Uutinen

18.1.2023

Kulttuurielämyksiä helposti senioreille – HelsinkiMissio toteuttaa kulttuurikaveritoimintaa yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa

HelsinkiMission tukihenkilö senioriasiakkaan kanssa

HelsinkiMissio järjestää Helsingin kaupungin kulttuurikaveritoimintaa seuraavan neljän vuoden ajan. Palveluun tavoitellaan uutta eloa ja kasvua järjestön 20-vuotisen vapaaehtoistoiminnan kokemuksen myötä. Kulttuurikaverin kanssa seniorit voivat saada virkistystä ja kulttuurielämyksiä helposti ja edullisesti. Valittavana on noin 30 eri kulttuuritoimijan ohjelmistot.

Koronapandemian jälkeen ikäihmisten tarve liikkeelle lähtemiselle on korostunut, minkä vuoksi kulttuurikaveritoimintaan kaivataan nyt erityistä piristystä. Palvelu on pyörinyt Helsingin kaupungilla vuodesta 2013 lähtien.

– Kulttuurikaveritoiminta tukee erityisesti ikäihmisten liikkeelle lähtemistä, ja pitkittyneen korona-ajan jälkeen sen elvyttämiselle on selkeä tarve. HelsinkiMissiolla on alan vahvana ja vakiintuneena toimijana parhaat mahdolliset resurssit toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen, sanoo kulttuurin edistämisen päällikkö Veikko Kunnas Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta.

HelsinkiMissio valikoitui palvelun toteuttajaksi vankalla kokemuksellaan vapaaehtoistoiminnan parissa. Toiminnalla on kunnianhimoiset tavoitteet.

– Olemme HelsinkiMissiossa innoissamme tästä uudesta mahdollisuudesta toteuttaa kulttuurikaveritoimintaa yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Tarkoituksena on vakiinnuttaa palvelu nopealla aikataululla pysyväksi toimintamuodoksi, joka tuo senioreiden elämään kaivattua vaihtelua, kohtaamisia ja kulttuurielämyksiä. Vuoden 2023 tavoitteena on toteuttaa 1300 kulttuurikaverikeikkaa. Tässä auttaa pitkä kokemuksemme ammatillisesti ohjatun vapaaehtoistoiminnan koordinoinnissa, toteaa HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander.

Kulttuurikaverit madaltavat kynnystä kulttuurielämyksiin

Kulttuurikaveritoiminnan tavoitteena on tarjota vapaaehtoinen kulttuurikaveri niille senioreille, joille kulttuuritapahtumaan lähtemisen kynnys on korkea tai joita yksin lähteminen ei houkuttele.

Vapaaehtoiset lähtevät ikäihmisten seuraksi tapahtumaan, varaavat liput ja avustavat käytännön asioissa. Kulttuurikaveri voi toimia kaverina myös ryhmille tai viedä kulttuurielämyksiä esimerkiksi palvelukeskuksiin.

Palvelussa on mukana noin 30 kulttuuritoimijaa, joiden palvelut maksavat ikäihmisille arviolta enintään viisi euroa. Kulttuurikaverille sisäänpääsy on ilmaista.

Kulttuurilla on merkittävä vaikutus ihmisten hyvinvointiin

HelsinkiMissiolla kulttuurin merkitys ihmisten hyvinvointiin on laajasti huomattu. Taide, kirjallisuus ja musiikki ovat jo nyt tärkeä osa järjestön senioripalveluja:

– Viikoittain järjestettävät Laula kanssamme -yhteislaulutilaisuudet keräävät edelleen valtavasti kiinnostusta. Minun kirjani -tilaisuudet Oodissa kokoavat yhteen kirjallisuudesta kiinnostuneet ja senioreiden vapaaehtoiset tukihenkilöt kertovat usein vierailevansa museoissa ja taidenäyttelyissä senioriystävänsä kanssa. Kulttuuri pitää mielen vireänä ja ylläpitää inhimillisiä arvoja yhteiskunnassa, kertoo HelsinkiMission senioripalveluiden päällikkö Kari Lankinen.

Kulttuurikaveritoiminta pyörähtää käyntiin HelsinkiMissiolla helmikuun aikana ja lisätietoa on tulossa myös sivuillemme. Lue lisää kulttuurikaveritoiminnasta ja katso mukana olevat kulttuuripalvelut Helsingin kaupungin sivuilta.

18.1.2023

Senioripysäkki auttaa avaamaan mielen solmuja