Auttaminen on Muhalle sydämen asia

– Minulla on hyvä korvat. Kuuntelen paremmin kuin puhun. Mutta se onkin tässä hommassa tärkeintä, painottaa Uudessa lastensairaalassa perhekaverina toimiva Mohamad ”Muha” Faraj.

Toisten auttaminen on libanonilaiselle Muhalle sydämen asia. Kun synnyinmaassa elettiin raskaita sotavuosia, hädässä olevien avuksi lähdettiin ilman kutsua ja kursseja.

– Vapaaehtoistoiminnassa perusajatuksena ja -toiveena on tasa-arvoinen yhteiskunta: että heikoimmassa asemassa olevat saavat tarvitsemansa avun. Tärkeää on myös tunne siitä, että voi tehdä jotain hyvää tässä elämässä – jotain, jossa ei ajattele vain itseään, hän perustelee.

SURKUTTELUN SIJAAN AUTTAMAAN

Muhan tie Suomeen kulki Italian kautta, jonne hän oli lähtenyt opiskelemaan. Maasta löytyi myös suomalainen vaimo Tuula, jonka kanssa hän tuli Suomeen 1990-luvun alussa. Täällä hän kieli- ja keittiömestarikoulutuksen jälkeen muun muassa perusti kaksi ravintolaa, kunnes joutui palaamaan Libanoniin tukemaan sairaita vanhempiaan.

Paluu Suomeen osui koronan alkuaikoihin. Töitä oli vaikeaa löytää. Surkuttelun sijaan hän tarttui itselle tyypilliseen tapaansa toisten auttamiseen.

– Läksin etsimään netistä vapaaehtoistoimintaa pyörittäviä järjestöjä. Mitä voisin tarjota ja kenelle?

Erityisen kiinnostavalta tuntui HelsinkiMissio ja Uuden lastensairaalan perhekaveritoiminta.

– Lapsen sairaus synnyttää suuren hädän koko perheessä. Sairaalaan tultaessa pienikin käytännön apu ja tunne siitä, että ihmisiä on lähellä, voi helpottaa oloa.

Kurssitus tehtävään vahvisti valinnan oikeaksi, ja siltä se tuntuu edelleen parin vuoden kokemuksen jälkeenkin.  

KÄYTÄNNÖN NEUVOJA, TULKKAUSTA JA HENGÄHDYSTAUKOJA

Perhekaveri ei korvaa sairaalan työntekijän työpanosta, vaan hän toimii lisäresurssina: oppaana sairaalan käytäntöjen kiemuroissa, vanhempien juttuseurana tai lasten – pienten potilaiden tai mukana olevien sisarusten – leikkikaverina. Syksystä 2021 lähtien vastaanottoaulan lisäksi toiminta on laajentunut myös osastoille, jonne elämä monen perheen elämä suuresti keskittyy.

Yksi tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia siitä, että sairaalaan tulijoilla on vastassaan ystävälliset kasvot. Jo ne osaltaan rauhoittavat niin pienen kuin ison mieltä. Oikeat ihmiset ovat vaikkapa hienoja ilmoittautumisautomaatteja tärkeämpiä.

– Niiden rinnalle tarvitaan ihminen, joka käytännössä opastaa, mihin mennä, mitä tehdä. Vaikka siihen olisi saanut kirjalliset ohjeet, niitä ei hätääntyneenä osaa välttämättä sisäistää, Muha muistuttaa. 

Sairaalan röntgeniin on ohjattu myös ikäihmisiä. Iso sairaala ei ole heillekään helpoin ympäristö.

– Moni heistäkin on iloinnut siitä, että joku vie perille oikeaan paikkaan ja että on aito ihminen juttuseurana.

Koska sairaalan omat tulkkipalvelut riittävät vain lääkärin tai hoitajan kohtaamisiin, arabiaa, ranskaa, italiaa, englantia ja suomea puhuva Muha on suoranainen aarre.

– Olen kohdannut paljon maahanmuuttajaperheitä, jotka osaavat vain omaa äidinkieltään. Tuen ja opastuksen saaminen omalla kielellä on ollut suuri helpotus heille, mutta myös sairaalan henkilökunnalle.

Vakiovuoroja tehdään työparina maanantaista perjantaihin kolmen tunnin jaksoissa. Mikäli tarvetta on, voidaan perheille tarjota myös keikka-apua. Perhekaveri voi esimerkiksi tulla potilaan tai hänen sisarustensa seuraksi, että vanhemmat voivat tavata lääkäriä ilman lapsia tai saada pienen hetken vain omille tarpeilleen.

Muha tekee varsinaisia vapaaehtoishommia pari kolme kertaa viikossa. Mutta kun hätä on suuri, hän ei laske tunteja. Vain arabiaa puhuneen isän ja hänen pienen tyttärensä kanssa vierähti koko viikko aamusta iltaan.

LAPSEN HYMY PALKITSEE

Toisten hädän kohtaaminen ei ole aina helppoa. Vapaaehtoisille onkin tarjolla ammatillista työnohjausta, joissa kokemuksiaan ja tunteitaan voi jakaa.

– Mutta se, että saa lapsen hymyilemään ja unohtamaan vaikka hetkeksi ikävät asiat, palkitsee, Muha painottaa.

Positiivista palautetta on sekin, että autettavina olleet tulevat kysymään, miten he itse voisivat tulla vapaaehtoisiksi.

– Se kertoo, että toiminta on sitä, mitä pitääkin.

HelsinkiMissio huolehtii vapaaehtoisten jaksamisesta koulutus- ja virkistystapahtumilla. Muhan mukaan yhteys toisiin vapaaehtoisiin on merkittävää.

– Tapaamisissa on hyvä henki. Meillä on vahva yhteinen tavoite: auttaa toisia. Se yhdistää.

Yhteys säilyy myös toiminnan työntekijään, joka vetää välillä itsekin pinkin paidan päälleen ja tulee vapaaehtoisen kaveriksi.

JAKAMINEN VOIMAANNUTTAA

– En ole enää nuori, 61-vuotias. Olen kokenut elämässä paljon ja kantanut paljon vastuuta. Tiedän, mitä on elää köyhissä oloissa, kokea vastoinkäymisiä. Tiedän, mitä on joutua käsittelemään niitä yksin. Mutta tiedän myös, kuinka paljon voimaa saa siitä, kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa jakaa ne, Muha selittää.

Hän muistuttaa, että yksinäisyyttä on paljon ja monenlaisten ihmisten keskuudessa. Siksi tulee katsella ympärilleen ja toimia ennakkoluulottomasti.  

– Tulen hyvin toimeen kaikenikäisten kanssa. Korona-aikaan huolehdin muun muassa 90-vuotiaasta naapuristani. Haluan olla käytettävissä, olipa vastapäätä kuka tahansa.

Uusia näkymiä ja mahdollisuuksia tarttua asioihin avautuu muun muassa koulutuksen myötä. Niihin Muha hakeutuu aktiivisesti.

– Haluan seurata, mitä tapahtuu, missä apua tarvitaan. Uskon, että minulla on vapaaehtoisena vielä paljon annettava – vaikka töitäkin on pakko edelleen tehdä, hän nauraa.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 17.3.2022.