×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Kahden Annin jamit

#Myötätuntouutisia

Kahden Annin jamit

Kahden Annin jamit
Kuva: Jani Laukkanen

Kun Resonaarin musiikkikoulun oppilas Anni Taipale ja hänen soittokaverinsa Anni Sarasti soittavat yhdessä, mikään ei ole nuotintarkkaa. Tärkeintä on, että soittaminen on hauskaa.

Virve Rostin Näinkö aina meille täällä käy lähtee reippaasti liikkeelle. Anni Sarasti, 28, soittaa koskettimia ja laulaa, ja Anni Taipale, 30, komppaa rummuilla.

– Tämä on yksi meidän vakiosoitettavia, Sarasti kertoo.

On tiistai-ilta, ratikat kolisevat kadulla ja ulkona jo pimeää mutta Anni Taipaleen huoneessa hänen perheensä töölöläisasunnossa pimeydestä ei ole tietoakaan. On nimittäin menossa kahden Annin jokakuinen soittokaveritapaaminen. Silloin Annit laulavat, soittavat ja juttelevat, joskus syövätkin yhdessä.

– Jos on ollut huono päivä, se yleensä unohtuu soittokaveritapaamisessa. Musiikilla ja Annilla on sellainen vaikutus, että tulee keskityttyä olennaiseen, sanoo kaimansa soittoharrastusta tukeva Anni Sarasti.

Tapaamisessa teoria saa väistyä

Anni Taipale on soittanut musiikkikoulu Resonaarissa rumpuja kymmenisen vuotta. Noin seitsemän vuotta sitten hän sai Anni Sarastista soittokaverin. He tapaavat aina täällä Taipaleen huoneessa, jossa molemmille on soittimet valmiina.

– Kuulin soittokaveritoiminnasta, kun opiskelin muusikoksi Helsingin Pop & Jazz konservatoriolla. Olin vasta muuttanut Helsinkiin ja kaipasin jotain sellaista, joten lähdin mukaan, Anni Sarasti kertoo.

Kuva: Jani Laukkanen
Anni Taipale soittaa yleensä rumpuja, soittokaveri Anni Sarasti koskettimia. Roolit kuitenkin joustavat tilanteen mukaan.

Taipaleen hän tapasi jo soittokaveri-infossa, ja kemiat tuntuivat heti kohtaavan.

Vuosien varrella heidän soittokaverisuhteensa on muotoutunut omannäköisekseen. Molemmat nauttivat siitä, että soittaminen ei näissä tapaamisissa ole turhan vakavaa.

– Tärkeintä on, että meillä on kivaa, ei se, että kaikki menisi oikein, Sarasti sanoo.

– Soittotunnilla pitää keskittyä teoriaan, että miten soitetaan rumpua. Täällä saa vain soittaa, Taipale kiteyttää.

Soittokaveri Sarasti tosin muistuttaa, että teoriastakin on hyötyä.

– Jos opettaja ei olisi pistänyt sua opettelemaan teoriaa ja harjoittelemaan erilaisia komppeja, sä et olisi niin hyvä rumpali kuin olet nyt.

Sanoittaja löysi säveltäjän

Resonaarin soittokaveritoiminnan ajatuksena on tarjota lisää soittomahdollisuuksia musiikkikoulun oppilaille. Soittokaveriksi ryhtyvän ei tarvitse olla ammattimuusikko, mutta Anni Sarasti nyt sattuu olemaan. Siitä on ollut Anni Taipaleelle monenlaista iloa.

– Annin tapaamisen myötä innostuin kirjoittamaan runoja, ja hän on auttanut säveltämään niitä, Taipale kertoo.

Sanat ovatkin hänelle nykyään innostavinta musiikissa. Heti aamulla herättyään hän alkaa miettiä kirjoitettavaa. Jo ennen töihin lähtöä hän istuu usein sohvallaan pienen pöytänsä takana ja raapustaa vihkoon. Sama toistuu töiden jälkeen.

– Sitten isä pyytää, että laitetaan yhdessä ruokaa, ja minä menen avustamaan, Taipale selittää.

Ruoan jälkeen hän jatkaa taas kirjoittamista.

– Kirjoitan omasta elämästäni, omista kokemuksistani ja siitä, mikä tuntuu hyvältä tai pahalta.

Tänään Annit esittävät Taipaleen kappaleista yhden. Sen nimi on Kylmä enkeli. Anni Taipale siirtyy laulajan paikalle.

– Olemme esittäneet kappaleitani myös Resonaarin joulu- ja kevätkonserteissa, hän kertoo. Usein häntä jännittää ennen esiintymistä, mutta silti hän esiintyisi mieluusti enemmän.

– Kun jännittää, jalat tärisevät niin, että pitää ottaa tuoli. Mutta en minä koskaan jätä jännityksen takia esiintymättä, hän sanoo.

Laajennusta musiikkilajeihin

Anni Sarastin soittokaveritoiminta on tutustuttanut uusiin musiikkilajeihin. Soittokaverukset pitävät nimittäin aika erilaisesta musiikista. Siinä missä Sarastin suosikkeja ovat laulaja-lauluntekijät, esimerkiksi pianovetoista pop-rockia esittävä Tori Amos, Taipale tunnustautuu hevariksi.

– Tykkään Stratovariuksen Timo Kotipellosta tosi paljon. Olen käynyt kerran Tampereella katsomassa niiden keikkaa, hän sanoo.

– Olemme soittaneet paljon sellaista musaa, mitä muuten en tulisi soittaneeksi tai kuunnelleeksi. Se on ollut Annin kanssa siistiä, Sarasti toteaa.

Kuva: Jani Laukkanen
Kirjoitan omasta elämästäni, omista kokemuksistani ja siitä, mikä tuntuu hyvältä tai pahalta.

Kun soittokaverukset kerran kuussa tapaavat, molemmat saavat ehdottaa soitettavia biisejä.

– Mutta molemmilla on myös veto-oikeus, jos ei yhtään halua soittaa jotain toisen ehdotusta, Sarasti kertoo. Aika sopuisia he kuitenkin sanovat olevansa.

Joskus on molempien mielestä kiva soittaa sellaistakin, mikä toiselle tuottaa iloa, vaikka se ei lukeutuisikaan omiin suosikkeihin. Mitään opetussuunnitelmaa tapaamisissa ei ole, vaan ne ovat vapaata jamittelua.

– Paljon me myös juttelemme. Usein minulle tarjotaan täällä ruokaakin, mikä on tosi ihanaa työpäivän jälkeen, Anni Sarasti kertoo.

Annin päivä on jo perinne

Anni Taipaleella ja Anni Sarastilla on perinne. Koska heillä on sama nimi, he juhlistavat Annin päivää 9. joulukuuta jollakin erityisellä jutulla. Viime vuonna he kävivät syömässä ja Club for Fiven keikalla.

– Ja kun Annilla oli kesällä synttärit, olimme pelaamassa minigolfia. Sen jälkeen tarjosin Annille ja Annin poikaystävälle kahvit, Anni Taipale kertoo.

Joskus hän on käynyt Anni Sarastin luona jopa yökylässä, ja kun asia tulee puheeksi, he alkavat heti pohtia uutta mahdollisuutta tyttöjen illalle. Viimeksi he ovat käyneet yhdessä katsomassa Apulannasta kertovan Teit meistä kauniin -elokuvan.

– Kun se tuli, oli selvää, että menemme katsomaan sen yhdessä, Anni Sarasti kertoo.

– Tykkäsin tosi paljon. Apulannasta Toni Wirtanen on suosikkini, Anni Taipale täydentää.

Nämä naiset ovat selvästi paljon enemmänkin kuin vain soittokaverit.