”Leenojen ja Mikkojen” – sinun merkityksesi nuorelle työntekijälle 

Valmistuttuani 23-vuotiaana muutin työskentelemään kaupunkiin, josta tunsin entuudestaan vain yhden ihmisen. Uuden elämän ja työn aloittaminen täysin uudessa ympäristössä tuntui samaan aikaan jännittävältä ja kiehtovalta mutta myös hiukan pelottavalta.  

Jäätyäni itsekseni uuteen kotiini muuttokuorman kanssa, vatsassani tuntui puristavalta.  Asuin ensimmäisen kerran elämässäni ilman kämppistä tai perhettä.  Tärkeät ystävät olivat kymmenien tai satojen kilometrien päässä.  

Tunsin usein epämääräistä tyhjyyden ja irrallisuuden tunnetta sekä levottomuutta. En olisi osannut silloin tunnistaa näitä osaksi yksinäisyyden kokemusta. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että koin silloin usein syvää yksinäisyyttä.   

Leena kohtasi minut Annena 

Uudessa työpaikassa olin työyhteisön nuorin. Minuun suhtauduttiin ystävällisesti, mutta ajoittain tunsin, että minut nähtiin ikäistäni nuorempana. Työkaverini Leena oli minua lähes puolet vanhempi. Hänellä taisi olla muistissa miltä oli tuntunut aloittaa nuorena monella tavalla uutta elämää. Leena otti minut sydämellisesti vastaan, asettui rinnalleni, kyseli kuulumisiani, johdatti minua työyhteisöni tapoihin ja käytäntöihin. Hän oli tukenani ja kannusti tarvittaessa rajojen asettamiseen työympäristössä.  

Leena kohtasi minut Annena ja oli kiinnostunut siitä, kuka olin persoonana enkä pelkästään työntekijänä. Ikäeromme tuntui merkityksettömältä tutustumisen jälkeen. Leenalla oli tosi tärkeä rooli siinä, miltä minusta työpaikalla tuntui ja että jäin työyhteisöön. Kotiuduin pikkuhiljaa uuteen kaupunkiin, vaikka koin aluksi vahvaa yksinäisyyttä myös työympäristössä.  

Joka kolmas nuori työntekijä kokee yksinäisyyttä työympäristössään. Aina omaa epämääräistä oloa ei ole helppo tunnistaa yksinäisyyden kokemukseksi eikä sen sanoittamiselle löydy välttämättä selkeitä ilmaisuja.  Yksinäisyyden kokemus saattaa tuntua esim. suruna, hiljaisuutena, ulkopuolisuutena, erilaisuutena, näkymättömyytenä, epävarmuutena tai ahdistuksena.  

Työkavereilla, kuten ”Leenoilla”, ”Mikoilla” tai ”Myrskyillä” on todella iso merkitys yksinäisyyden vähentämisessä nuorten työntekijöiden elämässä. ”Leenojen, Mikkojen tai Myrskyjen” ei tarvitse olla superihmisiä varustettuina supertyökaveritaidoilla, tavallinen riittää.  

Millaista sinulla oli alle 30-vuotiaana työelämässä? 

Riittää, että muistutat mieleesi, millaista sinulla oli alle 30-vuotiaana työelämässä. Mitä olisit silloin itse kaivannut tai toivonut työkavereiltasi? Mitä olisit toivonut heidän ymmärtävän elämänvaiheesta, jossa moni asia muuttuu samanaikaisesti ja on paljon uutta omaksuttavaa? Miten olisit toivonut sinua kohdeltavan ja arvostettavan silloin? Miltä sinusta tuntui silloin kysyä asioita tai apua työkavereilta? Mitkä asiat silloin tuntuivat tekevän työkavereista helposti lähestyttävän? Mitkä asiat eivät tuntuneet hyviltä? 

Yksinäisyyden kokemusta työympäristössä vähentää nähdyksi ja kohdatuksi tuleminen. Se, että tervehditään, kysellään kuulumisia ja pidetään aktiivisesti yhteyttä joko kasvotusten tai eri viestivälineiden avulla.  Pyydetään mukaan lounaalle tai tauolle. Nämä ovat kaikkien työkavereiden tehtäviä, vaikka ei olisikaan vastuuta uuden työkaverin perehdyttämisestä tai esihenkilöydestä.  Me kaikki kaipaamme arvostusta riippumatta työkokemusvuosistamme.  

Miten sinä voit osoittaa arvostusta nuoria työkavereita kohtaan?  

PS Kiitos Leena, et ehkä arvannut miten suuri merkitys sinulla oli nuorelle Annelle ja millaisen esimerkin minulle näytit työkaverin kohtaamisen taidosta.  

HelsinkiMission Work to Belong -ohjelmaa on kehitetty vuodesta 2021. Ohjelma on tiettävästi maailman ensimmäinen, jossa vähennetään yksinäisyyttä työyhteisöissä. Work to Belong -ohjelma on Euroopan unionin rahoittama – NextGenerationEU.