Yksikään nuori ei saa jäädä joukon ulkopuolelle

Opintojen aloittaminen, valmistuminen ja ensimmäinen työpaikka avaavat nuorelle uusia mahdollisuuksia. Samalla tutut yhteisöt vaihtuvat ja oma paikka muiden joukossa on rakennettava uudelleen. Juuri elämän nivelvaiheissa nuori on erityisen altis yksinäisyydelle ja ulkopuolisuuden kokemukselle.

Yksinäisyys ei ole vain ikävä tunne tai ohimenevä vaihe. Pitkittyessään se heikentää sekä mielenterveyttä että fyysistä hyvinvointia. Se kuluttaa voimavaroja, kaventaa tulevaisuudennäkymiä ja voi synnyttää kehän, josta on yhä vaikeampi päästä pois ilman toisen ihmisen apua.

Nuorten työyksinäisyys pysäyttää

HelsinkiMission Työelämän yksinäisyysbarometri kertoo pysäyttävää tarinaa nuorten aikuisten työelämästä. Lähes joka kolmas nuori aikuinen kokee työyksinäisyyttä. Erityisen huolestuttava on nuorten miesten tilanne: 18–24-vuotiaista miehistä työyksinäisyyttä kokee 37 prosenttia.

Lukuja tärkeämpää on ymmärtää, mitä niiden taakse kätkeytyy. Työyksinäisyys ei välttämättä tarkoita sitä, ettei ympärillä olisi muita ihmisiä. Nuori voi istua kokoushuoneessa, osallistua tiimin kokouksiin ja työskennellä osana suurta organisaatiota ja silti kokea, ettei kuulu joukkoon. Hän ei ehkä tule nähdyksi, kuulluksi tai arvostetuksi yhteisön täysivaltaisena jäsenenä.

Kuulumisen kokemus syntyy yhteisössä

Sosiaalinen hyvinvointi syntyy merkityksellisistä kohtaamisista ja kuulumisesta joukkoon. Se rakentuu kokemuksesta, että minulla on tässä yhteisössä paikka, voin vaikuttaa ja panoksellani on merkitystä. Osallisuus ja oma toimijuus vahvistavat nuoren tulevaisuudenuskoa, hyvinvointia ja resilienssiä eli kykyä kohdata muutoksia ja selviytyä vaikeuksista.

Yhteisöt voivat muodostua esimerkiksi asuinpaikan, harrastusten, opiskelun tai työelämän ympärille. Ratkaisevaa ei ole yhteisön muoto vaan sen toimintakulttuuri.

Huomaammeko uuden opiskelijan, harjoittelijan tai työntekijän? Kysymmekö, mitä hänelle kuuluu ja pysähdymmekö kuuntelemaan vastauksen? Annammeko hänelle mahdollisuuden osallistua, vaikuttaa ja kokea olevansa tarpeellinen?

Vastuu ei voi jäädä yksinäisyyttä kokevalle

Yksinäisyyttä kokevalta nuorelta ei pidä odottaa, että hän yksin löytää tiensä yhteisön jäseneksi tai ponnistaa ulos yksinäisyyden kehästä. Vastuu kuuluu meille kaikille: oppilaitoksille, työnantajille, esihenkilöille, työyhteisöille, päättäjille ja jokaiselle yhteisön jäsenelle.

Toimivat yhteisöt vahvistavat paitsi yksilön hyvinvointia myös ihmisten välistä luottamusta ja turvallisuuden kokemusta ja siten lopulta myös yhteiskunnan kykyä selviytyä muutoksista. Siksi yksinäisyyden vähentäminen ei ole vain nuorten hyvinvointikysymys. Se on myös kysymys siitä, millaista yhteiskuntaa rakennamme.

Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta ulkopuolisuudelle. Sen hinta on kohtuuton ennen kaikkea inhimillisesti, mutta myös yhteiskunnallisesti. Yksikin joukon ulkopuolelle putoava nuori on Suomessa liikaa.

Nuorten tulevaisuudenuskon vahvistamiseksi ja yksinäisyyden vähentämiseksi tarvitaan yhteiset talkoot, ja ne on aloitettava nyt. Keinoja on, jos meiltä löytyy tahtoa.

Yhteisöön kuuluminen ei ole etuoikeus. Se on hyvän elämän perusta.