Muista ihmistä lähelläsi

Auta tänä jouluna yksin jääneitä

Joillekin joulu on vuoden odotetuinta aikaa, toisille vuoden synkintä aikaa. Tänään joka kymmenes suomalainen kärsii haitallisesta yksinäisyydestä. Monilla heistä ei ole hyvää joulua.

Pidetään tänä jouluna huolta ihmisistä lähellämme. Auta yksin jääneitä ja tee lahjoitus. Tukesi mahdollistaa maksutonta apua sitä eniten tarvitseville nuorille, ikäihmisille, lapsiperheille ja erityisryhmille. Lahjoitusten tarve on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan.

Joulun kauneimmat lahjaideat

Muista tänä jouluna läheistäsi aineettomalla lahjalla. Saat lahjan ostamisen yhteydessä sähköisen joulukortin, jonka voit antaa tai lähettää lahjan saajalle.

Me HelsinkiMissiossa emme jätä ketään yksin

Tuemme ja autamme nuoria, aikuisia, perheitä ja senioreja monin tavoin noin sadan ammattilaisen ja yli tuhannen vapaaehtoisen voimin. Aamukorva-puhelimme tarjoaa yksinäisille senioreille keskustelukumppanin vuoden jokaisena aamuna, myös jouluaattona. Lisäksi tarjoamme senioreille tukihenkilöitä ja keikka-auttajia arjen avuksi.

Lapsiperheille ja nuorille tarjoamme ammatillista keskusteluapua sekä kouluttamiemme tukihenkilöiden tukea. Usein tukihenkilöstä tulee tärkeä ystävä. Apumme on tutkitusti tuloksellista, yksinäisyyttä vähentävää ja hyvinvointia vahvistavaa.

Näin lahjoituksesi auttaa

Alla muutama esimerkki, miten lahjoituksesi auttaa apua tarvitsevia.

Tukihenkilö ja seniori kävelyllä

25 €

Lahjoituksella mahdollistat kävelyseuraa yksinäiselle ikäihmiselle, joka ei muuten pääsisi ulos kodistaan. Tuhannet seniorit viettävät pitkiä aikoja yksin neljän seinän sisällä.

Isä ja lapset sekä tukihenkilö

40 €

Lahjoituksella mahdollistat apua tarvitsevalle lapsiperheelle perhementorin tukea. Tuki voi olla vanhemman kanssa keskustelua ja huolten jakamista, yhdessä tekemistä ja kotona auttamista.

Nuori tyttö keskustelemassa

80 €

Lahjoituksella mahdollistat, että apua tarvitseva nuori saa kriisi- ja keskustelutapaamisen ammattiauttajamme kanssa. Apumme on nuorelle maksutonta.

Rajaton

Joulun tähdet -konsertti

Tervetuloa tiistaina 29.11. HelsinkiMission Joulun tähdet -konserttiin Mikael Agricolan kirkkoon. Konsertissa esiintyy Suomen tunnetuin ja kansainvälisesti menestynein a cappella -yhtye Rajaton yhdessä Pete Parkkosen, Saara Aallon, Iltan ja Mari Palon kanssa. Lippujen tuotot ohjautuvat HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön.

Konsertti esitetään Nelosella joulukuussa 18., 20. ja 24.12.

Tukipari kävelyllä

Tuo yrityksesi mukaan joulukeräykseen

Kun suunnittelet yrityksesi joululahjoja tai hyväntekeväisyyskohdetta, muista ihmiset lähelläsi.

Auta yksin jääneitä ja tee yrityslahjoitus HelsinkiMission työhön.

Seniori ja tukihenkilö kävelyllä

Ryhdy vapaaehtoiseksi

Tule nyt vapaaehtoiseksi apua tarvitsevan nuoren, seniorin tai lapsiperheen tueksi. Voit myös ryhtyä soittokaveriksi Resonaarin musiikkiopistossa opiskelevalle erityisoppijalle. Voit toimia vapaaehtoisena lyhyemmällä 1–3 kuukauden ajanjaksolla tai tukihenkilönä, joka tarjoaa aikaansa puolesta vuodesta vuoteen.

Juuri sinun antamasi aika voi olla toisen arjen kohokohtia.

Ota yhteyttä

Lähetä viesti sähköpostilla osoitteeseen lahjoitus@helsinkimissio.fi tai soita arkisin klo 9–12 numeroon 09 2312 0300.

Auta ihmistä lähelläsi ja tee lahjoitus

Tarinoita työstämme

Sateenkaaritukipari Sateenkaaritukipari

Sateenkaaritukipari Susanna ja Ada käyvät Lintsillä ja drag show´ssa

Helsinkiläiset Susanna ja Ada tutustuivat toisiinsa lähemmäs vuosi sitten HelsinkiMission sateenkaaritukihenkilötoiminnan kautta. Aiemminkin vapaaehtoistyötä tehnyt Susanna kokee nuoren tukihenkilönä toimimisen hyväksi keinoksi tarjota konkreettista tukea ja apua.

Jalkapalloilija Tim Sparv tietää, miltä tuntuu muuttaa uuteen maahan. Kun ei tunne ketään.

Huippujalkapalloilija Timo Sparv toimii tänä vuonna HelsinkiMission School to Belong -ohjelman lähettiläänä. Tim on aito joukkuepelaaja: ”Muut ihmiset ovat avain siihen, että tuntee itsensä vähemmän yksinäiseksi”, hän toteaa.

Toisten auttaminen on  Muhalle sydämen asia

Toisten auttaminen on Uudessa lastensairaalassa perhekaverina toimivalle Muhalle sydämen asia. Kun Muhan synnyinmaassa elettiin raskaita sotavuosia, hädässä olevien avuksi lähdettiin ilman kutsua ja kursseja.

Rahankeräysluvan myöntäjä Poliisihallitus/Arpajaishallinto, RA/2021/1597, myönnetty 25.11.2021. Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään työhön ja toimintaan.