Lounastapaamiset luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta

Yhteiset hetket ovat tärkeitä yksin asuville Annelle, Kerttulille, Leenalle ja Helille. Neljän naisen lounasrinki tapaa rennoissa tunnelmissa tasaisin väliajoin. Silloin vaihdetaan kuulumiset ja rupatellaan niitä näitä.

Naiset arvostavat toistensa erilaisuutta ja elämänkokemusta. He ovat sitoutuneita tapaamisiin ja aidosti kiinnostuneita siitä, miten muilla menee ja mitä sanottavaa heillä on. Yhteen heidät saattoi HelsinkiMission Senioripysäkki ja sen keskusteluryhmä, jossa he alun perin tapasivat.

Rohkeutta tavata ihmisiä

Yksinäisyys on ollut Kerttuli Karosen, 78, sitkeä seuralainen nuoruudesta asti. Monetkaan harrastukset tai osallistuminen eri tavoin, eivät ole tuoneet kovasti kaivattua seuraa. Valoa tunnelin päässä tarjosi HelsinkiMission Senioripysäkki-ryhmä, jota terveyskeskuksen psykiatrinen sairaanhoitaja suositteli.

− Ensin arvelutti, sillä monet senioreille tarkoitetut ryhmät ovat sellaisia, että niissä kohdellaan ihmisiä jotenkin alentuvasti. Näin ainakin olen kokenut.

Onneksi tuli kuitenkin lähdettyä mukaan, sillä ryhmä tarjosi Karoselle paikan, jossa keskustella yksinäisyydestä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Hän saikin lisää itsevarmuutta ja kohtaa nyt ihmisiä helpommin.

− Sain muiden kokemuksista tietynlaista järjestystä asioihin ja vinkkejä, miten itsekin voisi toimia, vaikka heillä oli aika eri tilanne ja näkökulma. Ehkä juuri siksi.

Karonen kehuu ryhmän vetäjiä ja ihanaa tunnelmaa, joka tapaamisissa oli. Hän miettii hiukan, olisivatko osallistujat voineet vaihtaa ajatuksia enemmän toistensa kanssa. Nyt keskinäistä keskustelua oli vähemmän.

− Siellä oli kyllä tilaisuus kertoa omista tuntemuksista, ihan itsestä oli kiinni kuinka paljon kertoi. Enemmänkin olisin voinut puhua, mutta minä nyt suhtaudun vieraisiin ihmisiin suhteellisen varovaisesti.

Karoselle Senioripysäkki-ryhmä oli käänteentekevä. Yksinäisyys vaivaa edelleen, mutta hänellä on hiukan enemmän keinoja sen selättämiseen. Ryhmän olemassaoloa hän pitää tärkeänä ja hyvää on myös se, että se on maksutonta.

− Monesti tarjolla on apua, joka on liian kallista pienituloisille.

Jokainen riittää sellaisena kuin on

Heli Halosen, 67, puoliso menehtyi kahdeksan vuotta sitten. Siitä lähtien yksinäisyys on varjostanut hänen elämäänsä ja eläkkeelle siirtyminen pahensi tilannetta entisestään.

− En yhtään tykkää olla eläkkeellä, vaikka työni oli stressaavaa. Päivät tuntuvat pitkiltä, kun ei ole ketään rinnalla. Olimme puolisoni kanssa hyvin läheisiä, ja yksinolo on vaikeaa.

Helpotusta yksinäisyyteen tuo merellisessä luonnossa liikkuminen. Myös hyvin toimiva julkinen liikenne on Lauttasaaressa asuvalle henkireikä. Metrolla pääsee moneen paikkaan ja joskus pelkkä ajelukin tuo vaihtelua arkeen.

Vaikka Halonen käy monenlaisissa eläkeläisten tapaamisissa, ylimääräistä aikaa tuntuu olevan liikaa. Iltaisin yksinäisyys tuntuu kaikkein pahimmalta.

TURVALLINEN PAIKKA

Onneksi etsivä vanhustyö tuli Halosen avuksi. Sitä kautta hän sai yhteyden HelsinkiMissioon ja haki Senioripysäkki-ryhmään.

− Ryhmästä tuli minulle oljenkorsi, jonka avulla sain uutta ajateltavaa ja turvallisen paikan, minne mennä. Merkityksellistä oli myös se, että tutustuin uusiin ihmisiin.

Luonteeltaan hiljaisena Halonen ei ole ensimmäisenä pyytämässä puheenvuoroa. Hän sai kuitenkin äänensä kuuluviin. Toisaalta hiljaisuuskin oli hyväksyttyä.

− Opin ohjaajilta myös psykologiaa, kuten sen, että minulla on liskoaivot, Halonen naurahtaa. 

− Suurin oivallukseni Senioripysäkillä oli se, että ei tarvitse yrittää olla muuta kuin itse on.

Vaihtelua elämään

− Kuulin Senioripysäkki-ryhmästä tuttavalta ja halusin nähdä, mitä se pitää sisällään, Leena Savolainen, 77, kertoo.

Hän hakeutui ryhmään, koska kaipasi vaihtelua elämäänsä.

− Minulla ei ole perhettä, ehkä siksi haluan tavata uusia ihmisiä.

Ryhmässä oli erilaisia persoonia, toiset puheliaampi ja toiset hiljaisempia, mutta kaikki saivat suuvuoron.

−  Oli kiinnostavaa kuulla, mitä kukin oli kokenut, hyvää ja huonoa. Ryhmän jäsenet olivat yli kuusikymppisiä, joten kaikille oli karttunut elämänkokemusta.

EI MIKÄÄN BRILJEERAUSKLUBI

Savolainen pitää hyvänä, että jokaiselle kokoontumiskerralla oli teema, jota käsiteltiin. Sen ansiosta ihmiset rohkaistuivat puhumaan enemmän ja avoimemmin.

− Emmehän me ole kovin sosiaalinen kansa, vaikka itse olen tällainen hölösuu. Tarvitaan apuja, jotta uskalletaan puhua tuntemattomien kanssa.

Ryhmä oli sopivan pieni, alle kymmenen henkilöä.  Myös ryhmähuone oli pieni ja siellä vallitsi intiimi tunnelma.

− Se ei ollut mikään briljeerausklubi, vaan siellä oli kiva käydä ja jutella. 

Vannoutunut töölöläinen nauttii valtavasti muiden seurasta. Siihen tarjoutuu tilaisuuksia esimerkiksi korttelibaarissa, josta on muodostunut viihtyisä olohuone kotikulman asukkaille.

− Aina ei jaksa katsoa tv:tä. Silloin on mukava mennä juttelemaan tuttujen kanssa viinilasillisen äärelle.

Erilaisuus voi olla rikkaus

Moniin yhdistyksiin kuuluva Anne Lehtinen, 63, on edelleen osa-aikaisesti työelämässä. Kahden pitemmän suhteen jälkeen hän elää yksin. Korona-aika on ollut vaikea, mutta onneksi on työ − se pelastaa paljon. Senioripysäkki-ryhmään hän hakeutui saadakseen elämäänsä yhteisöllisyyttä ja tukea.

− Olen kokenut oloni välillä yksinäiseksi ja joutunut antamaan paljon, koska ihmissuhteeni ovat välillä olleet vaativia. Tarvitsin sitä, että minuakin kuunnellaan.

− Nykyisin osaan jo nauttia yksinolosta, mutta toisaalta olen niin sosiaalinen, että parin päivän jälkeen tarvitsen jo seuraa, Lehtinen miettii.

UUTTA PERSPEKTIIVIÄ

Hän nautti ryhmän keskusteluista ja otti niihin innokkaasti osaa. 

− Välillä kysyin, että haittaako, kun olen koko ajan äänessä. Ei kuulemma haitannut. Ehkä osasin joskus sanoa sen, miltä toisistakin tuntui. Minulla kehittämisen kohde taitaa olla se, että olisin välillä hiljaa, nauraa Lehtinen.

Hän kiittelee ohjaajia, jotka olivat ihania, osaavia ja kannustavia. He pitivät huolen, että hiljaisemmatkin saivat puhua.

− Se oli hienoa, sillä muiden kommenteista saa sitä erilaista perspektiiviä omaan elämäänsä.

− Ylipäätään pidän hurjan tärkeänä sitä, että ihmiset saavat olla ihan sitä mitä ovat. Aina sanomiset eivät miellytä kaikkia, mutta Lehtisen mielestä se riski kannattaa ottaa.