×
Käytämme evästeitä (cookies) parantaaksemme sivujemme toimivuutta ja käyttäjäystävällisyyttä. Lisätietoja ›

Tue Resonaarin toimintaa

Musiikki kuuluu kaikille - sinä voit auttaa

Jotta soitto soisi jatkossakin ja jotta yhä useampi erilainen oppija voisi nauttia soittamisen ilosta, lahjoita nyt! Resonaarissa on tehty menestyksellistä, uraauurtavaa työtä jo yli 20 vuotta ilman pysyvää taloudellista tukea. Avustukset ja oppilailta perittävät lukukausimaksut eivät riitä kattamaan toiminnasta aiheutuvia kuluja.

Tarvitsemme varoja kuitenkin koko ajan: koulukiinteistön vuokraan ja tilojen ylläpitoon, musiikinopettajien palkkaamiseen sekä soittimien hankintaan. Resonaarin musiikkikoulussa opiskelee lähes 300 innokasta oppilasta, joten soittimet ovat kovassa käytössä ja kuluvat nopeasti. 

Lahjoittamalla tuet työtämme erityisryhmiin kuuluvien musiikin harrastajien ja ammattilaisten parissa. Autat meitä myös luomaan suomalaiselle kulttuurikentälle musiikkitapahtumia, joissa erilaiset oppijat nousevat estradille tasaveroisina muiden musiikkitaiteilijoiden kanssa. Haluamme edistää muusikkouden tasa-arvoa, mielestämme musiikki kuuluu kaikille!

Lahjoittaminen onnistuu HelsinkiMission sivuston kautta ja vaihtoehdoista voit valita itsellesi sopivimman:

 

SOITINKERÄYS YRITYKSILLE 

Nyt Resonaarissa on käynnissä yrityksille suunnattu keväinen soitinkeräys, tule mukaan! 

Valitse alla olevalta listalta soitin, jonka haluat Resonaarille lahjoittaa ja kerro valintasi meilitse tai puhelimitse Lauralle. Lähetämme yrityksellesi soittimen hintaa vastaavan laskun.

Laura Pakarinen
Varainhankinnan assistentti
045 854 7560

Lista soittimista ja välineistä, joita Resonaarissa kipeästi tarvitaan: 

  • 2 sähköpianoa 1200 e/kpl 
  • 2 syntetisaattoria 1500 e/kpl 
  • iPadeja 5 kpl (nuotti- ja musiikkiohjelmineen) 500 e/kpl) 
  • mikrofoni- ja nuottitelineitä 10 kpl (70 e/kpl) 
  • rytmi- ja piensoittimisto 150 e/setti. 
  • rumpuihin symbaaleja 150 e/kpl 
  • rumpupenkkejä 100 e/kpl 

Soittimien lisäksi lahjoituksen voi kohdistaa myös näihin: 

  • laitteiden huoltoon ja kunnossapitoon 1000 e 
  • Luokkatilojen äänentoiston päivitys 2000 e/luokka 
  • Pedagogisen kuvionuottimateriaalin piirtäminen tietokoneella (henkilöstökuluihin) 3000 e 

Kiitos sinulle jo etukäteen, jos voit olla mukana auttamassa!

 

 

KERTALAHJOITUS RESONAARILLE

AIKALAHJA 20€ - Soittamisen iloa erityisoppijoille

MERKKIPÄIVÄLAHJOITUS - Ohjaa lahjasi Resonaarille

TESTAMENTTILAHJOITUKSET - lisätietoa

 

Jokainen lahjoitus on meille todella tärkeä. Kiitos tuestasi!

 

HelsinkiMission rahankeräyslupa RA/2016/909, myönnetty 21.12.2016.