Irman opetukset koronarajoitusten keväänä

– Kaikkea ei voi hallita, vaikka olisi käynyt kurssit ja lukenut oppaita. Toivon, että korona kirkastaa meille tämän. Näin sanoo vapaaehtoistehtävistä tauolle siirtynyt Irma Reijonen.

Sinä olet joka paikassa. Tätä kuittailua Irma Reijonen, 79, on kuullut erinäisiä kertoja vuosien saatossa.

– Olen sanonut, että ei se ihan niin ole. Minä olen yhdessä paikassa kerrallaan, Reijonen naurahtaa.

HelsinkiMissiossa monitoiminainen käy neulomassa sukkia, keittämässä kahvia ja laulamassa. Hän on myös tukihenkilö. Tehtävien juuret vievät vuosien taa, mikä viestii syvästä sitoutumisesta.

– Irma on aktiivinen vapaaehtoinen, jota on helppo lähestyä, ja hän auttaa mielellään missä tahansa tehtävässä. Hän on sydämellään mukana tuomassa iloa ja vähentämässä yksinäisyyttä, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Lilli Öhberg kuvailee. 

Sitten on Tuomasmessu ja Seniorifoorum ja niiden erilaiset vastuut. Motiivikseen Reijonen sanoo halun kuulua joukkoon.

– Saan enemmän kuin annan, koen vapaaehtoisena itseni tarpeelliseksi, lapseton pohjoishelsinkiläinen kuvaa.

Kuntoaan violettihiuksinen seniori hoitaa uimahallissa. Vesijumppa ja vesijuoksu antavat voimia.

Viikonloppuisin hän viihtyy jumalanpalveluksissa.

Maaliskuun 18. päivänä tuli voimaan valmiuslaki, jolloin Suomi siirtyi koronaviruksen myötä rajoitusten aikaan.

– Silloin kävin viimeisen kerran kaupassa, Reijonen kertoo päivästä, jolloin yli 70-vuotiaille suositeltu karanteeninaika alkoi. Tähän ikäryhmään kuuluvia on Suomessa 850 00.

NOUDATAN OHJEITA ILMAN PROTESTIMIELTÄ

Reijonen, joka kuuluu ikänsä puolesta riskiryhmään, kertoo ottaneensa ohjeet asiallisen rauhallisesti. Hän jäi suosiolla kotiin. Tämäkin haastattelu tehdään Skypen välityksellä.

– En koe olevani vankilassa tai alistettu. Pääsen ulos kun haluan, ostokset tuodaan kaupasta kotiovelle ja olen saanut tietoa sen verran kuin tarvitsen. Se lohduttaa, että olemme kaikki samassa veneessä.

Hän sanoo noudattavansa tarkasti ohjeita, ilman protestimieltä. – Minulle on aina ollut tärkeää toimia määräysten mukaan, ettei tekemisistäni tule sanomista jälkikäteen. Omaa vapautta ja harkintaa on silti jäänyt mukavasti korona-aikanakin.

Odotan todella paljon tulevia ihmisten tapaamisia. Jo kesäkuulle on suunniteltu neulomisporukan tapaaminen, turvavälein tietenkin.

Tunteet ovat hetkittäin heilahtaneet synkemmän puolelle: vihaan, suruun ja pelkoon. Mitä jos karanteeni kestää yhtä soittoa vuoden loppuun? Miten silloin kestän yksin elämisen?

Ahdistuksen hetkinä on pitänyt koota itsensä ja kääntää katse hyvään: saa elää kotona, talous on kunnossa, terveydenhuolto toimii, on ystäviä, puhelin, Skype, Facebook ja WhatsApp-ryhmät.

Luottamus kaupungin toimiin ja terveydenhuoltoon on säilynyt, eikä edes hallituksen syyttely julkisuudessa ole sitä huojuttanut.

– Toivon voimia hoitajille, lääkäreille ja rokotteen eteen työskenteleville.

Aivan uutta on se, joutuu ottamaan apua muilta. – Se on pienen nöyrtymisen paikka.

ETÄRIENNOISTA RYTMIÄ JA ILOA VIIKKOON

– Elämä on tänä keväänä kiireellistä joutenoloa, Reijonen vitsailee. Kalenterissa on entiseen nähden vähän merkintöjä. Tiistaisin HelsinkiMission vapaaehtoisia kahvittelee ruudun kautta ja torstaisin neulomisporukka vaihtaa kuulumisia niin ikään etänä. Kerran oli työnohjaus etänä.

Laiskuuden huipuksi hän esittelee pitkällään neulomista sohvalla, tyynyt selän takana, tv-ohjelmat seurana.

Lukemisessa tahti ei ole muuttunut poikkeusoloissa.

– Olen lukenut muun muassa Sakari Huovisen kirjan Isän kädestä. Kuuntelin kännykästäni psykoterapeutti Maaret Kalliota sekä Frank Martelan kirjan Elämän tarkoitus.

Ruokaa, marjoja ja sieniä on pakkasessa, ikkunat pesty ajoissa. Kodin tärkeä kansio, erilaiset sitoumukset ja testamentti on tehty jo aikaa sitten.

Kävelylenkit venyivät alkuinnostuksessa parin tunnin mittaisiksi, nyt riittää vähempikin. Reijonen osallistuu television jumppaan kahdesti päivässä. Radio on usein auki, hartauksia ja ajankohtaisohjelmia tulee kuunneltua melko säännöllisesti.

Yöunia poikkeusaika ei ole vienyt, eikä painajaisia ole tullut.

KAIKKI EI OLE MINUN KÄSISSÄNI

Monet ovat mielessään käyneet syvissä vesissä viime viikkojen aikana. Esa Saarinen kertoi tv-ohjelmassa, että korona-aika on herättänyt hänessä herkistyneenä olemista.

– Minä taas itken helposti, ilosta ja surusta ja muuten vain. Koronaviikkojen itku ei ole ollut lohdutonta. Kiitollisuus siitä, että asiat eivät ole omissa käsissäni, on syventynyt, Reijonen toteaa.

Mitä teet, kun rajoituksia höllätään ja saa liikkua hyvällä omallatunnolla?

– Panen kädet kiitollisena ristiin, että tästäkin selvittiin. Ajan bussilla kaupungille tapaamaan ihmisiä.

Kullanarvoisia vapaaehtoisia, kuten Irma Reijosta, kaivataan kehiin monessa paikassa.

– Irma on energiapakkaus, luotettava, aina paikalla. Erityisesti talousasiat ovat hänen hoitaminaan sentin tarkkuudella kunnossa. Valoisa usko on hänen voimavaransa, Ensio Klemi Seniorifoorumista kiittelee.

– Irma suhtautuu tehtäviin hyväntuulisesti ja luontevasti, ojentaa sitten kirjaa tai kahvikuppia. Hän on meille suuri lahja, Tuomaspappi Pirjo Kantala lisää.