Blogi

Perhepalveluiden päällikkö Kari Koponen

25.1.2023

Nykyisä puhuu ja pussaa

Vuonna 2023 on ihan ok, että isä viettää aikaa lapsensa kanssa. Lastenrattaita työntävää miestä ei katsota kummeksuen, eikä hän ole ainoa lajinsa edustaja perheille suunnatuissa palveluissa ja kohtaamispaikoissa.

Isät osallistuvat perhevalmennukseen ja synnytykseen, jännittävät ensimmäisen imetyskerran onnistumista sekä hampaan puhkeamista. He hoitavat lastensa neuvolakäyntejä, ovat kiinnostuneita lapsen kasvun ja kehityksen seuraamisesta sekä valvovat kasvukipuisen vuoteen äärellä.

Isät vievät lapsiaan päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin, osallistuvat vanhempainiltoihin sekä vapaaehtoistoimintaan lapsensa harrastuksen mahdollistamiseksi. Isät kuuntelevat lastensa huolia, auttavat lapsiaan kaverisuhteiden onnistumisessa, koulutehtävissä sekä uravalinnoissa.

Isät kertovat lapsen kanssa vietetyn ajan olleen elämän parasta aikaa ja haluavansa olla lapsensa kanssa yhdessä, mukavan tekemisen äärellä. Usean isän ja lapsen ensimmäinen yhteinen harrastus on osallistuminen johonkin säännölliseen toimintaan. Etäisät kertovat säännöllisen lapsiperhetoiminnan olevan pelastus isä-lapsisuhteelle: on selkeä aika ja paikka tiedossa, minne lapsen kanssa mennä. Siellä saa vertaistukea ja mahdollisuuden oppia sekä saada vinkkejä omaan vanhemmuuteensa toisten vanhempien ja heidän lastensa välistä vuorovaikutusta seuraamalla.

Albertin olohuone tuo helpotusta isäarkeen. Piristi nähdä muita samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja huomata, etten ollut ainoa isä. Helpotti tulla pienestä kaksiosta tilavaan olohuoneeseen touhuamaan lapsen kanssa.”

HelsinkiMission asiakas

Nykymies puhuu: HelsinkiMission perheiden keskusteluapuun hakeutuneista 35 prosenttia on miehiä. He hakevat apua ja neuvoja hankaliin ihmissuhteisiin, parisuhteeseen, eroajatuksiin, vanhemmuuden kysymyksiin, huoleen tulevaisuudesta.

Yhteisöllisessä Albertin olohuoneessa on isien osuus ollut myös tasaisessa kasvussa. Jo noin kymmenes kävijä on isä. Yhä useampi isä kertoo olevansa perhevapaalla ja haluavansa käyttää ajan lapsensa kanssa yhdessä oloon sekä isä-lapsisuhteen vahvistamiseen.

HelsinkiMission perheiden keskusteluapuun hakeutuneista 35 prosenttia on miehiä.

Myös eri kulttuuritaustaisten isien määrä on kasvussa. He kiittävät mahdollisuudesta päästä jakamaan vanhemmuuden kokemuksia muidenkin kuin oman kumppanin kanssa, myös englannin kielellä.

Hyvät isät: olkaa ylpeitä isyydestänne, osallistukaa perhearkeen ja jakakaa vanhemmuuden ilot ja surut vanhempien kesken, toisianne tukien. On myös tärkeää hakea ja pyytää ajoissa ammattiapua, jotta ette jää yksin.

Perhepalveluiden päällikkö Kari Koponen

25.1.2023

Saattaisit kiinnostua myös näistä

Yhdessä yksin?

Tukea perheille vapaaehtoisilta

HelsinkiMission vapaaehtoiset antavat perheille arvokasta tukea arjen apua Uudessa lastensairaalassa