Uutinen

23.1.2023

Nuorten yksinäisyys on kasvanut rajusti – Posti ja HelsinkiMissio laajentavat yhteistyötä yksinäisyyden vähentämiseksi kouluyhteisöissä

Ryhmä nuoria istumassa ja juttelemassa koripallokentän laidalla.

HelsinkiMission teettämän School to Belong -yksinäisyyskyselyn (2022) tulosten perusteella nuorten yksinäisyyden kokemukset ovat koronapandemian rajoitusten poistumisen jälkeenkin pysyneet korkealla. Kolmivuotisessa yhteistyössä tartutaan yhdessä vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, ja pyritään löytämään ratkaisuja lasten ja nuorten kasvavaan yksinäisyyteen.

Postin ja HelsinkiMission yhteistyötä toteutetaan School to Belong -ohjelmassa, jossa autetaan kouluyhteisöjä tunnistamaan ja lievittämään nuorten kokemaa yksinäisyyttä sekä tarjotaan työkaluja yksinäisyyteen puuttumiseen. Kaksikielinen School to Belong on suunniteltu pitkäkestoiseksi toimintamalliksi Suomen kaikkiin oppilaitoksiin. Ohjelmaa toteutetaan valtakunnallisesti 46 oppilaitoksessa – yläkouluissa ja toisella asteella. Ensi lukuvuoden tavoitteena on käynnistää ohjelma sadassa oppilaitoksessa.

– Nuorten yksinäisyys on iso ja tunnistettu ongelma, ja haluamme osaltamme omalla toiminnallamme löytää ratkaisuja nuorten yksinäisyyteen. Tiivistämällä yhteistyötä HelsinkiMission kanssa, voimme tuoda iloa nuorten yksinäiseen arkeen yhdessä. Välitetään toisistamme pientenkin tekojen kautta, joilla voi olla suuri vaikutus, sanoo Postin brändi- ja markkinointijohtaja Jenni Ihatsu.

– Nuorten yksinäisyyden kokemukset ovat olleet hälyttävällä tasolla jo pitkään, ja tähän on tärkeä löytää ratkaisuja. Yhteistyö Postin kanssa mahdollistaa työtämme nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi kouluissa. Meillä kaikilla, myös yrityksillä, voi olla merkittävä rooli yksinäisyyden vähentämisessä, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander.

Yksinäisyys on yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa yhä useampaa nuorta. Yksinäisyyden kokeminen lisää nuoren todennäköisyyttä sairastua mielenterveysongelmiin, kuten ahdistukseen ja masennukseen. Heikentynyt koulumenestys ja -motivaatio sekä itsetunnon ongelmat ovat sidoksissa yksinäisyyden kokemukseen. Joka neljännellä nuorella ei ole porukkaa, johon kokisi kuuluvansa ja yhtä moni kertoo, ettei hänellä ole yhtään läheistä omaa ystävää.

Yhteistyö käynnistyy yhteisellä ystävänpäivän aktiviteetilla, jossa HelsinkiMissio ja Posti kutsuvat suomalaiset kirjoittamaan ystävänpäiväkortteja School to Belong -ohjelmassa mukana olevien oppilaitosten opiskelijoille.

School to Belong -ohjelmaa on Postin lisäksi mukana tukemassa yksityisiä tukijoita. Ohjelman suunnittelu ja toteutus käynnistettiin vuonna 2021 eduskunnan myöntämän joululahjarahan turvin ja se on jatkoa nuorten palveluiden kehityshankkeelle, jota tukivat perheyritys Berner Oy, perheyritys Veikko Laine Oy, Eva Ahlströmin säätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö ja August Ludvig Hartwallin säätiö.

Lähteet: HelsinkiMission School to Belong -yksinäisyyskysely (2022)

23.1.2023