Näkökulmia yksinäisyyteen oppilaitoksissa – asiantuntijat kommentoivat School to Belong -yksinäisyyskyselyn tuloksia 

Mitä vuoden 2026 School to Belong -yksinäisyyskyselyn tulokset kertovat oppilaitosten arjesta ja opiskelijoiden kokemuksista? Neljässä asiantuntijapuheenvuorossa kyselyn tuloksia tarkastellaan yhteisöllisyyden, opiskeluhuollon, yksinäisyyden taustatekijöiden ja eri-ikäisten opiskelijoiden näkökulmista. Yhteinen viesti on selvä: yksinäisyyden vähentäminen kuuluu koko oppilaitosyhteisölle. 

Yksinäisyyden vähentäminen on koko oppilaitosyhteisön tehtävä 

Opiskelijoiden yksinäisyys ja ulkopuolisuuden kokemukset eivät ole vain yksittäisten nuorten haasteita, vaan koko oppilaitosyhteisön hyvinvointiin vaikuttava ilmiö. Yksinäisyyskyselyn tulokset korostavat tarvetta yhteisille toimintatavoille, jotka vahvistavat opiskelijoiden osallisuutta ja aitoa kokemusta yhteisöön kuulumisesta. 

Tärkeä väylä tähän on opiskeluhuolto, erityisesti siihen kuuluva yhteisöllinen hyvinvointityö. Sen tavoitteena on rakentaa oppimisympäristöjä, joissa jokainen opiskelija tulee nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Samalla vahvistetaan opiskelumotivaatiota, vertaissuhteita ja turvallisuutta.  

Yksinäisyyden vähentäminen kuuluu jokaiselle oppilaitoksessa työskentelevälle. Opettajat, opiskeluhuollon sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset sekä muu henkilöstö kohtaavat opiskelijoita erilaisissa arjen tilanteissa ja voivat omalla toiminnallaan vahvistaa yhteenkuuluvuuden kokemusta. Tässä korostuvat ammattilaisten vuorovaikutustaidot sekä kyky kohdata opiskelija aidosti läsnä olevana, turvallisena aikuisena. Tarvitaan myös moniammatillista yhteistyötä, jossa eri toimijat yhdistävät osaamisensa opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Kun koko oppilaitosyhteisö sitoutuu yhteiseen vastuuseen, mahdollisuudet ehkäistä yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden kokemuksia vahvistuvat merkittävästi. 

Miia Laasanen, FT, dosentti, tutkimuspäällikkö, lääketieteellinen tiedekunta, Sote-akatemia, Turun yliopisto 

Yksinäisyyden taustalla olevat tekijät on tunnistettava 

Yksinäisyys koskettaa joka neljättä opiskelijaa, mutta jatkuvasti yksinäiseksi kokevia on 3,2 prosenttia kyselyyn vastanneista noin 9900 oppilaasta ja opiskelijasta. Luku on onneksi melko pieni, mutta silti liikaa. Tyttö- ja naisoletetuilla yksinäisyyden kokemukset ovat yleisempiä. Kyselyn vastaajien määrässä ei kerrota kyselyjen vastanneiden sukupuolta ja pohdittavaksi jää ovatko esimerkiksi tyttö- ja naisoletetut vastanneet kyselyyn aktiivisemmin. Esimerkiksi omassa oppilaitoksessani opiskelijoiden sukupuolijakauma painottuu selvästi tyttö- ja naisoletettuihin, joita on noin 70 prosenttia opiskelijoista. Jään myös pohtimaan, ovatko yksinäisyyttä kokevat herkempiä vastaamaan kyselyyn.   

Yksinäisyyden kokemuksen taustalla voi olla monia syitä, joihin olisi hyvä päästä käsiksi. Näkisin, että kyselyssä voisi olla hyvä kartoittaa myös niitä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa yksinäisyyden kokemuksiin. Kyselyn mukaan yksinäisyyden kokemukset lisääntyvät iän myötä. Tällöin taustalla saattaa olla kyse yksinäisyyden kehästä, joka voi muuttaa suhtautumista muihin ihmisiin ja ruokkia ajatusta siitä, että tilanne voisi koskaan muuttua paremmaksi. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, että rohkeus aloitteiden tekemiseen ja kanssakäymiseen loppuu kokonaan. Sulkeutuneeseen ja yksinäisyyteen vetäytyvään ihmiseen on muiden vaikea ottaa kontaktia, eikä ole selvää, haluaako toinen itseään lähestyttävän ja pyydettävän mukaan vai ei.   

Omassa oppilaitoksessani yksinäisyyden ehkäisemiseksi tehdään paljon töitä ja siihen on sitoutettu koko oppilaitoksen henkilökunta. Harva haluaa julkisesti tuoda esiin omaa yksinäisyyttään. Yksinäisyyden ehkäisemisen sijaan puhutaankin enemmän ryhmäyttämisestä ja sosiaalisen kiinnittymisen sekä turvallisuuden näkökulmasta. Ryhmäyttämistä tapahtuu esimerkiksi oppitunneilla, oppilaitoksen tapahtumissa ja nuoriso-ohjaajan johdolla erilaisissa tapahtumissa ja nuorille tarkoitetussa Breikki-tilassa.  

Yksinäisyyskyselyt ovat jatkossakin tarpeellisia, mutta yksinäisyyden vähentämiseksi on tärkeää tunnistaa myös ilmiöitä yksinäisyyden taustalla.   

Teija Ekholm, kuraattori, Alppilan lukio 

Kenelle oppilaitosyhteisö oikeasti kuuluu? 

Yksinäisyys ei katso ikää – mutta yhteiskunnan rakenteet näyttävät sitä joskus katsovan. School to Belong -ohjelman vuoden 2026 yksinäisyyskyselyn mukaan yksinäisyyden kokemukset lisääntyvät iän myötä, ja yli 20-vuotiaista yksinäisyyttä kokee jo lähes joka viides. Erityisen huomionarvoinen ryhmä ovat monikulttuurisen taustan omaavat yli 30-vuotiaat opiskelijat, jotka voivat kaivata arkeensa uusia ihmissuhteita, yhteisöjä ja mielekästä vapaa-ajan tekemistä. Samalla opiskelijoille suunnattu toiminta rajautuu valitettavan usein alle 30-vuotiaisiin. 

Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelijoiden ikähaarukka on laaja. Opiskelijoiden yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen on keskeinen osa yksinäisyyden ehkäisyä ja opintoihin kiinnittymistä. Oppilaitoksissa tehtävällä yksilöllisellä ja yhteisöllisellä työllä voidaan tukea ryhmäytymistä, sosiaalisten verkostojen rakentumista ja kokemusta yhteisöön kuulumisesta. Tämä edellyttää henkilöstön sitoutumista sekä yksinäisyyden ehkäisemisen huomioimista jo opintojen orientaatiovaiheessa. Työn tulisi olla tavoitteellista ja rakenteisiin integroituvaa, ei yksittäisten hankkeiden tai vapaaehtoisten toimintojen varassa. 

Oikea-aikaisella tuella ja suunnitelmallisella yhteistyöllä voimme rakentaa vaikuttavaa yksinäisyyttä ennaltaehkäisevää toimintaa. Samalla opiskelijoille syntyy luontevia kontakteja henkilöstöön, mikä madaltaa kynnystä hakea apua. Jos haluamme ehkäistä yksinäisyyttä, meidän on kysyttävä rohkeasti: kenelle yhteisömme tällä hetkellä oikeasti kuuluu? 

Mika Rouvinen, kuraattori, Suomen Diakoniaopisto 

Tervehtiminenkin on teko yksinäisyyttä vastaan 

Yksi School to Belong -ohjelman perusajatuksista on, että yhteisöllisyys vähentää yksinäisyyttä. Jos opiskelijat kokevat tulevansa hyväksytyksi osana luokkaa, ryhmää, kaveriporukkaa tai laajemmin koko oppilaitosyhteisöä, heillä on pienempi riski jäädä ulkopuoliseksi sosiaalisissa tilanteissa. 

Ensimmäinen askel yhteisöllisyyteen on tunne siitä, että tulee hyväksytyksi omana itsenään. School to Belong -yksinäisyyskyselyn vastaajista 76 % oli osittain tai täysin samaa mieltä väitteen ”Koen, että minut hyväksytään oppilaitoksessani sellaisena kuin olen” kanssa, kun taas 11 % oli osittain tai täysin eri mieltä. Yhteisöllisyyden kokemus tulee ilmi myös kysymyksissä ”Tunnen, että kuulun yhteisöön, joka välittää minusta” ja ”Tunnen olevani osa ystäväjoukkoa”. Opiskelijoista 14 % ei koe kuuluvansa yhteisöön ja 11 % ei koe olevansa osa ystäväjoukkoa. Voimme siis karkeasti arvioida, että joka kymmenes opiskelija kokee heikkoa kiinnittymistä tai osallisuutta oppilaitosyhteisöönsä, joka puolestaan altistaa heidät yksinäisyydelle. 

Yhteisöllisyyden rakentaminen on koko oppilaitoksen yhteinen asia. Opiskelijoista jopa 43 % vastaa myöntävästi väitteeseen ”Kutsun mukaan, jos huomaan jonkun olevan yksin”. Tämä osoittaa, että oppilaissa ja opiskelijoissa on suuri potentiaali yksinäisyyden vähentämiseen. Usein pienetkin asiat vaikuttavat: tervehtiminen on paitsi osa hyviä käytöstapoja, mutta myös helppo keino rakentaa yhteisöllisyyttä. 73 % opiskelijoista kertookin, että muut opiskelijat tervehtivät heitä päivittäin. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli: haitallista yksinäisyyttä kokevista opiskelijoista vain 27 % tulee tervehdityksi päivittäin, 22 % ei koskaan. Moni opiskelija tervehtiikin vain omia kavereitaan, ei muita. 

Pienillä arjen teoilla voidaan vahvistaa kokemusta siitä, että jokainen kuuluu yhteisöön. Tervehtiminen, mukaan kutsuminen ja toisen huomioiminen ovat tekoja, joihin jokainen oppilaitosyhteisön jäsen voi osallistua. 

Panu Janhunen, Oscar Lehtinen, Mikko Lievonen 

HelsinkiMission School to Belong -tiimin asiantuntijoita