Mitä on

yksinäisyys?

Yksinäisyys on ahdistava, yksilöllinen kokemus ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä. Vaikka se aiheuttaa alakuloa sekä psyykkistä ja fyysistä pahoinvointia, se on selvästi eri asia kuin masennus ja sairaudet.

Sosiaalista yksinäisyyttä on kuvattu osuvasti kuiluna toivottujen ja olemassa olevien sosiaalisten suhteiden välillä. Sosiaalisessa yksinäisyydessä tärkeät ihmissuhteet ja verkostot puuttuvat tai ovat vähäisiä.

Emotionaalisessa yksinäisyydessä ihmissuhteiden määrää olennaisempaa on niiden laatu – se, että koemme yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden tunnetta olemassa olevissa sosiaalisissa suhteissamme. Voimme myös kokea yksinäisyyttä ihmisten keskellä, ystävyys- ja perhesuhteissa.

Itse valittu yksinolo on eri asia kuin yksinäisyys. Yksinolo on usein myönteistä ja hektisessä elämäntilanteessa jopa toivottua ja rentouttavaa. Yksinäisyys on myös eri asia kuin sosiaalinen eristyneisyys. Yksinäinen ihminen ei välttämättä ole sosiaalisesti eristynyt, eikä toisaalta sosiaalisesti eristynyt välttämättä kärsi yksinäisyydestä.

Suuriin elämänmuutoksiin, kriiseihin ja siirtymävaiheisiin voi liittyä kokemus yksinäisyydestä. Esimerkiksi muutto uuteen kaupunkiin, koulun vaihto, ero ja eläkkeelle jääminen ovat tilanteita, joissa ihminen saattaa jäädä yksin. Yksinäisyys voi myös johtua omassa elämässä koetuista menetyksistä, epäonnistumisista tai kaltoinkohtelusta.

Sosiaalinen ulossulkeminen eli ostrakismi on tahallista tai tahatonta toimintaa, jossa jätetään toinen huomiotta. Ostrakismin kokemukset aiheuttavat sosiaalista kipua, joka näyttäytyy aivoissa fyysisen kivun lailla.