Anette, 27, putosi yksinäisyyteen – perhementori toi avun

Anette Vierimaa halusi hoitaa Lukas-poikaansa kotona, mutta yllättyi, miten sosiaalisesti eristäytynyttä vauva-arki voi olla. Apuun tuli perhementori Venla Mantere Lilja-tyttärensä kanssa.

Kolmevuotias Lukas kerää traktorin kauhaan pikkuautoja ja kippaa ne sievään kasaan. Leikki on selvästi tyydyttävä, sillä hänen äitinsä Anette Vierimaa, 27, ja perhementori Venla Mantere, 28, saavat jutella kaikessa rauhassa.

Tavallisesti tapaamiset eivät ole ihan näin seesteisiä, sillä lapsia on mukana kaksi ja treffit sijoittuvat puistoon. Venla Mantereen kolmevuotias esikoinen Lilja on kuitenkin tänään päiväkerhossa.

– Meitä on yhdistänyt se, että lapsemme ovat samanikäisiä. Heistä riittää puhuttavaa, ja tapaamiset ovat solahtaneet arkeen luontevasti, Venla sanoo.

Vaikka kysymyksessä on mentorisuhde, naiset juttelevat kuin vanhat kaverit. Yhdistäviä tekijöitä riittää: he ovat suunnilleen samanikäisiä, molemmat asuvat Vantaalla, molemmat pitävät matkustelusta ja molemmilla on kissa. He ovat huomanneet myös kasvattavansa lapsia samaan tyyliin, keskustelevasti.

– Mieheni sanoi Aneten käytyä meillä, että hän voisi ihan hyvin olla joku puistossa tapaamani äitikaveri, Venla toteaa.

KOTONA EI OLE JUTTUKAVERIA

Anette Vierimaalle tuli yllätyksenä se, miten sosiaalisesti eristäytynyttä elämä lapsen kanssa helposti on – siihen ei tarvita edes maailmanlaajuista pandemiaa. Hänen pitkä parisuhteensa päättyi Lukaksen ollessa pieni, ja sosiaalinen kampaajan työ vaihtui yksinäisiin vuorokausiin vauvan kanssa.

– Kävimme toki avoimissa päiväkodeissa ja muissa, mutta kun Lukaksesta tuli vauvakerhoihin yli-ikäinen ja tutut äidit menivät töihin, ei ollutkaan enää seuraa. Se oli iso muutos entiseen, Anette toteaa.

Hän halusi olla lapsen kanssa mahdollisimman pitkään kotona, mutta tyhjät puistot tuntuivat tylsiltä. Jos paikalla olikin joku aikuinen, jonka kanssa pääsi vaihtamaan muutaman sanan, pian piti jo juosta lapsen perään.

– Toivoin, että olisi löytynyt jokin ryhmä, jossa olisi ehtinyt tutustua muihin vähän syvällisemmin, mutta kirkon muskarin lisäksi mitään ei ollut, Anette toteaa.

Neuvolasta osattiin ehdottaa avuksi HelsinkiMission perhementoria. Aluksi Anette suhtautui asiaan epäillen.

– Pelkäsin, että sieltä tulee joku neuvomaan minua, hän muistaa.

MENTORILLE ON LUPA VUODATTAA

Reilu vuosi sitten Anette Vierimaa päätti vihdoin kokeilla perhementoria. Häntä helpotti ajatus siitä, että hänen ei tarvinnut sitoutua suhteeseen, vaikka mentori onkin sitoutunut. Elämään tuli Venla Mantere – ja hänen kanssaan Lilja. Heidän kanssaan oleminen tuntui heti helpolta.

– Nyt kaduttaa vain se, etten tarttunut mentorin mahdollisuuteen heti, kun sitä tarjottiin, niin hyvä juttu tämä on ollut. Olen saanut toivomaani puistoseuraa ja enemmänkin, Anette toteaa.

Hänestä mentorisuhteen hyvä puoli on se, että omista asioista uskaltaa puhua ilman pelkoa siitä, että vaikuttaisi itsekkäältä.

– Venlalle vuodatan kaikki uniongelmat, pottailuongelmat ja syömisongelmat paremmalla omallatunnolla kuin kenelle tahansa kaverille. Kavereita, joilla ei ole lapsia, nämä asiat eivät ehkä määräänsä enempää kiinnosta, Anette sanoo.

– Kyllä sinä silti aina meidänkin kuulumisia kysyt, Venla huomauttaa.

Vertaistukea arjen keskelle

Kahden naisen ja kahden lapsen nelikko tapaa useimmiten aamupäivisin leikkipuistossa Aneten kulmilla Hakunilassa, koska Venla pääsee sinne kätevästi autolla.

– Toivoin mentorisuhteelta sitä, että voisimme tavata keskellä päivää ja että Lilja voisi olla mukana, koska se on minulle helpoin järjestää. Nämä toiveet toteutuvat tässä hienosti, Venla toteaa.

Hän kokee itse olevansa suhteessa myös saavana osapuolena – onhan seurasta iloa hänelle ja Liljallekin. Keskustelujen aiheet ja lapsiperheen haasteet ovat yhtälailla tuttuja molemmille.

– Usein voin vaan sanoa, että meillä on ollut ihan samanlaista. Helposti yksin miettiessä voi tulla ajatus, että kenelläkään muulla ei ole tällaisia vaikeuksia, Venla sanoo.

IHAN TAVALLINEN PERHE VOI TARVITA MENTORIA

Ennen mentoriksi ryhtymistään Venla Mantere oli lapsiperheitä kohdatessaan huomannut, että monet tarvitsisivat matalan kynnyksen tukea. Haasteet eivät välttämättä olleet isoja – kyse saattoi olla ihan tavallisesta yksinäisyydestä.

– Olin iloinen, kun tajusin, että tällaista toimintaa jo tarjotaan. Lähdin mukaan pari vuotta sitten, ja Anette on toinen mentoroitavani, Venla kertoo.

Mentorisuhde solmitaan vuodeksi, joten Aneten ja Venlankin kohdalla aika on täyttymässä. Molempien elämäkin on muutoskohdassa: Anette aloittaa pian työt, Venla taas odottaa uutta perheenjäsentä syntyväksi minä hetkenä hyvänsä. He suunnittelevat kuitenkin jatkavansa yhteydenpitoa edelleen.

– Mentorisuhteen ajan olemme tavanneet suht säännöllisesti kahden viikon välein, mitä nyt korona sotki tilannetta. Myöhemmin tapaamiset varmaan vähenevät, mutta kiva olisi edelleen kuulla, mitä toiselle kuuluu.

Sitä paitsi lapsetkin kaipailevat toisiaan. Venla kertoo, että kun Lilja taannoin luetteli kavereitaan, listalla on tietenkin myös Lukas.

– Suunnitelmissa olisi tehdä lähiaikoina retki Korkeasaareen yhdessä, Anette paljastaa.