Perheet

Laura Pörsti

30.4.2024

Ulos neljän seinän sisältä

Lapsiperhearki yhdistää Saara Viikiä (vas.) ja perhekaveri Elisa Lindholmia. He tapaavat toisiaan välillä lasten kanssa ja välillä kahdestaan. KUVA: Esko Jämsä

Saara Viik havahtui perhekaveri Elisa Lindholmin ansiosta pitämään huolta omasta jaksamisestaan.

Saara Viikin perheen valoisassa kodissa Espoossa Nalu-koira, 11 viikkoa, harjoittelee vieraiden tervehtimistä. Uudet ihmiset innostuttavat kovasti, mutta rauhallisesta käytöksestä saa namin.

– Yritän opettaa sitä alusta asti siihen, ettei se hyppisi vieraiden päälle, Viik kertoo.

Pöydän ääressä istuu perhekaveri Elisa Lindholm vauvansa sylissään. Naiset lopettelevat hänen tuomaansa lounasta. Viikin nelivuotias poika on päiväkodissa, samoin Lindholmin pian kolmevuotias.

– Useimmiten tapaamme lounaan merkeissä, koska se järjestyy myös kesken Saaran työpäivän, kertoo Lindholm, joka itse on nyt vanhempainvapaalla.

Itse asiassa hän on nyt ensimmäistä kertaa Viikin kotona. Tavoite on ollut päästä ulos neljän seinän sisältä, ja se on toteutunut.

Korona jätti jäljen

Korona alkoi, kun Saara Viikin poika oli vuoden vanha. Se katkaisi orastaneet suhteet alueen äitikavereihin – ja sitoi taaperon kanssa kotiin. Viikillä ei ollut tukiverkostoa eikä samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä lähellä, joten olo alkoi pian käydä yksinäiseksi.

– Lopulta lapsen luota oli vaikea lähteä silloinkin, kun se olisi ollut jo mahdollista. En osannut ottaa omaa aikaa ja koin, että tarvitsen apua, Viik toteaa.

Tilanne oli oikeastaan aika tavallinen: ei elämänkriisiä tai vakavaa masennusta. Viik halusi kuitenkin hakea apua ennen kuin tilanne menisi pahemmaksi. Se kannatti.

”Tämä on toipumista korona-ajan eristyneisyydestä”, sanoo Saara Viik (oik.) perhekaverisuhteestaan Elisa Lindholmin kanssa. KUVA: Esko Jämsä
 

– Elisa on muistuttanut minua siitä, kuinka tärkeää oma aika on jaksamiselle. Olen saanut kipinän lähteä harrastamaan uudelleen, Viik sanoo.

Se näkyy vuoden kaverisuhteen jälkeen ihan konkreettisesti: hän käy nykyään kuntosalilla kahdesti viikossa ja uimassa silloin tällöin. Kesällä hän kävi rangella (harjoitusalueella) lyömässä golfia ja hankki Green Cardinkin.

– Tuntuu ihanalta, että voin vaan sanoa kotona että moikka, mulla on nyt saliaika.

Vinkkejä arkeen puolin ja toisin

Elisa Lindholmilla vapaaehtoistyö on ollut mielessä pitkään. Hän kävi jo kymmenisen vuotta sitten opiskeluaikanaan HelsinkiMission keikkatyökoulutuksen ja on sen jälkeen toiminut kuukausilahjoittajana. Uutiskirjeestä heräsi puolitoista vuotta sitten ajatus perhekaveriksi ryhtymisestä. Omassa elämässä tuntuu olevan nyt voimavaroja, vaikka pienet lapset valvottavatkin välillä.

Saara Viikillä ja Elisa Lindholmilla on useimmiten tapaamisissaan mukana ainakin Lindholmin kuopus. Toisinaan myös leikki-ikäiset esikoiset pääsevät mukaan puistoilemaan tai uimahalliin. KUVA: Esko Jämsä

– Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että voisi olla kiinnostavaa ryhtyä tukiperheeksi sitten, kun lapset ovat isompia. Tämä tuntui askeleelta siihen suuntaan, Lindholm sanoo.

Välillä hän on ollut huolissaan siitä, onko hänestä mitään hyötyä Viikille, jolla ”tuntuu olevan paketti hyvin kasassa”. Viik vakuuttaa, että kyllä vain: Lindholmista on tullut kaivattu ystävä, jonka kanssa saa ihan luvan kanssa tavata parin viikon välein. Kaverisuhteessa voi puhua syvempiäkin asioita. Salassapitovelvollisuus on selviö.

– Juttelemme lapsiperhearjen haasteista ja jaamme vinkkejä puolin ja toisin. Juuri äsken pohdimme sitä, miten pienelle lapselle voi opettaa häviämistä, Lindholm kertoo.

Muutakin yhteistä naisilla on. He suhtautuvat intohimoisesti työhönsä ja ovat molemmat liikunnallisia.

– Tykkäämme kokeilla uusia lajeja. Suunnitelmissa on, että Saara veisi minut kiipeilemään ja golfaamaan ja minä Saaran pelaamaan tennistä.

Nuoria kavereita kaivataan

HelsinkiMissiolla suuri osa perhekavereista on omassa elämässään jo ehtinyt pikkulapsivaiheen ohi. Osa toivoisi kuitenkin samassa elämäntilanteessa olevaa kaveria. Niin myös Saara Viik. 

– Kun on pienet lapset, aivot ovat jotenkin samassa asennossa ja haasteet samat. On kiva, että voimme tavata sekä lasten kanssa että myös kahdestaan, Viik sanoo.

– Tässä saa myös ihailla toista vanhempana ja ottaa mallia sellaisista jutuista, mitä toinen näyttää tekevän lapsensa kanssa tosi hyvin, Lindholm täydentää.

Perhekaveruus sopii Elisa Lindholmin mielestä monenlaisille ihmisille. Supertyyppi ei tarvitse olla, vaan tärkeintä on, että on aikaa tavata suunnilleen parin viikon välein.

– HelsinkiMissiolta saa tähän hommaan tosi hyvän tuen ja koulutuksen. Lisäksi tästä saa paljon: minä olen saanut Saarasta uuden ystävän, Lindholm toteaa.

Saara Viikin mielestä perhekaveri on tuonut hänen elämäänsä valtavasti hyvää. Oikeastaan vieraiden sukkia tavoitteleva Nalukin on vähän tämän kuvion ansiota. Viik oli nimittäin pitkään toivonut koiraa, mutta omat voimavarat eivät tuntuneet riittävän sellaisen hankkimiseen.

– Kaverisuhteen myötä on ollut vapaampi olo ja olen pystynyt hengittämään helpommin. Niinpä rohkaistuin, hän sanoo.

Nalu muutti perheeseen kaksi viikkoa sitten, ja Lindholmin perhe on luvannut jo ryhtyä sille hoitajaksi.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 14.3.2023.

Laura Pörsti

30.4.2024