Suurlahjoitus


mahdollistaa


suuria asioita


Naiset halaavat porttikongissa

Tee vaikuttava lahjoitus. Voit tukea työtämme myös osakkeilla.

Suurlahjoittajana olet tärkeässä roolissa yksin jääneiden nuorten, vanhusten, lapsiperheiden ja erityisryhmien auttamisessa. Yksinäisyys on vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka heikentää suomalaisten terveyttä voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä.

Lahjoituksellasi voit mahdollistaa keskusteluapua, koulutettujen vapaaehtoisten tärkeää tukea sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja apua tarvitseville. Suurlahjoituksen voi tehdä suoraan verkkosivuillamme tai tilisiirtona, lahjakirjalla sekä osakelahjoituksena.

Keskustelemme mielellämme lahjoittajien kanssa työstämme, hankkeistamme ja tuen kohdentamismahdollisuuksista. Järjestämme asiantuntijatapaamisia, joissa on mahdollisuus tutustua työhömme tarkemmin ja keskustella asiantuntijoiden kanssa. Raportoimme työmme tuloksista sekä avustuksen käytöstä niin sovittaessa.

Sinun apuasi tarvitaan – tee lahjoitus.

Näin lahjoituksesi auttaa

Jokainen lahjoitus on erittäin tärkeä. Alla muutama esimerkki siitä, mitä lahjoituksilla saadaan aikaan.

Vapaaehtoinen ja seniori kävelyllä

500 €

Lahjoituksella 20 yksinäistä vanhusta saa ulkoiluseuraa. Tälläkin hetkellä tuhannet ikäihmiset viettävät pitkiä aikoja yksin neljän seinän sisällä.

Yksinäinen lapsi

3 000 €

Lahjoituksella mahdollistat 75:lle tukea tarvitsevalle lapsiperheelle kouluttamamme perhekaverin tukea. Lasten parempi tulevaisuus on pienestä kiinni.

Nuori tyttö keskustelemassa

12 000 €

Lahjoitus auttaa 30 nuorta saamaan viisi keskustelutapaamista ammattiauttajiemme kanssa. Avulla on suuri merkitys, sillä yhä useampi nuori voi henkisesti pahoin. Apu on nuorille maksutonta. 

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä.

Niina Frösén

Varainhankintapäällikkö +358 44 735 5138 niina.frosen@helsinkimissio.fi
Tom Tukiainen

Lahjoittamalla olet mukana vähentämässä yksinäisyyttä

Sijoittaja ja merkittävä lahjoittaja Tom Tukiainen haluaa vaikuttaa moniin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Yksi niistä on yksinäisyys. Sen vähentämiseksi hän on jo pitkään tukenut HelsinkiMission työtä.

– Osakkeita lahjoittamalla annan arvokkaamman lahjan verrattuna siihen, että itse myisin osakkeen ja sen jälkeen lahjoittaisin rahat. Jos myyn osakkeen, maksan siitä huomattavan summan, 30–34 prosenttia veroa, Tom kertoo.

Seniori ja lapsi käsi kädessä

Näin osakelahjoitus toimii

1. Osakkeiden lahjoittaja täyttää lahjakirjan

Lahjakirjasta tulee ilmetä lahjanantajan ja lahjansaajan tiedot (nimi, henkilötunnus ja arvo-osuustilin numero), lahjoitettavat arvopaperit ja niiden kappalemäärä, päivämäärät ja allekirjoitukset.

2. Lahjakirja toimitetaan pankkiin

Lahjakirja on hyvä tehdä kolmena kappaleena: yksi lahjanantajalle, yksi lahjansaajalle ja yksi rahalaitokselle. Lahjanantajan ja lahjansaajan allekirjoitusten jälkeen lahjakirja toimitetaan lahjanantajan toimesta pankkiin.

3. Pankki hoitaa tarvittavat siirrot

Lahjakirjan toimittamisen jäljeen pankki hoitaa tarvittavat siirrot ja lahjansaajana HelsinkiMissio realisoi osakkeet.

Nuoret juttelevat hymyillen skeittipuistossa

Nuoriin sijoitettu euro tuottaa itsensä takaisin jo samana vuonna

HelsinkiMission nuorten palveluiden vaikuttavuutta selvitettiin SROI-arvioinnissa (Social Return On Investment). Tuloksena selvisi, että toimintaan sijoitettu euro tuotti itsensä takaisin erilaisina yhteiskunnallisina hyötyinä jo samana vuonna – jopa lähes kaksinkertaisena.

Laskennallinen hyöty koostui vaihtoehtoiskustannuksista, joita julkiselle terveydenhuollolle olisi voinut koitua, mikäli HelsinkiMission toimintaa nuorten hyväksi ei olisi olemassa.

Seniorikaverit kävelyllä