Tee lahjoitus


yksinäisyyttä


vastaan


Nuori skeittipuistossa

Auta heitä, joita yksinäisyys satuttaa

Yhä useampi suomalainen kärsii yksinäisyydestä. Tänään joka neljäs nuori kokee, ettei hänellä ole yhtään läheistä ystävää. Yksinäisyys sairastuttaa ja aiheuttaa kipua samoilla aivoalueilla kuin fyysinen kipu.

Me HelsinkiMissiona olemme olleet kaveri yksinäiselle jo 140 vuotta. Jo vuonna 1883 Cecilia Blomqvistille jokainen ihminen oli auttamisen arvoinen, riippumatta taustasta. Lahjoittajiemme ansiosta autamme ympäri Suomen apua tarvitsevia nuoria, ikäihmisiä, lapsiperheitä ja erityisryhmiä yli sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö ja autamme ympäri Suomen ihmisiä, jotka kärsivät yksinäisyydestä.

Vanhus ulkona katsoo kameraan

Jalin ja muiden vapaaehtoisten auttajien apu on ollut korvaamatonta. Ilman heitä en selviäisi.

Apua saanut seniori

Mitä lahjoitukset mahdollistavat?

Nuori poika hymyilee Nuori poika hymyilee

Nuoret

Tarjoamme nuorille helposti saatavaa, maksutonta ammattiapua. Annamme keskustelu- ja kriisiapua suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi 12-29 -vuotiaille nuorille. Kauttamme nuori voi saada myös koulutetun tukihenkilön ainakin vuodeksi rinnalleen. Usein tukihenkilöstä tulee tärkeä ystävä.

Seniorit iloitsevat yhdessä Seniorit iloitsevat yhdessä

Ikäihmiset

Koulutamme tukihenkilöitä ikäimisten tueksi sekä keikka-auttajia arjen avuksi. Ylläpidämme Senioripysäkki-toimintaa, mistä yli 65-vuotiaat saavat veloituksetta apua mieltä painaviin asioihin – ammattilaisten vetämät terapeuttiset keskusteluryhmät toimivat usealla eri paikkakunnalla. Lisäksi Aamukorva-puhelimemme palvelee senioreita vuoden jokaisena aamuna.

Isä ja poika puistossa Isä ja poika puistossa

Lapsiperheet

Järjestämme kouluttamiemme perhementorien tukea lapsiperheille, joilla ei ole arjen auttajia lähellään. Tarjoamme myös perheille maksutonta keskusteluapua kriisi- ja keskusteluavun ammattilaistemme kanssa. Perhekaverimme auttavat Uuteen lastensairaalaan tulleita perheitä, jotta sairaalakäynti sujuisi mahdollisimman mukavasti.

Tytöt soittimien kanssa Tytöt soittimien kanssa

Erityisryhmät

Musiikkikoulu Resonaari on ainutlaatuinen ja arvostettu edelläkävijä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Se mahdollistaa soittamisen ilon kehitysvammaisille sekä muille erityisoppijoille ja lisää erityisryhmiin kuuluvien ihmisten hyvinvointia ja osallisuutta.

Tiesithän,

että voit lahjoittaa anonyymisti suoraan MobilePay-sovelluksella numeroon 81358 tai tilillemme FI68 5008 5320 0123 05.

Näin lahjoituksesi auttaa

Alla muutama esimerkkisumma, miten lahjoituksesi auttaa apua tarvitsevia.

Tukihenkilö ja seniori kävelyllä

25 €

Lahjoituksella mahdollistat kouluttamamme tukihenkilön tukea yksinäisyydestä kärsivälle ikäihmiselle.

Isä ja lapset sekä tukihenkilö

40 €

Lahjoituksella mahdollistat tukea tarvitsevalle lapsiperheelle kouluttamamme perhementorin tuekseen.

Nuori tyttö keskustelemassa

80 €

Lahjoituksella mahdollistat nuorelle tapaamisen kriisityön ammattilaisemme kanssa. Apumme on nuorelle maksutonta.

Ilahduta läheistäsi lahjalla

Muista läheistäsi aineettomalla lahjalla, ja samalla autat yksinäistä saamaan apua tai ilahduta villasukilla, jotka on kutonut HelsinkiMission sydämellinen vapaaehtoinen.

Nuoret naiset halaavat toisiaan

Tuo yrityksesi mukaan juhlavuoden keräykseen

Osallistu yrityksenä juhlavuoden keräykseen ja autat yksinäisiä.

Yrityslahjoitukset sekä yritysten antama muu tuki on arvokas apu työllemme – samalla se viestii yrityksen arvoista ja vastuullisuudesta eri sidosryhmille.

Yksinäinen nuori nainen

Ryhdy kuukausitukijaksi

Liian monella meistä ei ole läheistä ihmistä, jonka kanssa voisi jakaa elämää. Kuukausilahjoittajana vaikutat säännöllisesti siihen, että yhä useampi nuori, ikäihminen, lapsiperhe ja erityisoppija saa apua yksinäisyyteen.

Ota yhteyttä

Lähetä viesti sähköpostilla osoitteeseen lahjoitus@helsinkimissio.fi tai soita arkisin klo 9–12 numeroon 09 2312 0300.

Sinun apuasi tarvitaan. Auta lahjoittamalla.

Muita tapoja auttaa

Yrityslahjoitus

Suurlahjoitus

Testamenttilahjoitus

Rahankeräysluvan myöntäjä Poliisihallitus/Arpajaishallinto, RA/2021/1597, myönnetty 25.11.2021. Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään työhön ja toimintaan. 

Lahjoitusvarojen käyttöä valvoo Poliisihallituksen rahankeräyslupaviranomainen, HelsinkiMission tilintarkastaja PWC Suomi (virallinen nimi PricewaterhouseCoopers Oy) sekä HelsinkiMission taloushallinto, varainhankinnan tiimi ja hallitus.