Olla oikeassa paikassa
Blogi
Istun akateemisessa juhlapöydässä mieheni avecina vieressäni arvovaltainen kutsuvieras, silloinen valtiovarainministeri. Hetken aikaa muiden kanssa juteltuaan hän kääntyy lämpimästi ja uteliaasti puoleeni: ”Kukas sinä olet?” Häkeltyen kerron nimeni jatkaen: ”Olen hänen kanssaan”, osoittaen miestäni, ”hänen seuralaisensa.” Soperran jotain mieheni työtehtävästä ja roolista juhlapuhujana. Väistän huomiota mieheni selän taakse. Turvassa, huokaisen mielessäni, kunnes kuulen: ”Niin, niin”, ministeri vastaa edelleen lempeästi hymyillen, ”Mutta, kuka sinä olet?” Mieleni lyö tyhjää. Kerron mitä opiskelen ja roolistani ylioppilaskunnan hallituksessa. Keskustelu välillämme tyrehtyy nopeasti, mutta kysymys ja sen aiheuttama tunne jää pyörimään mieleeni.
”Kuka sinä olet?” Tärkeä kysymys, johon vastaaminen on hetkittäin helppoa, välillä vaikeaa tai jopa kiusallisen mahdotonta. Kysymys, johon saa kulumaan yhden ihmiselämän. Kuka minä ja sinä olemme hetkissä, joissa emme ole sosiaalisissa rooleissamme, vaan edustamme itseämme. Miten se tapahtuu? Sillä lopulta kaikki sosiaaliset roolit ovat nimensä mukaisesti rooleja. Ne vaihtuvat, ne voidaan pyyhkiä pois, tavalla tai toisella. Minkälaisia valintoja ihmisinä teemme liittyäksemme toisiimme vai teemmekö mitään? Valitsemalla, etten vielä tänään tee näitä itseäni koskevia valintoja, olen silti tehnyt valinnan.
Oman ja yhteisen tarinan löytäminen
HelsinkiMission teettämässä työelämää koskevassa kyselyssä kävi ilmi, että yksinäisyys ja ulkopuolisuus koskettavat erityisesti nuoria aikuisia: 15 % vastaajista koki yksinäisyyttä työyhteisössä melko usein tai jatkuvasti, kun vastaajien keskiarvo oli 9 %. Lisäksi hälyttävän suuri osa, lähes kolmannes 18–29-vuotiaista vastaajista oli kokenut työyhteisössä sosiaalista ulossulkemista (Kantar, 2022)*. Samansuuntainen tulos tulee esille korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointitutkimuksessa: yli puolet opiskelijoista kokee yksinäisyyden lisääntyneen (KOTT, 2011). On tyypillistä kokea yksinäisyyttä elämän taitoskohdissa, kuten opintojen ja työuran alussa. Olemme etsimässä vastauksia, tai oikeammin hakemassa oikeita kysymyksiä, emmekä vielä vastausten äärellä.
Nuoressa aikuisuudessa on tärkeä kehityksellinen tehtävä alkaa kuulua enemmän itselleen, jotta voi kuulua myös muille. Alamme tehdä yhä enemmän itseä koskevia tärkeitä valintoja, etsimme omaa paikkaamme yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Tähän muista irtautumisen ja liittymisen, erilliseksi ja yhteen tulemisen vuoropuheluun kuuluu sekä yhteenkuuluvuuden, että yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne. Pitkittynyt yksinäisyys on tätä hetkittäistä yksinäisyyttä syvempi ja itseä negatiivisesti määrittävä kokemus, joka alkaa nakertaa minäkuvaa ja vie pohjaa sosiaaliselta identiteetiltä. Vakava yksinäisyys voi saada aikaan omaan peilikuvaan pysyvältä tuntuvan särön. Silloin ei tunnu lainkaan kelpaavan itselleen eikä muille. Jos jäämme liian pitkäksi aikaa yhteisen ja jaetun osallisuuden, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden maailman ulkopuolelle, on hyvin vaikea liittää omaa tarinaansa yhteen, saati yhteiseen tarinaan.
Rohkeuden ja myötätunnon kehittäminen
Yhdessä oppiminen on termi, joka on alkanut kuulostaa itseään toistavalta hokemalta. Yhdessä oppiminen ja ohjautuminen on kuitenkin sosiaaliselle identiteetillemme elintärkeää niissä yhteisöissä, joissa arkisesti toistemme kanssa aikaa vietämme ja elämme, kuten työelämässä. Yhdessä voimme myös todentaa ihmisyytemme ydintä: tarvetta kuulua yhteen sekä olla itsellemme ja riittävän tärkeitä, ylipäätään olemassa olevia. On konteksti sitten kahvipöytä akateemisissa juhlissa tai työelämässä.
Olen leikitellyt ajatuksella, että olisinkin vastannut Suvi-Anne Siimekselle: ”Jaa-a, hyvä kysymys. Olen vasta selvittämässä, kuka oikein olen. Olen elämälle utelias, ja samalla vähän pelokas, kun en vielä yhtään tiedä, minne elämä kuljettaa. On niin paljon vaihtoehtoja mistä valita. Miten valita oikein? Mistä Sinä Suvi-Anne tiesit, tunnistit oman polkusi?” Se olisi ollut ihan erilainen kohtaaminen. On kuitenkin paljon helpompaa katsoa tilannetta ulkopuolelta vuosien jälkeen ja nähdä valintojen vaihtoehdot, kuin elää hankalalta tuntuvaa tilannetta todeksi.
”Kehitä riittävästi rohkeutta, jotta voit pitää itsesi puolia. Ja pidä sitten jonkun toisen puolia”, ohjeisti viisaasti runoilija ja ihmisoikeusaktivisti Maya Angelou. Uteliaisuudella ja myötätunnolla voimme luoda työyhteisöjä, joissa hyvät kysymyksemme kannattelevat ja rohkaisevat, lisäävät luottamusta, että olemme lopulta juuri nyt aivan oikeassa paikassa.
