HelsinkiMission kaverista tuli bonusperhe

Teininä yksin pääkaupunkiseudulle muuttanut Enja Nieminen kaipasi kaveria, joka pakottaisi hänet ulos kotoa. Johanna Deyabista hän sai sen ja enemmänkin.

Johanna Deyabista tuli syvällinen mielikuva. Sen Enja Nieminen, 19, muistaa Deyabin kirjoittamasta esittelystä, jonka hän luki reilu vuosi sitten. Deyab oli käynyt HelsinkiMission vapaaehtoiskoulutuksen, sillä hän halusi ryhtyä tueksi jollekulle nuorelle.

Nieminen taas oli hakenut kaveria HelsinkiMission kautta. Hän opiskeli ammattikoulussa lastenohjaajaksi. Hän oli toipumassa masennuksesta, mutta edelleen tuntui vaikealta lähteä kotoa minnekään. Hänen ammatillinen tukisuhteensa oli päättynyt, ja ainoa ystäväkin oli muuttanut muualle. Hän oli muuttanut lapsuudenkodistaan Pyhtäältä Vantaalle jo 16-vuotiaana ja asui nyt yksin.

– Kaipasin ihmistä, joka pakottaisi minut lähtemään kotoa ulos. Olin jumahtanut sinne enkä tavannut ketään, Nieminen sanoo.

Sosiaalityöntekijän ehdotuksesta hän kääntyi HelsinkiMission puoleen.

Syvällisyys yhdistää

Nyt Enja Nieminen ja häntä 20 vuotta vanhempi Johanna Deyab istuvat jäätelöllä Helsingin Eiranrannassa, missä he usein tapaavat. Nämä ovat Deyabin kotikulmia, ja Nieminen käy koulua lähellä.

Viime kesästä lähtien kaverukset ovat tavanneet kerran parissa viikossa ja tehneet monenlaista: käyneet museoissa ja elokuvissa, hengailleet toistensa kotona, kävelleet pitkin merenrantaa ja syöneet yhdessä.

– Tapaamisten väleillä saatamme kommentoida toistemme juttuja Instagramissa, Nieminen kertoo.

Ensimmäinen tapaaminen tietenkin jännitti, molempia, mutta nopeasti kävi ilmi, että syvällisyys todella yhdisti. Molemmat naiset ovat kiinnostuneita ihmisen mielestä. He ovat myös uteliaita ja aina valmiita heittäytymään.

– Emme ole käyneet laulamassa karaokea mutta on selvää, että voisimme mennä milloin tahansa, Nieminen kuvailee.

Rento hengailu on parasta

Kaverisuhde, tukisuhde vai mitä – miten Enja Nieminen ja Johanna Deyab yhteyttään kuvaavat? He ovat miettineet tätä itsekin.

– Johanna on mun bonusperhe, Nieminen määrittele.

Hänen omat vanhempansa asuvat yhä Pyhtäällä, jonne on pääkaupunkiseudulta yli sadan kilometrin matka. Helsinki-perheelle on siis tarvetta. Johanna Deyabilla on puoliso ja 15-vuotias tytär, joihin Nieminen on myös tutustunut.

– Minustakin Enja tuntuu perheenjäseneltä, Deyab komppaa.

Parhaat tapaamiset ovat kaverusten mielestä rentoa olemista: Nieminen tulee Deyabin perheen luo koulun jälkeen ja yhdessä pelataan Unoa, katsotaan Disney-leffa tai syödään.

Toisaalta myös Deyabin kanssa näyttelyissä käyminen on Niemisen mielestä erityistä.

– Kenenkään muun kanssa ei voi yhtä perusteellisesti miettiä jostain taulusta, että miksiköhän tuo musta piste on tuossa, hän kiittää.

Enja Niemisestä on mukavaa, että Deyab on häntä selvästi vanhempi. Tämä voisi olla hänen äitinsä mutta ei kuitenkaan ole. Deyabille hän kertoo erilaisia juttuja kuin omalle äidilleen mutta saa kuitenkin äidillistä huolenpitoa.

– Jos lähden myöhään kotiin, Johanna pyytää aina laittamaan viestin, kun olen perillä.

Deyabia naurattaa. Hän on yrittänyt välttää liikaa huolehtimista ja muistuttanut itselleen, että tässä suhteessa hän todella on kaveri eikä äiti.

– Mutta ihanaa, jos olet arvostanut huolehtimistani.

Unelmat heräsivät eloon

Enja Niemisen elämä on vuodessa muuttunut paljon. Hän uskoo, että se on pitkälti Johanna Deyabin ansiota.

Samoihin aikoihin, kun Deyab ja Nieminen tapasivat, Deyab irtisanoutui työpaikastaan. Hän pohtii nyt itselleen uutta uraa. Se on muistuttanut Niemistä siitä, että hänenkään kohdallaan mikään ei ole vielä myöhäistä.

– Koko lapsuuden haaveilin laulajan ja näyttelijän urasta, mutta kun sairastuin masennukseen, luovuin unelmistani, hän sanoo.

Deyab rohkaisi jatkamaan eteenpäin, niin sanoilla kuin omalla esimerkillään. Hän muistutti, että keskeneräisyys on normaalia. Se tuntui tärkeältä.

Viime syksynä Nieminen hakeutui uudelleen laulutunneille. Hän jatkoi myös kesken jääneitä lukio-opintoja. Lisäksi hän haki ja pääsi mukaan musikaaliin, jonka ensi-ilta on elokuussa. Harppaukset ulos neljän seinän sisältä ovat olleet valtavia.

– Johanna sanoi koko ajan, että älä luovuta, Nieminen muistaa.

Deyab pyyhkii silmiään: hän ei tiennyt olleensa näin tärkeä. Hän on kyllä esimerkiksi musikaalista melkein yhtä innoissaan kuin Nieminen ja vakuuttaa, että menee katsomaan sen heti tilaisuuden tullen.

– On ollut tosi mielenkiintoista seurata Enjan matkaa. Miten paljon siihen on kuulunut innostusta ja toisaalta vähän kyyneleitäkin, hän miettii.

Elämä sai uutta merkitystä

Kaveriparin ensimmäinen vuosi on nyt täynnä, mutta molemmille oli selvää, että suhde jatkuu. Tapaamiset merkitään aina kalenteriin hyvissä ajoin – vaikka välillä se on haastavaa, koska Enja Nieminen on nykyään kiireinen nuori nainen. Hän merkitsee kaikki menonsa tarkasti Exceliin.

–  Siinä me olemme kyllä erilaisia, minä olen paljon suurpiirteisempi, Johanna Deyab nauraa.

– Ehkä kaipaan rinnalleni sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat enemmän kokonaisuutta, Nieminen pohtii. Hän kokee nyt olevansa paljon itsevarmempi kuin vielä vuosi sitten. Deyabkin huomaa muutoksen.

– Se, miten sinä puhut ja mietit asioita, on muuttunut. Et ole enää niin arka, hän pohtii.

Ensimmäinen kaverivuosi on ollut merkittävä Enja Niemiselle mutta myös Johanna Deyabille. Hän on saanut Niemiseltä näkökulmaa nuorten elämään – ja joskus jopa neuvoja oman teinin kanssa toimimiseen. Hänestä tuntuu, että aika nuoremman kaverin kanssa on tuonut elämään ihan uudenlaista merkitystä. Kun työpaikan ovi sulkeutui, jotakin uutta avautui.

– Olen jopa alkanut miettiä, olisiko tuleva ura kenties jotakin nuorten kanssa, Deyab sanoo.