”Avun hakemiseen on aina kynnys”

Reetta Ylä-Rautio, 19, uupui koulun, töiden ja itsenäisen elämän aloittamisen ristipaineessa. Viisi tapaamista Nuorten kriisipisteellä tarjosivat selityksiä ja palautumiskeinoja.

Koko vasen puoli kasvoista kihelmöi. Siltä Reetta Ylä-Rautiosta tuntui, kun hän viime keväänä istui televisiosarjan kuvausten maskissa. Edessä oli taas uusi kuvauspäivä, ja lukiota käynyt ja samalla näyttelijän töitä tehnyt Ylä-Rautio oli aivan poikki. Hänen roolihahmonsa sarjassa oli energinen tyyppi, ja keho tuntui jäävän rooliin silloinkin, kun olisi pitänyt levätä.

– Olin ollut uupunut jo pitkään, mutta kihelmöinti todella pelästytti. Työtoveritkin sanoivat että nyt on heti mentävä lääkäriin, Ylä-Rautio muistaa.

Lopulta hän hakeutui lääkäriin eräänä lauantai-iltana, kun huoli oli liian suuri hetkenkään odottamiseen. Lääkäri tutki tarkkaan ja totesi sen, mitä lähipiiri oli sanonut jo monta kuukautta: Ylä-Raution kroppa oireilee äärimmäisen stressin vuoksi.

– Silloin tajusin, että on viimein haettava henkisellekin puolelle apua.

Asioiden suma katkaisi kamelinselän

Nuorten Kriisipisteen nimen ystävä oli kirjoittanut Reetta Ylä-Rautiolle muistiin jo aiemmin. Silti hän ei saanut otettua sinne yhteyttä – ei, vaikka hän on puhelias ja avoin ihminen, tottunut kertomaan omista asioistaan.

– Avun hakeminen on aina vaikeaa, sen haluan sanoa jokaiselle. Jotenkin ajattelin, että omat ongelmani eivät ole tarpeeksi vakavia, Ylä-Rautio sanoo.

Lopulta ystävä otti puhelimen hänen kädestään ja naputteli hänen puolestaan Kriisipisteen yhteydenottolomakkeelle jotakin. ”Pitkittynyt stressaava elämäntilanne” oli asian ydin. Ylä-Rautio oli vastikään muuttanut yksin asumaan ja sisustanut vimmaisesti, mutta koti ei tuntunut kodilta.

Hän on aina nauttinut yksinolosta, mutta nyt seurakin olisi kelvannut. Monet kavereista seurustelivat, hän ei. Takana olivat koulun vaihto, vanhempien ero ja koronan vuoksi peruuntunut vaihto-oppilasvuosi Kaliforniassa. Alkuvuodesta oli murtunut jalka, kirjoitukset painoivat päälle ja samalla oli työlään televisiosarjan kuvaukset – unelmatyö ehkä, mutta aika paljon kaiken muun päälle.

– Kukaan ei opettanut, miten palautua, kun työpäivä loppuu yhdeltätoista illalla ja auto on hakemassa taas 6.30 aamulla, Kallion ilmaisutaidon lukiosta tänä syksynä valmistuva Ylä-Rautio toteaa.

Soppa oli valmis.

Kriisipisteellä löytyi langanpäitä

Yhteydenottolomakkeen lähettämisen jälkeen Reetta Ylä-Rautio sai Nuorten kriisipisteeltä puhelun, jossa kartoitettiin hänen tilannettaan ja tarpeitaan.

– Minusta tuntui, että olin kuin tikkataulu, jota kohti tikat jatkuvasti lensivät. Kun sanoin tämän työntekijälle, hän kysyi, mistä ne tikat oikein tulevat. Se oli herättävä kysymys, Ylä-Rautio sanoo.

Soittaja tuntui ymmärtävän häntä niin hyvin, että hän pyysi heti päästä juuri tämän vastaanotolle. Se sopi mainiosti.

Tapaamisissa Nuorten kriisipisteellä Ylä-Raution kuormitusoireet jäsentyivät ja alkoivat saada syitä. Hän esimerkiksi tajusi, että voi aina huonosti, kun tuttu ja turvallinen muuttuu.

– On täysin loogista, että elämänmuutokset vaikuttavat, mutta en ollut osannut yhdistellä asioita. Olin ajatellut, että olen sekoamassa.

Myös se tuntui hyvältä, että Kriisipisteen työntekijälle saattoi sanoa mitä tahansa. Pahimpienkaan juttujen kertomista ei tarvinnut pelätä.

– Kertomaani suhtauduttiin aina neutraalisti ja lempeästi. Se lisäsi luottamusta, jonka ansiosta saatoin puhua taas lisää.

Palautuminen on pakollista

Reetta Ylä-Rautio on sopinut käyvänsä Nuorten kriisipisteellä vielä yhden kerran. Takana on viisi tuntia juttelua ja omien asioiden jäsentämistä. Juuri nyt se tuntuu riittävältä.

– Kriisipiste on madaltanut kynnystä ottaa yhteyttä ammattiapuun myös vastaisuudessa. Saatan hyvin tarvita sitä, Ylä-Rautio miettii.

Viiden juttelukerran ansiosta hänellä on työkalupakissaan paljon lisää palautumiskeinoja ja tietoa siitä, millaisissa tilanteissa niitä tarvitaan. Hän toivoo, että kymmenen vuoden päästä hän olisi itsetuntemuksessa rutkasti pidemmällä ja osaisi toimia itselleen edullisella tavalla, kun kuormituksen hetki iskee. Kriisipisteellä palautumisesta on puhuttu joka kerta.

– Yritän muistaa käydä kävelyillä, laittaa rauhallista musaa ja polttaa kynttilöitä. En vielä tiedä, toimivatko ne aina, mutta ymmärrän jo, että joka päivä pitää ottaa hetki itselle.