HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander kutsuttiin mukaan MTV:n uuteen Sinustako kansanedustaja -vaaliohjelmaan tenttaamaan kansanedustajaehdokkaita heidän ajatuksistaan yksinäisyyden vähentämiseksi.
Nuoret aikuiset ovat Suomessa se ryhmä, joka kärsii eniten yksinäisyydestä, peräti 15 % prosenttia eli lähes joka kuudes kokee jatkuvasti yksinäisyyden tunnetta.
Arviolta miljoonalle suomalaiselle verkkopalveluiden käyttäminen ei ole arkipäivää. Suuri osa heistä on ikääntyneitä. Noin 300 000 yli 75-vuotiasta on ilman tietokonetta ja noin 500 000 yli 65-vuotiasta on ilman älypuhelinta.
Valtiovarainministeriön 2017 kaksivuotiskaudeksi asettama Digi arkeen -neuvottelukunta selvitti, miten digitalisaation yhdenvertaisuus voidaan taata Suomessa.
DNA:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan kymmenisen prosenttia suomalaisista kokee olevansa digitaalisesti eriarvoisia. Etenkin ikääntyneiden on vaikea pysyä kehityksessä mukana. HelsinkiMission ja DNA:n yhteistyöllä parannetaan seniori-ikäisten digitaitoja.
DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck sanoo tutkimuksen osoittavan, että digikelkasta putoaminen huolettaa kaikenikäisiä, vaikka huoli kasvaakin iän myötä.
Tutut kirjojen ystävät esittelevät itselleen merkityksellisen kirjan Minun kirjani -iltapäivissä. Vuorossa kevätkaudella 25.3. toimittaja Saska Saarikoski ja 29.4. historioitsija Teemu Keskisarja.
Tilaisuudet maanantaisin klo 15 HelsinkiMission juhlasalissa, Albertinkatu 33:ssa. Kahvitarjoilu. Ilmoittautumista ei tarvita, vapaa pääsy.
Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Helsinki City Running Day mahdollistaa yksityishenkilöille ja yrityksille uudenlaisen tavan osallistua hyväntekemiseen. Juoksun yhteyteen osallistuja tai osallistujaporukka voi perustaa oman keräyksen ja kutsua ystäväpiirinsä lahjoittamaan keräykseen.
Nuorten kriisipisteen hyväksi voi perustaa keräyksen – tai tukea jo perustettua keräystä – nettisivullamme oma.helsinkimissio.fi
HelsinkiMissio on sopinut uudesta merkittävästä yhteistyökumppanuudesta DNA:n kanssa. Haluamme yhdessä ehkäistä ikäihmisten digitaalista syrjäytymistä.
Valokuvaaja Johanna Kareen Kosketa minua -näyttely on esillä Sanomatalon Käytävägalleriassa 14.–27.2. Näyttely on toteutettu yhdessä HelsinkiMission kanssa.
Johanna Kareen (s. 1965) Kosketa minua -näyttely paljastaa ihmisen perustarpeen tulla kohdatuksi. Kare esittelee näyttelyssä kokoelman mustavalkoisia henkilökuvia.
Tallink Silja järjestää hyväntekeväisyyshuutokaupan Silja Serenadelta ja Silja Symphonylta uudistusten myötä poistetuista esineistä ja huonekaluista. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan HelsinkiMissiolle.
Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?
Käyn yllättävän usein läpi tämänkaltaisia kysymyksiä nuorten kanssa työssäni HelsinkiMission Nuorten kriisipisteessä. On tavallista, että nuori on pitkään pohtinut oikeuttaan ja mahdollisuuksiaan saada ulkopuolista keskustelutukea. Tai hän on hakenut apua, mutta kokenut sen saamisen haastavaksi. Pohdintoihin liittyy hankalia tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä, pelkoa ja epävarmuutta.
Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?
Sosiaalitieteilijä Brené Brownin tutkimus tulee lähelle omaa työtämme yksinäisyyden parissa. Hän on perehtynyt ihmisten kertomuksiin tunteista, jotka liittyvät läheisesti yksinäisyyteen ja ystävyyteen: häpeää ja sen voittamista, haavoittuvuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, sekä kaikista tärkeintä, luottamusta. Brown on tutkinut erityisesti ihmisiä, jotka osallistuvat omaan elämäänsä niin sanotusti täysin sydämin.
Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi? Kohtuullisuuden ja kohtuuttomuuden erottaminen toisistaan on vaikeaa, kun elämä täyttyy ulkoa päin tulevista paineista ja oman mielen ankarista vaatimuksista.
Kun elämä muuttuu suoritusten kanssa kamppailuksi, on aika pysähtyä miettimään, mistä itselle hyvä ja mielekäs elämä koostuu. Pysähtyminen omien tarpeiden ja tunteiden äärelle on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, jos täydellisyyttä tavoitteleva elämäntapa yhdistyy ankariin itsekriittisiin ajatuksiin.
Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn. Kun yksinolo muuttuu jatkuvaksi yksinäisyydeksi, siitä tulee ahdistava tunne ulkopuolisuudesta – välittääkö minusta kukaan, kuuleko kukaan minua, tulenko nähdyksi?
Erityisesti juhlapyhät ahdistavat yksinäisiä ihmisiä. Kun muut odottavat innolla juhlaa ja perheaikaa, yksinäisellä ei ole ketään, jota odottaa.
För en tid sedan läste jag en intressant artikel om den brittiske hjärnkirurgen Henry Marsch. Han berättade om sitt krävande jobb, sin fru, sitt samarbete med kolleger. Jag rev ut artikeln som pryddes av en stor bild av Marsh.
Urklippet låg vid min säng och varje morgon studerade jag hans ansikte, främst hans panna som var full av rynkor på längden och på tvären. Ett rutverk av rynkor som fortsatte ner mot munnen och halsen och som innehöll nyfikenhet, åldrande, karaktärsdrag. Ett sympatiskt och tilltalande erfaret ansikte.
Jag har fått en hyresgäst. Det är en kvinna med hög röst, bestämda åsikter, ivrig tv-tittare, anlag för narkolepsi (jag hittar henne ofta sovande på min säng), en person som skriver listor om de mest triviala saker. Uppenbarligen har hon dåligt minne och måste påminna sig själv om att äta, promenera, lyssna på nyheterna i radio.
Nu har hon försatt sig i verkligt trångmål som påverkar både hennes och mitt humör. Hon har köpt sig en ny dator, som om den gamla inte varit tillräckligt fin för henne. Det var den förstås inte heller, den krånglade och bråkade och hon lärde sig en massa svärord på kuppen.
Jag är besatt av en orosande som springer omkring i min kropp, klättrar på ryggraden, kittlar mig under fötterna, rör om i mitt huvud som om den var vispen i gröten. Jag har inte bjudit in den. Jag föddes med den.
Den vaknar före mig på morgonen. När jag vaknar sitter den på min bröstkorg, blockerar andningen och gnuggar händerna. ”Är det inte något du har glömt?” frågar den illvilligt. ”Hade du inte lovat någon att vakna i tid idag, så att ni skulle hinna träffas på stan? Eller var det på bio ni skulle gå? På en tidig föreställning? Om du skyndar dig riktigt ordentligt så kanske du hinner.”
Jag minns dina signaler helt stumma
Hur jag tystades ner till noll minus allt
Och att du krävde min skamskit
För att ömsa mig bit för bit tusenfalt
Då jag var mindre fanns det många emotionella yttringar som länge förblev främmande företeelser för mig. Jag minns hur jag hängde i trappräcket vid källaringången till vårt hus och grubblade över stress. Hur kändes huvudvärken som så många vuxna, speciellt mammor, så ofta led av? Jag knep ihop ögonlocken till små skrutt och pressade alla kroppens muskler för att skapa ett enormt lufttryck i huvudet. Den eftersträvade värken uteblev. Istället blev jag bara yr och plommonröd i ansiktet. Sedan gick jag in och åt en smörgås.
Aiemmin neljästi vuodessa ilmestynyt HelsinkiMissio-lehti on uudistunut #Myötätuntouutisia-verkkolehdeksi. Lue verkkolehteä helsinkimissio.fi/myotatuntouutisia
HelsinkiMissio järjestää muutaman matkan vuodessa. Italian Assisissa on järjestetty kesäseminaari jo useiden vuosien ajan.
Lisäksi järjestämme Viroon matkoja kerran vuodessa. Luennot, opastukset, keskusteluryhmät, musiikki ja yhteiset tilaisuudet kuten aamuviritykset tai illanvietot tekevät matkasta monella tavalla rikastuttavan kokemuksen.
Osa matkojen tuotosta käytetään yksinäisten vanhusten auttamiseen.
