Sydän ei saa kovettua

Itku alkoi nyyhkytyksistä, sitten siihen liittyi muita. Se ryöpsähteli, pidättelyä vastustaen. Se teki kuullut sanat todeksi. Sydän ei saa kovettua. 

Olin juuri kuullut nuo sanat Ukrainan sodan vuosipäivän ekumeenisessa jumalanpalveluksessa. Itku ja suru kantautui penkkirivistä takanani. Piispa Teemu Laajasalo muistutti, että meillä ihmisillä on lähes ääretön kyky sopeutua. Totumme uutisiin, elämän järkkymiseen.

Mutta sydämemme ei saa kovettua, emme saa hyväksyä vääryyttä tai unohtaa kärsimystä. Jokainen läsnäolija toivoi, ettemme enää tapaisi uuden vuosipäivän myötä, vaan saisimme pian iloita sodan päättymisestä.

Sydän hymyilee

Nuorten kasvot ovat nauravaisia, ne kertovat onnistumisen ja ilon tunteista. Olen tässä ja nyt – minulla on paikka. Nuorten valmentajat kertovat, miten jokainen nuori kohdataan, otetaan mukaan hyvään joukkoon. Siellä kaikki nähdään, kaikkia kuullaan, jokainen on joukon jäsen. Nuoria halataan heidän esiintymisensä jälkeen, ei toksista maskuliinisuutta, vaan aitoa välittämistä ja rohkeutta näyttää tunteita.

Pala nousee kurkkuun niin minulla kuin monella muullakin. Lähiösalimme Vantaan Gettogymi ehkäisee nuorten väkivaltakäyttäytymistä. Se on toiminut kaksi vuotta, ja seminaarissa pysähdyimme katsomaan, mitä olemme saaneet aikaan. Paljon hyvää. Olemme oikealla tiellä. Sydän hymyilee.

Sydän pysyy avoimena

”Voiko tänne tulla?”
”Tervetuloa, käy peremmälle.”

Kysyjä on iäkäs, kumaraselkäinen mies. Tilaisuus on kutsuvieraille, mutta mukaan mahtuu aina. Olemme HelsinkiMission uudessa toimipaikassa Sörnäisissä. Tila on kutsuva ja ihmiset ystävällisiä. Täällä kuunnellaan, autetaan ja kohdataan. Sinut, sellaisena kuin olet. Tila täyttyy toiminnasta ihmisten tarpeiden mukaan. Kohtaamisten keskus on se “yksi luukku”, josta saa sekä seuraa, keskusteluapua että mahdollisuuden kuulua joukkoon.

Sydän ei kovetu, jos pidämme siitä huolta. Kukaan ei tee sitä puolestamme – se on meidän vastuumme ja ainutlaatuinen kykymme.