”Saan olla itselleni hyvä”

Minä riitän -ryhmässä Anniina Tourunen oivalsi, että omaan vaikeaan oloon voi suhtautua lempeällä myötätunnolla.

Anniina Tourunen on saanut monta kertaa unelmiensa työpaikan. Monta kertaa siksi, että 26-vuotiaalle uraorientoituneelle viestintäalan ammattilaiselle on tarjolla lähinnä määräaikaisuuksia, joskus hyvinkin lyhyitä.

– Olen viimeisten muutaman vuoden aikana muuttanut yli kymmenen kertaa ja vaihtanut maata ja kaupunkia työn perässä, Tourunen sanoo.

Määräaikaisuudet ovat tehneet sen, että koskaan ei ole voinut höllätä. Tourusesta on tuntunut, että koko ajan pitäisi olla superhyvä.

– Sellaista mahdollisuutta, että ikäluokkani edustajat ensin opettelisivat jotakin työtä pari vuotta, ei ole, hän toteaa.

Se on rankka peli, varsinkin, kun Tourusen on vaikea uskoa tekevänsä riittävästi ja olevansa tarpeeksi hyvä siinä, mitä tekee.

– Ajattelen helposti olevani huijari ja antaneeni työnantajalle liian hyvän kuvan itsestäni. Tämä ei ole muuttunut, vaikka olen saavuttanut monta urahaavettani.

Lopputulos: uutistoimittajana Ruotsin radiossa – unelmahommassa! – Tourunen pelkäsi joka aamu mennä töihin. Entä jos hän sössisi jotakin, aiheuttaisi katastrofin, haastattelisi pääministeriä toimimaton nauhuri kourassaan?

– Se teki työn tekemisestä raskasta. Ajattelu oli pelon takia vaikeaa. Työstä katosi ilo.

Myötätuntoa arkeen

Kun Nuorten kriisipisteen Minä riitän -ryhmän mainos ilmestyi viime syksynä Anniina Tourusen Instagram-kuvavirtaan, hän kiinnitti siihen huomiota heti.

– Ryhmän nimi resonoi. Halusin oppia asiasta lisää, hän sanoo.

HelsinkiMissio oli Touruselle tuttu järjestö, sillä hän toimii sen ruotsinkielisellä puolella tukihenkilönä seniorille. Niinpä ryhmään oli helppo ilmoittautua.

– Minulla on oma yksilöterapiaprosessi käynnissä. Siellä mennään välillä syvissä vesissä, ja prosessointi on raskasta. Halusin rinnalle jotakin vähän toisenlaista ja toivoin keinoja itsemyötätunnon lisäämiseksi arjessa, Tourunen sanoo.

Kuusi kertaa kokoontuneessa ryhmässä käsiteltiinkin riittämisen tunteita hyvin konkreettisella tasolla. Ohjaajat toivat esille fysiologisia mekanismeja, jotka panevat meidät reagoimaan tilanteisiin tietyillä tavoilla, ja osallistujat jakoivat omia keinojaan päästä tunteidensa kanssa eteenpäin.

Jo ensimmäinen kokoontuminen tarjosi Anniina Touruselle merkittävän oivalluksen.

– Lamppu syttyi päässäni: kun tuntuu tosi vaikealta, voin helpottaa omaa oloani sen sijaan, että rankaisen itseäni. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta minulle tämä tuli ihan uutena asiana.

Syömishäiriö puhuu rumasti

Itsen rankaiseminen on Anniina Touruselle liiankin tuttu toimintatapa. Hän on sairastanut yli kymmenen vuotta syömishäiriötä. Oma terapiaprosessi on ollut välttämätön, mutta Minä riitän -ryhmä oli sen tueksi mainio.

– Toki se vaati sen verran hyvää kuntoa, että jaksoin miettiä ratkaisuja ja uskoa tulevaisuuteen, Tourunen arvioi.

Osallistujat olivat hiukan eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Se muistutti Tourusta siitä, että omassa prosessissa on paljon myös takanapäin.

Hän toi yhdellä kerralla mukaansa tapaamiseen nauhan, johon hän oli synkällä hetkellä nauhoittanut sisäistä puhettaan. Se ei ollut kaunista kuultavaa, mutta nauhan kuunteleminen oli hyvä keino päästä eteenpäin.

– Kuunnellessani omaa ääntäni viha itseäni kohtaan muuttui suruksi siitä, että puhun itselleni niin pahasti.

Rangaistuksista ei ole hyötyä

Synkimmissä vaiheissaan Anniina Tourusella on ollut tapana hautautua sänkyyn ja toivoa täydellistä erillisyyttä maailmasta. Minä riitän -ryhmän jälkeen on ollut toisin. Ensinnäkin paikka on vaihtunut: Tourunen linnoittautuu nykyään sohvalle.

– Siinä annan itseni vain olla ja tuntea surua. Vetäydyn kyllä yhä mutta en vihaamaan itseäni vaan suojelemaan, hän sanoo.

Ryhmässä saatu tieto ja toisten osallistujien kokemukset vakuuttivat Tourusen siitä, että itsemyötätunnosta on hänen elämälleen hyötyä – rankaisutoimenpiteistä taas ei.

– Tiedostan paremmin, että omaa sisäistä ääntä ei tarvitse aina uskoa, vaan se voi olla syömishäiriö, joka puhuu. Itsekriittisten ajatusten ja niiden laukaiseman usein vahingollisen toiminnan välille tuli tilaa, hän toteaa.

Kun viime vuoden kahden Minä riitän -ryhmän 14 osallistujaa tekivät tapaamisten lopuksi itsemyötätuntoa mittaavan testin, kaikkien tulos oli noussut alun alhaiselta tasolta keskimääräiseksi. Anniina Tourunen arvioi, että ryhmän myötätuntoisella ja rauhallisella ilmapiirillä oli vaikutuksensa.

– Ryhmä oli todellinen safe place, jossa sai olla haavoittuvainen positiivisella tavalla.