Uutinen

Lukuaika:

2min

12.8.2022

Lähes 50 oppilaitosta ympäri Suomea osallistuu yksinäisyyttä vähentävään School to Belong -ohjelmaan. Nuorten yksinäisyys on viime vuosina lisääntynyt Kouluterveyskyselyn mukaan ja joka kuudes nuori kokee itsensä yksinäiseksi. School to Belong tarjoaa apua yksinäisyyttä kokeville ja muistuttaa, että jokainen voi helpottaa omaa ja muiden tuntemaa yksinäisyyttä pienillä teoilla.

HelsinkiMission School to Belong -ohjelma auttaa tunnistamaan ja lievittämään nuorten yksinäisyyttä ja sen haitallisia vaikutuksia terveydelle ja hyvinvoinnille. Ohjelman tavoitteena on tehdä yksinäisyyden vähentämisestä koko oppilaitoksen yhteinen asia. School to Belong -ohjelmassa huomioidaan laajasti kouluyhteisön eri toimijat nuorten yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi. Ohjelmassa tehdään yhteistyötä Aluehallintoviraston, Opetushallituksen ja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kanssa.

– Nyt on tärkeää kääntää katsetta lapsiin ja nuoriin. Nuorten hyvinvointiin panostaminen on ensiarvoista, sillä monet nuoruuteen kuuluvat asiat ovat pandemian vuoksi jääneet kokematta. Nuorten yksinäisyyden kokemukset ovat vahvistuneet ja lisääntyneet ja muuttuva maailmantilanne voi tuoda uutta huolta, erityisesti jos ei ole ketään, jonka kanssa asioita käsitellä. School to Belong -ohjelmassa on tänä vuonna mukana lähes 45 000 nuorta ja olen todella iloinen, että moni oppilaitos haluaa sitoutua yksinäisyyden vähentämiseen yhdessä, sanoo toiminnanjohtaja Tuula Colliander.

School to Belong –ohjelma on suunniteltu pitkäkestoiseksi toimintamalliksi Suomen kaikkiin oppilaitoksiin. Ohjelman sertifikaatti myönnetään oppilaitoksille, jotka sitoutuvat vähentämään ja ennaltaehkäisemään yksinäisyyttä omassa kouluyhteisössään. Ohjelmassa toimivat tänä vuonna lähettiläinä jalkapalloilija Tim Sparv ja artisti Yeboyah, jotka kertovat kouluvierailulla omakohtaiset tarinansa yksinäisyydestä ja sen lievittämisestä.

– Yksinäisyyden vähentäminen on kaikkien yhteinen asia ja toisaalta jokainen meistä tuntee joskus yksinäisyyttä. Haastamme jokaisen nuoren, opettajan ja henkilökunnan jäsenen sekä huoltajan pohtimaan, miten he voivat päivittäisillä teoilla ennaltaehkäistä ja lievittää sekä omaa että muiden kokemaa yksinäisyyttä. Haluamme tuoda osaamisemme kouluarjen tueksi, jotta kenenkään ei tarvitse jäädä yksin, kertoo HelsinkiMission nuorisopalveluiden päällikkö Heidi Rouhiainen.

School to Belong -ohjelman toteutus

Ensimmäisen lukuvuoden aikana ohjelmassa järjestetään mm. kaikille oppilaitoksille yhteinen Kick off -etätapahtuma 19.8., yksinäisyyttä kartoittavat kyselyt, koulutuksia henkilökunnalle yksinäisyyden tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta sekä oppitunteja yksinäisyydestä ja itsemyötätunnosta. Ohjelmassa huomioidaan myös huoltajat, joille tarjotaan tietoa yksinäisyydestä ja työkaluja asian käsittelemiseen. Yksinäisyyttä kokevien nuorten on lisäksi mahdollista saada anonyymiä keskusteluapua HelsinkiMission Nuorten kriisipisteen kriisityöntekijöiden kanssa. HelsinkiMission Aggredin väkivaltatyöntekijät luennoivat myös yksinäisyyteen linkittyvästä nuorten jengiytymisestä ja väkivaltailmiöstä.

Kaksikielistä ohjelmaa toteutetaan lukuvuonna 2022-2023 seuraavissa oppilaitoksissa: Alppilan lukio, Brändö gymnasium, Business College Helsinki, Etu-Töölön lukio, Grundskolan Norsen , Gymnasiet Lärkan, Helsingin aikuislukio, Helsingin kielilukio, Helsingin kuvataidelukio, Helsingin luonnontiedelukio, Helsingin medialukio, Kallion lukio, Kerttulin lukio, Lagstads skola, Luostarivuoren Lyseon lukio, Mattlidens gymnasium, Mäkelänrinteen lukio, Naantalin lukio, Omnia (aikuisten perusopetus), Omnia (liiketalous), Paimion lukio, Puolalanmäen lukio, Ressun lukio, Sibelius-lukio, Stadin ammatti- ja aikuisopisto, Tapiolan lukio, Turun klassillinen lukio, Turun normaalikoulu, Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio, Tölö gymnasium, Valtion koulukodit, Vuosaaren lukio, Winellska skola ja Yrkesinstitutet Prakticum.

12.8.2022