Yksinäisyys on vakava kansanterveysongelma, johon meillä jokaisella on lääke

Joulun valoissa ja tunnelmassa piirtyy monille mielikuva kodin lämmöstä, yhteisistä aterioista ja yhdessäolon ilosta. Valitettavasti tämä kuva ei vastaa todellisuutta kaikille. Joukossamme on suuri määrä ihmisiä, jotka viettävät joulun fyysisesti tai emotionaalisesti yksin, kantaen mukanaan näkymätöntä tuskaa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreen raportin mukaan yksi kuudesta ihmisestä maailmassa kokee jatkuvaa tai toistuvaa yksinäisyyttä. Sosiaalinen eristyneisyys ja yksinäisyys ovat merkittäviä, mutta usein aliarvioituja tekijöitä kansanterveydessä. Ne lisäävät riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, masennukseen ja dementiaan – vaikutukset ovat verrattavissa tupakointiin ja alkoholinkäyttöön.

Myös Suomessa yksinäisyys koskettaa monen ikäisiä. Se ei ole vain vanhusten ongelma, vaan yhä useammin myös nuorten ja nuorten aikuisten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n kyselyissä jopa viidennes 13–29-vuotiaista kertoo kokevansa yksinäisyyttä. Joulun aika, jonka pitäisi olla yhdessäolon juhla, voi monelle olla vuoden vaikein ajankohta. Juhlien sosiaalinen paine ja vertailu korostavat ulkopuolisuuden tunnetta niillä, joilta yhteisö puuttuu.

Yksinäisyys ei kuitenkaan ole väistämätön osa elämää. Harvardin yliopiston yli 80 vuotta kestänyt seurantatutkimus osoittaa, että ihmissuhteiden laatu, ei niinkään määrä, on merkittävin hyvinvointia ja terveyttä ennustava tekijä – tärkeämpi kuin varallisuus, maine tai älykkyys. Jo pienikin kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta suojaa tutkitusti sekä mieltä että kehoa.

Mitä voimme tehdä? Yksinäisyys on yhteiskunnallinen kysymys, mutta sen ratkaisut ovat usein yksinkertaisia – ja alkavat meistä jokaisesta.

Ensiksi, ota yhteyttä, vaikka pienellä eleellä. “Mitä kuuluu?”-kysymys, yhteinen kahvihetki tai viesti voivat olla toiselle se hetki, joka muuttaa päivän suunnan.

Toiseksi, tarjoa aikaasi ja läsnäoloasi. Vapaaehtoistyö, joulukortti yksin asuvalle tai naapuruston yhteinen glögihetki ovat konkreettisia tekoja, jotka rakentavat yhteyttä.

Kolmanneksi, tee yhteydenpidosta tapa, ei poikkeus. Ihmissuhteiden suojaava vaikutus syntyy jatkuvuudesta, ei vain jouluna, vaan arjessa.

Joulun ei tarvitse olla pelkkiä kliseisiä kiiltokuvia yhdessäolon idyllistä. Vaikka olisin väsynyt ja kokisin, ettei minulla ole juuri nyt paljon annettavaa, voin silti pysähtyä ja kysyä: missä kaipaamani yhteyden ja lämmön kokemus voisi toteutua? Kenelle voisin itse tuottaa iloa ystävällisellä hymyllä ja kohtaamisella?

Yksi kutsu, yksi keskustelu, yksi viesti. Joskus pieni teko voi olla se hetki, joka tuo takaisin yhteyden, ja joulun.