Vanhuus on katsojan silmissä

Vanhuus on katsojan silmissä

Kronologisesti iäkäs HelsinkiMissio on edelleen henkisesti hyvässä terässä. 140 vuottaan juhliva järjestö käynnisti toimintansa suutarimestari Melaselta vuokratussa kolmen huoneen ja pesutuvan käsittävässä rakennuksessa vuonna 1883. Tuolloin järjestö tunnettiin nimellä Helsingin kaupunkilähetys ja sen tehtävänä oli köyhien ja sairaiden auttaminen. Avuntarvitsijoita oli paljon; Melasen majaan pahamaineisessa Punavuoressa ahtautui kerrallaan jopa sata henkeä. Vuosikymmenten varrella kaupunkilaisten hyvinvointiin ovat vaikuttaneet niin sisällissota, pula-aika, maailmansota, lama kuin kulkutauditkin. Vaikeiden aikojen ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä järjestöllä on ollut merkittävä rooli ihmisten auttajana.

Milloin ihmisestä tulee vanhus?

Pitkäikäinen HelsinkiMissio on saavutus ja pitkäikäisyyttä sietää juhlia myös harmaantuvassa Suomessa. Järjestön syntyaikoina vastasyntyneen odotettavissa oleva elinikä oli 45 vuotta – nykyään ”vanhuus” kattaa elämästä yhä suuremman osan. Vanhuus kalskahtaa kuitenkin sanana suussa, ei oikein sovi katukuvaan ja siitä on yhä vaikeampi puhua istuvasti. Ikään liittyykin paljon rasitepuhetta, sillä vanhuutta määritellään puheessa ja lainsäädännössä, vaikka lopulta se on katsojan silmissä. Ikäkäsitys on romuttunut ja vanhuuden ja työiän väliin on tullut uusi elämänvaihe. ”Myöhäiskeski-ikäiset” vaikuttavat yhteiskunnan voimavarana, ollessaan yhä useammin auttajia kuin autettavia. Heitä tarvitaan, sillä Suomessa on paljon korkean iän saavuttaneita, joiden lähiverkot ovat ohuet. Tämän ikäryhmän kasvun myötä avun tarve sekä yksinäisyys lisääntyvät. Kun ikä on määriteltävä, vanhus on paremminkin 80–85-vuotias.

Aiemmin oli toisin. Ihmisen toimintakyky heikkeni aikaisemmin ja erilaiset vaivat lisääntyivät. Apua tarvittiin aiemmin. Kaupunkilähetyksen historiassa ensimmäinen varta vasten vanhuksille suunnattu työmuoto oli mummujen kesäsiirtola, joka perustettiin vuonna 1938 Nurmijärven Kylänpään tilalle. Siellä vähävaraiset mummut pääsivät virkistymään ja nauttimaan maaseudun rauhasta. Sota-aikana apua annettiin missä voitiin, ja suurpommitusten aikaan helsinkiläisvanhuksille järjestettiin väliaikaismajoitustakin. Sodan jälkeen, vuonna 1949 Kylänpään tila muutettiin kodinomaiseksi vanhainkodiksi, jossa vanhusten sallittiin käyttää omia vaatteitaan ja jonne sai tuoda omia huonekalujaan. Jo tuolloin yhteisöllisyyttä vaalivan Kaupunkilähetyksen vanhainkodissa harrastettiin ja tehtiin retkiä yhdessä. Yli 70 vuotta myöhemmin HelsinkiMissio kokoaa yhteen viikoittain parisataa senioria laulamaan kotoisasti kahvittelun lomassa ja palvelukoti Ceciliassa satsataan kohtaamisiin.

Vaikka järjestön syntyajoista sosiaaliturva vähitellen koheni, vanhusten asema oli vielä 1960-luvulla vaikea. Kaupungin köyhimpään väestöön kuuluvat olivat vanhuksia ja heidän yksinäisyyteensä pisti silmään. Kaupunkilähetys halusi saattaa heidät liikkeelle toisten pariin. Vanhuksia vietiin virkistäytymään erämaaluonnon keskelle Lappiin ja heille avattiin seurustelu-, kunto-, musiikki- ja käsityökerhotoimintaa. Kaupunkilähetyksen vaiherikas vanhustyö monipuolistui ompelukerhoista laivaristeilyihin ja ulkomaanmatkoihin.

Yksinäisyys on ikäihmisten kipeä ongelma

Yli sadan vuoden aikana vanhusten hoito Suomessa on kehittynyt parempaan suuntaan, mutta yksinäisyydestä on muodostunut yhä vakavampi ongelma. Taustatekijöinä yksinäisyydelle ovat leskeytyminen, yksin asuminen ja vähäiset ihmissuhteet. Kaupunkiympäristössä yksityisyyttä kunnioitetaan turhankin paljon ja naapuriapu sekä kanssakäyminen on vähäistä. Ystävystyminen ja ihmisten pariin hakeutuminen koetaan vaikeana, vaikka yksinäisyydestä kärsitään. Iäkkään arjessa selviytymiseen vaikuttaa hoivan lisäksi ympäristön antama psykososiaalinen tuki ja siinä uusiutumiskykyisistä järjestöistä on hyötyä.

Yhteiskunnalliset murrokset ovat kautta aikain ohjanneet HelsinkiMission arvioimaan toimintaansa yhä uudelleen. Sosiaalista toimintaa ylläpitävät palvelut ikääntyneille ovat 2000-luvulla muotoutuneet järjestössä Senioripysäkiksi, jossa tarjotaan ammatillisen keskusteluavun lisäksi monipuolista vapaaehtoisten toteuttamaa toimintaa. Nämä toimet ovat merkittäviä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja terveelle vanhenemiselle. HelsinkiMissiossa toimii tuhat vapaaehtoista, joista yli 500 ikääntyneiden parissa. Monet vapaaehtoisista ovat eläkeiän ja vanhuuden välimaastossa ja saattavat olla yksinäisille vanhuksille niitä harvoja ihmissuhteita, joita heillä on.

Lähivuosikymmeninä maailmassa elää enemmän vanhenevia kuin nuoria ihmisiä. Tärkeintä on, että ikääntymistä ei ajatella taakkana. HelsinkiMissio jatkaa merkittävää työtään jo kolmannella vuosisadalla – jotta jonain päivänä kukaan ei jää yksin.