×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Korona vei vauvaperheiltä vertaistuen - Ninni sai keskustelukaveriksi perhementorin

#Myötätuntouutisia

Korona vei vauvaperheiltä vertaistuen - Ninni sai keskustelukaveriksi perhementorin

Kuva: Jani Laukkanen

Perhementorisuhteen syntyyn ei tarvita ongelmaa. Sysäyksenä voi olla vaikkapa vain halu ”jaaritella kaiken maailman asioista” jonkun jo elämänkokemusta omaavan kanssa.

Kun Ninni, 29, ja perhementori Emilia, 41, tapaavat, nauru on herkässä. Tyytyväisiltä vaikuttavat myös syöttötuolissa punaista muovilapiotaan pureskeleva Ninnin tytär Miina ja pöydän alla toimittajan kenkää järsivä Emilian koiranpentu Tosca.

Se on tapaamisten tarkoituskin: tuottaa hyvää oloa kaikille mukana olijoille.

Enemmän kuin vertaistukea

Ninni löysi HelsinkiMission mentoritoiminnan, kun korona pysäytti Helsingin kaupungin perhekerhot. Toiminnasta vinkattiin sähköpostilla.

Kynnys lähteä mukaan oli matala.

– Perhekerhosta sai vertaistukea, siellä käytiin läpi vaippamerkit ja muut käytännön jutut. Sitä löytyy edelleen tuutin täydeltä Facebookista ja vauvapalstoilta. Tuntuikin kiinnostavalta ajatukselta, että tässä on tarjolla jotain muuta, Ninni kertoo.

– Mukaan lähtiessäni elin vauvakuplassa. Toivoin huomaavani, että maailma pyörii ympärillä, vaikka itse on vain kotona. Ja että välillä voi puhua jostain muustakin kuin lapsista. Sitä me ollaan kyllä tehtykin.

Joillekin kynnyskysymykseksi saattaa tulla se, että mentorointisuhteeseen sitoudutaan vuodeksi; elämäntilanteet kun voivat muuttua. Ninni taas pitää säännöllistä ”vapaaehtoista pakollisuutta” nimenomaan hyvänä: elämään tulee säännöllisyyttä.

Syksy on tosin tuonut elämänmuutoksia myös heidän perheeseensä: Ninni itse aloitti opiskelut, ja Miina meni hoitoon. Mentorisuhde on silti tarpeellinen.

– Nyt se tasapainottaa elämää, pysäyttää, ettei uusi arki ei vie täysin mennessään.

Ei ihan kylmiltään mentoriksi

Emiliasta tuli perhementori vuonna 2017. 

– Olin joskus aiemmin ajatellut vapaaehtoishommana vanhusten tukemista, mutta sitten kaverin kaverin kanssa tuli juttua tästä mahdollisuudesta. Kiinnostuin siitä heti.

Opit mentoroinnin perusasioista ja -työkaluista sai päivän mittaisesta koulutuksesta. Siellä sai myös kysellä kokeneelta mentorilta hyvinkin konkreettisista asioista.  

Koulutukseen voi hakea mielenkiinnon pohjalta. Koulutus- tai työtaustalla ei ole merkitystä eikä koulutuksen käyminen vielä sido mihinkään.

– Perhementori on nimenomaan arjen tarpeita varten. Jos vastaan tulee isompia haasteita, HelsinkiMissiosta löytyy ammattilaisia, joihin voi ottaa yhteyttä, niin mentori kuin mentoroitavakin.

Järjestön koordinaattori on myös mukana ensimmäisessä tapaamisessa, ja järjestö pysyy taustatukena koko vuoden ajan. Lisäksi mentoreille järjestetään muutaman kerran vuodessa ryhmätyönohjausta.

Emilialle homma tuntui omalta heti. Tunne vain vahvistui, kun ensimmäinen mentorisuhde käynnistyi parin kuukauden päästä.

– On kiva tutustua uusiin ihmisiin. Ja tietysti on huikeaa, että voi olla avuksi – ihan vain sillä, että on läsnä ja kuuntelee.

Vähän kuin sokkotreffit

Ninnin ja Emilian ensimmäinen tapaaminen viime keväänä oli kuin ”ensitreffit alttarilla”: parit oli hakemusten pohjalta sovittanut yhteen HelsinkiMission työntekijä.

– Heillä on siihen kovaa ammattitaitoa. Minulla on ollut kolme suhdetta, jotka kaikki ovat olleet todella hyviä matcheja – hyvin erilaisia, mikä on ollut valtava rikkaus, Emilia painottaa.

Tosin toiveitakin on saanut esittää puolelta ja toiselta. Emilia toimii mieluusti pikkulapsiperheissä, koska hänellä ei ole omia lapsia. Ninni taas halusi itseään jonkin verran vanhemman mentorin, jolla olisi jo vähän elämänkokemusta. 

– Kaverit ja vertaisryhmät ovat aika lailla minun ikäisiäni. Ajattelin, että ikä tuo uudenlaista näkökulmaa vaikkapa asioiden mittasuhteisiin, Ninni pohtii.

Emilia tietää kokemuksesta, että alkuun aina vähän jännittää, toimivatko kemiat.

– Kukapa haluaisi heti luovuttaa, mutta jos yhteyden syntyminen tuntuu täysin mahdottomalta, siihen ei tarvitse lähteä.

Ninnin ja Emilian kohdalla tätä pelkoa ei todellakaan ollut.

– Tapasimme ekan kerran kello 17. Yllätyin, kun kello oli ensimmäistä kertaa vilkaistessani jo melkein seitsemän. Puhuttavaa oli riittänyt. Vaivautunutta hiljaisuutta ei tullut silloin, eikä ole tullut sen jälkeen, Emilia muistelee.

– Minua kyllä jännitti etukäteen, kun sain tietää, että Emilia korkeasti koulutettu ja asiantuntijatyössä, että jos hän on liian… Mutta ei hän ole, Ninni nauraa.

– Aina kun on nähty, on ollut kivaa.

Vanhempia varten

Tapaamisia on keskimäärin joka toinen viikko.

– Puhumista, kahvittelua, hiekkalaatikkoa, kävelyjä. Ihan fiiliksen ja tarpeiden mukaan – korona-aikana pääasiassa ulkona, Ninni luettelee.

Joukon kokoonpanon mukaan voidaan myös mennä leikkipaikkaan, luistelemaan, harrastamaan, mikä vaan kaikille sopii.

Emilian edellisessä perheessä oli pienet kaksoset. Siellä aikaa kului paljon kotona leikkimiseen.

– Se sopi minulle, ja perheen äidille vapautui aikaa kotihommille, jotka muuten olisi pitänyt tehdä kiireessä toisella kädellä. 

Koska toiminnassa on mukana monenlaisia perheitä, ovat vanhempien tarpeetkin moninaiset. Mutta lastenhoitopalvelusta ei ole kyse.

– Mentori on ennen kaikkea vanhempien tuki ja turva. Tosin siitä hyötyy toki koko perhe, Emilia korostaa. 

Ninnin ja Emilian tapaamisia raamittavat tällä hetkellä vuosi ja kolme kuukautta vanha Miina ja viisikuinen Tosca-koira. Ninnillä on jo mielessä idea seuraavaan tapaamiseen. Emilian sitkeistä uteluista huolimatta hän ei paljasta siitä muuta kuin että mukaan pääsevät jälleen myös Tosca ja Ninnin Madde-koira.

Tärkeää ”jaarittelua”

Toukokuussa alkanut suhde on vasta alkumetreillä. Mikä tämänhetkisen kokemuksen perusteella on ollut erityisen tärkeää: hyvä seura vai viisaat neuvot? 

– Viisaita neuvoja et varmaan ainakaan ole saanut, Emilia nauraa.

– No minulle on tärkeää, että voi vaan jaaritella jonkun kanssa. Keskustelut perheenjäsenen tai hyvän ystävän kanssa olisivat toisenlaisia, olisi enemmän samoja lähtökohtia ja ennakko-odotuksia. Näin saa asioihin uutta näkökulmaa, Ninni pohtii.

Vapaaehtoisena toimimisessa tärkeää on kokea se omaksi.  

– Tätä pitää haluta tehdä ihan oikeasti, ettei se ole pakkopullaa vaan kivaa. Silloin tästä saa paljon enemmän kuin antaa, Emilia vakuuttaa.

Mikään ei onneksi estä niin haluttaessa jatkamasta yhteydenpitoa myöskään tuon ”pakollisen” vuoden jälkeen.

 
Hae perhementoria

Tule vapaaehtoiseksi

Tilaa #Myötätuntouutisia-uutiskirje

Tilaa #Myötätuntouutisia-uutiskirje

 

Tilaamalla sähköisen uutiskirjeemme saat uusinta tietoa HelsinkiMission toiminnasta ja auttamistavoista. Voit milloin tahansa perua viestinnän.

Uutiskirjeen tilaajan tiedot tallennetaan HelsinkiMission asiakasrekisteriin. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille toimijoille.

Kiitos tilauksesta!

Saat uutiskirjeen jatkossa sähköpostiisi.