psyykkistä ja fyysistä terveyttä, alentaa oppimiskykyä ja altistaa väkivaltaiselle käytökselle. Meillä ei ole varaa sulkea yhtään lasta tai nuorta ulkopuolelle.
School to Belong -ohjelma auttaa kouluyhteisöä tunnistamaan ja lievittämään nuorten kokemaa yksinäisyyttä sekä tarjoaa työkaluja yksinäisyyteen puuttumiseen. Ohjelma tekee yksinäisyyden vähentämisestä koko koulun yhteisen asian. Aatteen, jonka puolesta yhdessä toimitaan.
Ohjelmassa käytetään kansainvälisissä tutkimuksissa parhaiten toimiviksi todennettuja menetelmiä: tehokasta varhaista puuttumista, taitojen harjoittelua, asenneilmapiirin muuttamista ja yksinäisyyttä ylläpitävien ajatusvääristymien oikomista.
Lisätietoja:
Silva Saulio
ohjelmavastaava
043 201 3192
silva.saulio@helsinkimissio.fi
Oppilaitosyhteistyö:
Panu Janhunen
yksinäisyyden vähentämisen asiantuntija
044 761 8372
panu.janhunen@helsinkimissio.fi
Saara Ahtola
kriisityöntekijä, oppilaitosyhteistyö
044 491 8872
saara.ahtola@helsinkimissio.fi
Ajankohtaista
Katso kaikki
School to Belong -yksinäisyyskysely: Joka neljäs nuori kokee, että hänellä ei ole yhtään läheistä ystävää

Nuorten yksinäisyys on kasvanut rajusti – Posti ja HelsinkiMissio laajentavat yhteistyötä yksinäisyyden vähentämiseksi kouluyhteisöissä

Yksinäisyyttä vähentävän School to Belong -ohjelman ilmoittautuminen on nyt auki
SCHOOL TO BELONG -YKSINÄISYYSKYSELY
School to Belong -yksinäisyyskysely selvitti 36:n School to Belong -ohjelmassa olevan oppilaitoksen opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä. Nuorten yksinäisyyden kokemukset eivät ole pandemian rajoitusten jälkeen enää laskeneet entiselle tasolleen. Nuoret kokevat yksinäisyyttä enemmän kuin koskaan aiemmin. Joka neljäs nuori kokee, ettei hänellä ole yhtään läheistä ystävää eikä porukkaa, johon kokisi kuuluvansa.

On luonnollista tuntea itsensä vähän eksyneeksi ja yksinäiseksi tässä muuttuvassa maailmassa. Jos yksinäisyys tuntuu ongelmalliselta, siihen on saatavissa apua. Olen iloinen, että saan olla osaltani mukana ja jakaa omia kokemuksiani yksinäisyydestä.
Tim Sparv

On tärkeää, että yksinäisyyttä käsitellään koko koulun yhteisenä asiana. Aivan jokainen voi kokea yksinäisyyttä. Mielestäni on hienoa, kun ihmiset osoittavat inhimillisyyttä, keskeneräisyyttä ja haavoittuvuutta toisilleen.
Yeboyah


Nuori, et ole yksin
Oletko vaikeassa elämäntilanteessa? Onko sinulla ongelmia ihmissuhteissa? Tunnetko itsesi yksinäiseksi? Haluatko oppia kohtaamaan itsesi myötätunnolla?
Vapaaehtoisemme ja ammattilaisemme ovat täällä sinua varten – löydät luottamuksellista keskusteluapua ja tukea arkeen. Tutustu nuorille tarjoamiimme palveluihin!
KOKO KOULUYHTEISÖN YHTEINEN MISSIO
Ohjelmaan sitoutuneet oppilaitokset saavat kantaa School to Belong -sertifikaattia. Se kertoo, että yhteisössä yksinäisyys tunnistetaan ongelmaksi, ja sen vähentämiseksi tehdään töitä – jotta kukaan ei jää yksin. Sellaisessa koulussa nuorella on hyvä olla.
Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä Opetushallituksen, Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen, Aluehallintoviraston sekä professori ja yksinäisyystutkija Niina Junttilan kanssa.
Ohjelma on suunniteltu pitkäkestoiseksi toimintamalliksi Suomen kaikkiin oppilaitoksiin. Sitä toteutetaan valtakunnallisesti virtuaalisten koulutusten ja sähköisten materiaalien avulla. Ohjelma on toistaiseksi suunnattu yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin, ja se toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi. Osallistuminen on oppilaitoksille maksutonta.
Näin oppilaitoksesi pääsee mukaan ohjelmaan
- Ilmoittautuminen on auki tammikuusta maaliskuuhun
- Oppilaitokselle toteutetaan yksinäisyyskysely
- Kyselyn tulokset julkistetaan ja oppilaitokselle luodaan yksinäisyysstrategia
- Oppilaitokselle tarjotaan työkaluja yksinäisyysstrategian toteuttamiseen
- Ohjelmaan sitoutunut oppilaitos sertifioidaan vuosittain
School to Belong -ohjelmassa lukuvuonna 2022-23 mukana:
Alppilan lukio, Brändö gymnasium, Business College Helsinki, Etu-Töölön lukio, Grundskolan Norsen, Gymnasiet Lärkan, Helsingin aikuislukio, Helsingin kielilukio, Helsingin kuvataidelukio, Helsingin luonnontiedelukio, Helsingin medialukio, Kallion lukio, Kerttulin lukio, Lagstads skola, Luostarivuoren Lyseon lukio, Mattlidens gymnasium, Mäkelänrinteen lukio, Naantalin lukio, Paimion lukio, Puolalanmäen lukio, Sibelius-lukio, Stadin ammatti- ja aikuisopisto (14 toimipistettä), Tapiolan lukio, Turun klassillinen lukio, Turun normaalikoulu, Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio, Tölö gymnasium, Valtion koulukodit, Vuosaaren lukio, Winellska skolan ja Yrkesinstitutet Prakticum.
Ohjelmaa tukemassa
Eva Ahlströmin säätiö, perheyritys Berner Oy, August Ludvig Hartwallin säätiö, perheyritys Veikko Laine Oy ja Posti Oy.
School to Belong -oppilaitosten materiaalipankki
Onko oppilaitoksesi mukana School to Belong -ohjelmassa? Kirjaudu salasanalla suojattuun materiaalipankkiin, josta saat oppilaitoksesi käyttöön monipuolisia materiaaleja.
Vinkkaa koulusta
Haluaisitko vinkata HelsinkiMissiolle oppilaitoksesta, jonka toivoisit lähtevän mukaan vähentämään yksinäisyyttä kouluyhteisössä? Jätä meille koulun yhteystiedot, niin otamme heihin yhteyttä! Oppilaitoksille ilmoittautuminen seuraavalle lukuvuodelle avautuu tammikuussa.
Osallistu päivätyökeräykseen
Päivätyökeräyksen järjestäminen on mahdollisuus vähentää yksinäisyyttä koko yhteiskunnan tasolla. Tarjoa mieluisa ja merkityksellinen päivä oppilaille ja osallistu!
Lahjoita nuorten hyväksi
Työskenteletkö yrityksessä, joka haluaa osallistua School to Belong -ohjelman tukemiseen? Ota yhteyttä Silva Saulioon (silva.saulio@helsinkimissio.fi)