Sinulta ja minulta tarvitaan tekoja nuorten unelmien puolesta!

Nuoruuteen kuuluu etsintä, kapinointi ja kantapään kautta oppiminen, ainakin hyvin monen nuoruuteen. Jokaisen ihmisen on jossain vaiheessa elämäänsä käytävä läpi kehittymisen tuska ja ilo. Kaikki ei mene, niin kuin toivoisi tai on itse suunnitellut. Se, ettei ole oikein suunnitellut mitään ja kaikki näyttää epäselvältä ja epävarmalta, sekin on valtaosalle meistä tuttua jossain vaiheessa elämää.

Omista nuoruuden kuohuista on aika kullannut muistot ja muuttanut ne tasaisemmiksi kuin mitä ne oikeasti olivat – valtavia tunteita, joita ei oikein kukaan, ainakaan lähipiirin vanhemmat, tuntuneet ymmärtävän tai aina hyväksyvän. Silti elämä antoi aikaa kehittyä ja kasvaa. Ajoittainen epätoivo ja synkkyys ei tarvinnut diagnoosia ja lääkkeitä, vaan kuuntelijaa ja kannustusta.

Nuorten hyvinvointi on Suomessa heikentynyt; nuorten kokema yksinäisyys lisääntynyt ja syventynyt hälyttävästi. Ahdistus tulevaisuudesta, huoli pärjäämisestä syövät unelmia – tutkimukset ja kyselyt kertovat karua tarinaa. Itsetunnon vahvistumisen sijaan se on musertumassa, usko tulevaisuuden huimiin unelmiin ja omiin mahdollisuuksiin on hiipumassa. Miksi? Syyt ovat varmasti yhtä moninaiset kuin maailma on nyt kompleksinen.

Välitämmekö oikeasti tarpeeksi?

Ajattelen, että meidän kaikkien aikuisten olisi nyt tärkeää pysähtyä ja katsoa peiliin. Välitämmekö oikeasti tarpeeksi? Jos, niin miten ja näytämmekö sen? Vaikka mitä väittäisimme, ennen omassa nuoruudessa oli monella tavoin helpompaa. Vaikeuksia ja vastoinkäymisiä oli varmasti silloinkin, mutta…

Ei pitänyt olla paras versio itsestään vuorokauden ympäri, ympäri vuoden. Oli sallittua olla vaan, löhöillä vaikka mummolan sohvalla, muilta tavoittamattomissa. Tai lukea Aku Ankkaa voileipäkeksejä murustaen tukka pystyssä meikittömänä – ei kuvia, ei raportteja muille, ihan vain omaa aikaa ja sallittua oleilua. Juttelu ja jopa kiihkeät väittelyt ihan kasvokkain kavereiden ja läheisten kanssa. Usein kuuli, että: ”Kyllä se siitä, asiat järjestyvät kyllä” ja muuta niin kovin tavallista, mutta tärkeää. Se loi turvallisuutta ja uskoa huomiseen sekä omaan itseen.

Jokaisella nuorella on oikeus unelmiin

Ei nuori ole valmis tai itsepärjäävä – kysyn, onko lopulta kukaan meistä? Olisiko nyt aika vihdoin sallia nuoruus kehitysvaiheena, jota meidän kokeneempien tulee tukea kaikin mahdollisin keinoin. Kerrotaan nuorelle, omalle ja vieraalle, että kyllä huominen kantaa ja että unelmat ovat unelmoimisen arvoisia ja hyvin, hyvin tärkeitä! Matkan kuoppaisuus ja kaatuminen kuuluvat elämään, mutta aina kannattaa nousta. Unelmiin on ihan jokaisella oikeus, oli nykytilanne mikä tahansa, ja me aikuiset autamme matkalla.

Mitä mieltä sinä olet? Olemmeko valmiita tekoihin nuoren puolesta?